Näin kävi viimeksi Lapissa: Keskustalle neljä paikkaa, Autto putosi eduskunnasta

Seuraa radiosta tai Yle Areenasta kello 19:50 lähtien, miten näissä eduskuntavaaleissa käy.

Eduskuntavaalit 2015
Lappi ođđa riikkabeaiáirasat
Heidät valittiin eduskuntaan Lapin vaalipiiristä huhtikuussa 2015.Yle Sápmi

Viime eduskuntavaaleissa keskusta sai lisättyä kansanedustajien paikat kolmesta neljään Lapissa.

Vuoden 2015 vaaleissa eduskuntaan nousivat Lapista uusina Katri Kulmuni (kesk.) ja Paavo Väyrynen (kesk.), vaikka Väyrynen on toki moninkertainen kansanedustaja ja ex-ministeri. Heidän lisäkseen eduskuntaan pääsivät Lapista Markus Lohi (kesk.), Eeva-Maria Maijala (kesk.), Markus Mustajärvi (vas.), Hanna Mäntylä (ps.) ja Johanna Ojala-Niemelä (sd.).

Kulmuni keräsi Lapista viime eduskuntavaaleissa eniten ääniä, kaikkiaan 9705. Mäntylän äänisaalis oli 8072 ääntä, Väyrysen 6897 ääntä, Ojala-Niemelän 6236 ääntä, Maijalan 5515 ääntä, Mustajärven 5739 ääntä ja Lohen 4793 ääntä.

Heikki Autto (kok.) putosi eduskunnasta, vaikka sai 6261 ääntä. Tätä on selitetty sillä, että kokoomuksen apuna ei ollut vaaliliittokumppaneita vuoden 2015 vaaleissa. Toinen putoaja oli Simo Rundgren (kesk.).

Keskustan kannatus nousi

Keskustan kannatus loikkasi Lapissa vuoden 2015 vaaleissa runsaat kymmenen prosenttiyksikköä 43 prosenttiin. Perussuomalaiset pysyi Lapin toiseksi suurimpana puolueena, vaikka sen kannatus pieneni neljä prosenttiyksikköä 16,5 prosenttiin.

Kolmospaikan sai vasemmistoliitto, jonka kannatus oli kolme prosenttiyksikköä vuoden 2011 vaaleja pienempi, yhteensä 13,7 prosenttia. SDP:n kannatus vuoden 2015 eduskuntavaaleissa oli 10,8 prosenttia ja kokoomuksen 10,1 prosenttia.

Yle seuraa Lapin vaalipiirin eduskuntavaalien tuloksia sunnuntai-iltana radiossa ja verkossa. Yle Lapin tuloslähetys alkaa kello 19:50 radiossa. Vaalilähetys on kuultavana suorana lähetyksenä myös Yle Areenassa.