Elämä mieskuorossa voi johtaa avioeroon – konkarijohtaja Matti Hyökki paljastaa, mistä testosteroninkatkuisessa instrumentissa on kyse

Kommelluksilta ei voi välttyä, kun mieslauman tavoitteena on laulaa puhdas kolmisointu. Suomalainen mieskuorolaulu täyttää tänä vuonna 200 vuotta.

Kulttuurivieras
Matti Hyökki, Helsinki, 10.03.2019
Antti Haanpää / Yle

Sehän on jo sanana provosoiva, kun oikein maistelee: mieskuoro.

Voiko tuo sukupuolittunut instrumentti olla tasa-arvon ja #metoo:n aikana muuta kuin toksisen maskuliinisuuden pesiytymä, jossa isänmaalliset laulut kohottavat ryhmähenkeä?

Onko mieskuoro muutakin kuin vappuna ravintoloissa häiritsevän kovaa hoilaava karjulauma, joka ottaa juomalaulujen sanoitukset kirjaimellisesti?

Kyllä on, sanoo Suomen kuoromaailman grand old man, Helsingin Musiikkitalon kahvilaan saapunut emeritusprofessori Matti Hyökki.

– Mieskuorot ovat terapeuttisia veljeskuntia, hän luonnehtii.

Tasan 200 vuotta sitten Uppsalassa juristiksi valmistunut Johan Josef Pippingsköld (1792–1832) palasi Turkuun ja perusti Suomen ensimmäisen mieskuoron, kahdeksanhenkisenä aloittaneen Sångsällskapetin.

Konsepti osoittautui harvinaisen toimivaksi. Miesten äänissä yhdistyy jotain, joka puhuttelee suomalaista yleisöä vieläkin.

Sitä vasten peilattuna tuntuu hassulta, että Suomen ykkösmieskuorossa Ylioppilaskunnan Laulajissa on hiljattain väännetty kättä mieskuoron syvimmästä olemuksesta: onko kyse sittenkin ihan vain kuorosta, joka laulaa miesäänille sävellettyä musiikkia?

Voisiko laulaja olla siis nainen?

YL:ää 1980–2010 johtanut Hyökki naurahtaa epäuskoisena "nykyajan hömpötykselle".

– Mieskuoro on instrumentti siinä missä muutkin instrumentit. Tämä on puhtaasti akustinen kysymys. Se kuulostaa siltä miltä kuulostaa, jostain syystä hyvältä myös yleisön mielestä.

Matti Hyökki, Helsinki, 10.03.2019
Antti Haanpää / Yle

On syytäkin loukkaantua

Mieskuoron on oltava ajassa kiinni. Ei siis ihme, että määritelmän pitävyyttäkin on jo testattu.

Silti instrumentin syvin olemus on ajaton ja vaikeasti eriteltävä. Hyvin laulava mieskuoro soi usein uljaasti ja komeasti, tarvittaessa herkästi ja kauniisti. Mieskuoroja yhdistää kyky heittäytyä klassisesta kevyeen, serenadista marssilauluun.

Mieskuoro riisuu jäseniltään työelämässä saavutetut natsat, yhdistää ekstrovertit ja introvertit. Toimintaa ohjaa yhteinen tavoite: mahdollisimman hyvin laulettu musiikki.

Mieskuoro on toiselle turvapaikka poliittisen korrektiuden vaateelta, toiselle se tarjoaa järjestystä, jota johtaja ja kuoron hierarkia pitävät yllä.

– Se ei ole armeijan jatke, mutta järjestykselle se on jatkoa. Mieskuoron laulukoe on riitti, jonka kaikki jäsenet suorittavat. Kunniamerkit ovat nimenomaan mieskuoron juttu, ja niillä on oma merkityksensä. Sellaisia ei ole kamarikuoroissa tai sekakuoroissa.

Matti Hyökki, Helsinki, 10.03.2019
Antti Haanpää / Yle

Kuorosta riippuen taiteelliset vaatimukset voivat olla koviakin, vaikka Suomessa kysymys on aina harrastuksesta.

Hyökki huomasi aikanaan YL:n peräsimessä, että kuoron sisäinen dynamiikka muuttui vaatimusten mukana. Kun tiedossa oli raskas ja vaativa levytyssessio, jutut muuttuivat levottomiksi.

– Alkoi tulla rivoja vitsejä, eikä bussiin voinut enää päästää ulkopuolisia. Luin sen niin, että kun taiteelliset tavoitteet kohosivat korkealle, piti vastapainona olla köli, ettei laiva kaadu.

