Kouluterveydenhoitajia aletaan kouluttaa masennuksen hoitoon

Oppilashuollon työntekijöiden antamasta lyhytterapiasta on saatu hyviä kokemuksia muun muassa Espoon kouluissa

Lahti
Tyttö makaa sohvalla ja katselee kännykkää.
Henrietta Hassinen / Yle

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä aikoo kouluttaa kouluterveydenhoitajiaan antamaan oppilaille niin sanottua IPC-hoitoa eli masennuksen hoitoon tarkoitettua lyhytkestoista terapiaa. IPC-hoito on lyhyt ja kevyempi versio interpersonaalisesta psykoterapiasta (siirryt toiseen palveluun).

IPC-terapiamallista on saatu hyviä kokemuksia muun muassa Espoossa, jossa sekä hoitoa antaneet oppilashuollon työntekijät, että nuoret itse arvioivat masennusoireiden vähenneen merkittävästi terapian myötä.

– Tavoite on, että IPC-hoitoa tarjoavien kouluterveydenhoitajien verkosto olisi jatkossa mahdollisimman kattava, sanoo lapsiperheiden palveluiden tulosaluejohtaja Sari Lahti.

Koulutus toteutetaan yhteistyössä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kanssa. Ensin menetelmä opetetaan viidelle erikoissairaanhoitotason koulutuksen saaneelle hyvinvointiyhtymän työntekijälle, jotka toimivat tukena myöhemmin koulutettaville terveydenhoitajille, kertoo psykososiaalisten palveluiden tulosaluejohtaja Heli Peltola.

Ensimmäisen koulutusvaiheen on määrä alkaa ensi syksynä, mutta terveydenhoitajien koulutusten aikataulut ovat vielä auki. Määrärahat koulutuksiin on Lahden mukaan joka tapauksessa huomioitu kuluvan vuoden talousarviossa. Terveydenhoitajien kouluttamisen odotetaan tuovan helpotusta lasten ja nuorten perustason mielenterveyspalveluiden aliresurssointiin.