Nettitreffi huijasi miehen Poriin, missä hänet joukolla riisuttiin ja ryöstettiin

Syytteiden mukaan miestä hakattiin, viilleltiin ja hänen päälleen virtsattiin 300 euron takia.

Pori
Kaksi poliisia.
Toni Pitkänen / Yle

Vanhojen yläastetuttujen tapaaminen päättyi törkeään väkivaltaan Porissa viime syksynä, syyttäjä sanoo.

Syyttäjän mukaan nainen huijasi yläasteelta tutun miehen Poriin, missä uhri pahoinpideltiin, riisuttiin ja ryöstettiin. Syytteiden käsittely alkoi perjantaina Satakunnan käräjäoikeudessa. Naisen lisäksi myös yhtä miestä syytetään törkeästä ryöstöstä ja törkeästä vapaudenriistosta.

Syyttäjän mukaan nainen ja uhri olivat pitäneet yhteyttä Messengerissä, ja nainen oli kutsunut hänet Poriin. Linja-autoasemalla uhria oli vastassa naisen lisäksi syytetty mies sekä kolmas, tuntemattomaksi jäänyt mies. Syyttäjän mukaan kolmikko kuljetti uhrin jonkin matkan päähän rakennuksen pihaan, missä he alkoivat hakata tätä. Lisäksi yksi heistä laittoi pistoolimallisen aseen uhrin ohimolle ja uhkasi tappaa tämän, syytteessä sanotaan.

Syyttäjä: Uhkailivat uhrin perhettä

Kolmikko vei syyttäjän mukaan uhrin sisälle rakennukseen ja käski tämän riisuutua. Paikalle saapui tuolloin vielä kaksi muuta, tuntemattomaksi jäänyttä miestä.

Syyttäjän mukaan uhri pakotettiin alastomana makaamaan lattialle, missä nainen muun muassa viilteli häntä teräaseella ja yksi miehistä virtsasi hänen päälleen. Sen jälkeen uhrin kaulan ympäri laitettiin köysi ja hänet nostettiin roikkumaan katosta niin, että hänen jalkansa kuitenkin osuivat vielä lattiaan, syytteessä sanotaan.

Syyttäjän mukaan syytetyt vaativat uhrilta tämän pankkikortin ja tunnusluvun. Sen jälkeen syytetty mies meni syyttäjän mukaan pankkiautomaatille ja nosti uhrin tilillä olleet 300 euroa. Lisäksi uhrilta vietiin kännykkä ja kotiavaimet. Väkivallan lisäksi syytetyt uhkailivat uhria ja tämän perheenjäseniä ja sanoivat, että nämä joutuvat vaaraan, jos uhri kertoo tapahtumista, syytteessä sanotaan.

Syyttäjän mukaan uhrin annettiin lopulta pukeutua ja hänet kuljetettiin autolla sivutielle. Uhri lähti kävelemään tietä pitkin, mistä sivullinen autoilija myöhemmin otti hänet kyytiin ja vei saamaan hoitoa vammoihinsa. Syytetyt mies ja nainen ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen. Syyttäjä vaatii kummallekin vähintään neljän vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.