Moni laulava mies tavoittelee vapautta, eikä jälki ole aina kaunista. Hyökki on aikanaan saanut huomata, että pahimmillaan mieskuoroelämällä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Monista mieskuorojen toilailuista sopii loukkaantua ihan syystä.

– Ulkomailla jätkät kävivät paikoissa, esimerkiksi Saksan Reeperbahnilla. Se oli sitä aikaa. Tuli avioeroja huhupuheiden perusteella, Hyökki kertoo.

Johtajasta tulee osa kalustoa

Mieskuoro on paikka, jossa ikäpolvet kohtaavat ja jakavat kokemuksia. Vapaalla yhdistyvät nuoruuden into ja iän mukana kasvava halu olla taas nuori. Tulosta, joka tällaisista kohtaamisista syntyy, ei voi ennakoida.

Hyvä yhteishenki paistaa lavalle saakka, ja toisin päin: hyvä taiteellinen taso ruokkii itsetuntoa ja parantaa yhteishenkeä. Viimeisen silauksen antaa kuoronjohtaja, jonka pitää tehdä päätöksiä ja seistä niiden takana.

– Itse työssä ei voi oikein kaveerata. Epävarma johtaja voi hetken aikaa hyväksyä rivistä tulevia ehdotuksia, mutta lopulta kuoro huomaa, että joku toinen voisi johtaa heitä paremmin.

Matti Hyökki, Helsinki, 10.03.2019
Antti Haanpää / Yle

– Musiikkia tehdessä jonkun on soitettava soitinta, ja kuoro on siinä mielessä soitin missä muutkin.

Hyökki saattaa toisinaan kertoa anekdootin kesken harjoituksia, mutta silloinkin tarkoitus on vain rentouttaa ilmapiiriä niin, että kuoro oppii paremmin ja esityksestä tulee hyvä.

Toisaalta Matin poika Pasi Hyökki, YL:n nykyinen johtaja, on sanonut, että "Matti on se hauska mies, minä en".

– Isänmurha piti näköjään tehdä, Matti Hyökki virnistää.

Nykyään päätyönään Savonlinnan Oopperajuhlakuoroa johtava Hyökki on saanut huomata, että lopulta johtaja jää kuorostaan ulkopuoliseksi.

– Iän mukana olen sen oppinut. Kun miehet vaihtuvat, huomaa lopulta itse kuuluvansa kalustoon. YL:ssä aikanaan kiertuekonsertin jälkeen bussi otti ja lähti hotellille ilman minua. Kukaan ei huomannut, että johtaja puuttuu.

Matti Hyökki, Helsinki, 10.03.2019
Antti Haanpää / Yle

Körpedagog – kuuluisa ajo-opettaja vai kuoronjohtaja?

Urheiluvertaukset olisivat houkutteleva tapa luonnehtia mieskuoroa. Jotain samaa koetaan jääkiekkojoukkueen pukukopeissa ja turnausmatkoilla kuin konserttisalien takahuoneissa, kirkkojen sakasteissa ja konserttikiertueilla.

Toisaalta Suomessa on yli 70 000 rekisteröitynyttä jääkiekon pelaajaa, kun mieskuorolaulajia on Mieskuoroliiton arvion mukaan noin 5 000. Tosin, jos naiskuorot ja sekakuorot lasketaan mukaan, kuoroharrastajia on toki moninkertainen määrä.

Siltikään kuorolaulu ei mitään urheilua ole. Valitettavasti, toteaa Hyökki. Mittasuhteita puntaroidaan anekdootin avulla, kuten Hyökillä on tapana. Hänellä riittää tietoa ja tarinoita, joista useat päättyvät poikamaiseen naurunremakkaan.

Ruotsalainen kuoroguru Eric Ericson veti kuorokurssia Paraisten musiikkipäivillä 2000-luvun alkupuolella. Kansalaisopiston juhlasali täyttyi sadoista ihmisistä. Järjestäjä oli innoissaan tilaisuuden suosiosta.

Ericson astui saliin, johti harjoituskuorolla avauskappaleen, kääntyi yleisöön päin, esitteli seuraavan laulun, johti, puhui, johti ja puhui.

Hiiren hiljaa kuuntelevassa yleisössä alkoi syntyä liikettä. Ihmisiä valui ulos salista. Pian jäljellä oli parikymmentä eturiviin siirtynyttä kuulijaa.

