Ennakkoäänten perusteella keskusta menettäisi yhden ja SDP saisi lisäpaikan Vaasan vaalipiirissä

Keskusta ja RKP ovat ennakkoäänten perusteella menettämässä eniten kannatustaan.

eduskuntavaalit
Ääntenlaskentaa.
Mikko Stig / Lehtikuva

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ennakkoäänien perusteella Vaasan vaalipiirissä keskusta olisi saamassa neljä kansanedustajaa, perussuomalaiset kolme, SDP kolme, RKP kolme ja kokoomus kaksi. Kristillisdemokraatit saisi yhden paikan.

Edellisvaaleihin verrattuna keskusta menettäisi yhden paikan. SDP saisi yhden paikan lisää.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ennakkoäänten äänikuningattareksi nousi kokoomuksen Paula Risikko 6610 äänen potillaan. SDP:n Jutta Urpilainen keräsi myös ennakkoäänissä yli 6000 ääntä, yhteensä 6071.

Äänikuningas ennakkoäänissä puolestaan oli ylivoimaisesti perussuomalaisten Mauri Peltokangas. Hän sai ennakkoääniä 5044.

Ennakkoäänien perusteella Vaasan vaalipiiristä tulisivat valituiksi:

Keskusta: Pasi Kivisaari, Antti Kurvinen, Mika Lintilä, Mikko Savola.

Perussuomalaiset: Mauri Peltokangas, Juha Mäenpää, Jukka Mäkynen.

Kokoomus: Paula Risikko ja Janne Sankelo.

RKP: Anna-Maja Henriksson, Joakim Strand, Mikko Ollikainen.

SDP: Jutta Urpilainen, Matias Mäkynen ja Kim Berg.

Kristillisdemokraatit: Aki Ruotsala.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Puolueiden osuudet vaalipiirin ennakkoäänistä:

Keskusta 23,7 %

RKP 15,6 %

Perussuomalaiset 15,5 %

SDP 14,4 %

Kokoomus 14,1 %

KD 6,1 %

Vihreät 4,3 %

Vasemmistoliitto 3,7 %

Sininen tulevaisuus 1,1 %

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Muista nämä asiat, kun ennakkoäänten tulokset tulevat klo 20 – Vaaliasiantuntija: Kaksi asiaa mutkistaa tulosten tulkintaa

SDP suurin puolue, aloitti jo uuden hallituksen hahmottelun – Yle seurasi vaali-iltaa hetki hetkeltä