Kävi ilmi, että paikallislehden toimittaja oli kääntänyt sanat körpedagog ja körkurs väärin. Kuorokurssin sijaan juttu oli kertonut kuuluisan ajo-opettajan ajokurssista kansalaisopistossa.

Hyökki todisti tilannetta paikan päällä.

– Kiltit suomalaiset kuuntelivat paikoillaan muutaman laulun ennen kuin uskalsivat poistua. Asian todellinen laita selvisi vasta seuraavana päivänä, ja nolona selitin Ericsonille, mistä oli kyse, Hyökki nauraa.

Matti Hyökki, Helsinki, 10.03.2019
Antti Haanpää / Yle

Huippusäveltäjät sanoivat ei

Suomi on täynnä erinomaista kuorokirjallisuutta, josta merkittävä osa on juuri mieskuorolle räätälöityä. Jatkuvuus on siitä kiinni, sävelletäänkö instrumentille myös uutta musiikkia.

Hyökki vaatiikin kuoroilta ennakkoluulottomuutta. Perinteisen ohjelman rinnalla on käytettävä tämän päivän säveltäjien musiikkia.

Jos aikanaan kenttää dominoivat säveltäjät Jean Sibelius, Toivo Kuula ja Leevi Madetoja, 1900-luvun puolivälin jälkeen manttelinperijöitä olivat muun muassa Erik Bergman ja Einojuhani Rautavaara. Nyt vuoro on siirtynyt taas seuraaville sukupolville.

– Ankkuroituminen vanhaan tarkoittaa taantumusta. Paljon kuulee jämähtänyttä ja musiikillisesti heikkoa kuorolaulantaa. Usein se johtuu siitä, ettei johtajalla ole näkemystä, vaan tehdään niin kuin on aina tehty.

Eivät sentään kaikki säveltäjät mieskuoroinstrumentista perusta. Erityistä murroksen aikaa Hyökin mielestä oli 1990-luku.

– Yritin tilata sävellyksiä Magnus Lindbergiltä ja Kaija Saariaholta. Saariahon perässä juoksin Kiasman avajaisissa (1998), mutta ei. He eivät lämmenneet ajatukselle.

Havaitsemme musiikissa jotain, mikä ei ikään kuin ole tästä todellisuudesta.

Matti Hyökki

Saariaho kirjoitti tuolloin läpimurto-oopperaansa Kaukainen rakkaus.

– Ehdotin, että oopperasta voisi sovittaa osia mieskuorolle, kuten Rautavaaralla oli tapana. Hän katsoi minua kuin halpaa makkaraa, ettäkö hän toistaisi itseään!

Totuutta etsimässä

Kun sanat loppuvat, niin musiikki alkaa, kuuluu vanha sanonta. Tuo viisaus pätee musiikkiin yleensä, siis myös mieskuorolauluun.

Kun joukko miehiä laulaa puhtaan soinnun, jonka päällä helkkyy yläsävelsarja, on kysymys jostain aistikokemuksia suuremmasta.

Siihen tiivistyvät kokemukset harjoituksissa, juhlissa, konserteissa ja kiertueilla – painokelvoton huumori ja veljeys, varjopuolet ja poleeminen suhde nykypäivään.

– Miksi musiikki vaikuttaa meihin niin voimakkaasti? Havaitsemme siinä jotain, mikä ei ikään kuin ole tästä todellisuudesta, Hyökki luonnehtii.

Sitä kokemusta mieskuorotkin etsivät. Joskus se löytyy yllättäen ennen konserttia äänenavauksessa. Toisinaan karonkan jatkoilla baarissa. Joskus se syntyy juuri oikeaan aikaan silloin, kun miehet seisovat muodostelmassa kuorokorokkeella.

Matti Hyökki, Helsinki, 10.03.2019
Antti Haanpää / Yle

Moniäänisen laulun alku on isojen kirkkojen jälkikaiussa. Kirkkoja rakennettiin ja polyfoniaa kehitettiin rinta rinnan. Vireen etsintä, tempojen, dynamiikan ja balanssin tutkiminen – siinä on jotain ikiaikaista.

Sanoilla päämäärää on vaikea kuvata, mutta Hyökillä on ehdotuksensa.

– Ilmiön nimi voisi olla totuus.

Suomalainen mieskuorolaulu 200 vuotta -juhlakonsertit Turussa 7.5. ja Helsingissä 14.5.