Tässä ovat Oulun vaalipiirin kansanedustajat – kaksi alle 30-vuotiasta mutta myös vanhoja konkareita

Noin puolet Oulun vaalipiirin kansanedustajista vaihtuu. Uusia nimiä ovat mm. Jenna Simula (ps.) ja Jenni Pitko (vihr.).

eduskuntavaalit
Juha Sipilä, Jenni Pitko ja Sebastian Tynkkynen.
Juha Sipilä (kesk.) sai suurimman äänipotin Oulun vaalipiirissä. Sebastian Tynkkynen (ps.) ja Jenni Pitko (vihr.) ovat uusia kansanedustajia.Yle

Keskusta menetti kolme kansanedustajapaikkaa Oulun vaalipiirissä, mutta säilytti asemansa piirin suurimpana puolueena. Perussuomalaiset, SDP ja vasemmistoliitto saivat kaikki yhden lisäpaikan eduskuntaan.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä
Juha Sipilä.Jari Kovalainen / Yle

Juha Sipilä, keskusta, 57 vuotta

Pääministeri, keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja, diplomi-insinööri

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): "Teen kaikkeni, jotta yhä useampi saa Suomessa töitä ja työllisyysaste nousee 75 prosenttiin. Tämä tarkoittaa panostuksia koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Vaaliteemani on koko Suomi. Pidän huolta koko Suomesta. Koko Suomessa on voitava elää, kouluttautua, tehdä töitä, yrittä ä ja liikkua myös polttomoottoriautolla. Kestävä metsänhoito tuo työtä koko maahan ja kasvattaa hiilinielujamme.

Keskusta haluaa parantaa perusturvaa ja lapsiperheiden palveluja."

Sebastian Tynkkynen.
Sebastian Tynkkynen.Yle

Sebastian Tynkkynen, perussuomalaiset, 30 vuotta

Yrittäjä, opiskelija

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): "Vaadin maahanmuuttokriittistä hallitusohjelmaa sen ehtona, että Perussuomalaiset lähtevät hallitukseen.

Ajan kansanäänestyksen järjestämistä Suomen EU-jäsenyydestä.

Politiikkani keskiössä tulee olemaan rahojen siirtäminen humanitaarisesta maahanmuutosta suomalaisten vähäosaisten hyväksi."

Hanna Sarkkinen.
Hanna Sarkkinen.Yle

Hanna Sarkkinen, vasemmisto, 30 vuotta

Kansanedustaja

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): " Lupaan toimia eriarvoisuuden vähentämiseksi. Kaikessa päätöksenteossa on otettava huomioon vaikutukset eri ihmisryhmiin ja erityisesti heikompiosaisiin, ja pyrittävä rakentamaan mahdollisimman hyvää ja tasa-arvoista yhteiskuntaa kaikille.

Lupaan toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kaikessa päätöksenteossa on otettava huomioon ilmastovaikutukset. Talous ja yhteiskuntaelämä on sovitettava ympäristön ja ilmaston asettamiin reunaehtoihin.

Lupaan kuunnella asiantuntijoita ja paneutua asioihin mahdollisimman hyvin. Päätöksenteon taustalla ovat aina arvot ja aatteet, mutta on tärkeää, että päätökset perustuvat tietoon ja huolelliseen punnintaan."

Mari-Leena Talvitie
Mari-Leena Talvitie.Nella Nuora / Yle

Mari-Leena Talvitie, kokoomus, 38 vuotta

Kansanedustaja

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): "Lupaan tehdä parhaani. Se tarkoittaa, että otan asioista selvää, rakennan tulevaisuutta ja edistän järkeviä, kestäviä ratkaisuja - niin sosiaalisesti, ekologisesti kuin taloudellisesti kestävästi.

Vaikutan, kannan vastuuta, avaan ovia ja puhun pohjoisen puolesta. Tunnen alueemme erityispiirteet, kuten nuoren väestön, elinkeinoelämän, infran ja koulutus/osaamisen tarpeet. Niiden puolesta on ilo ja kunnia toimia.

Eduskunnassa toimiessani nostan esiin ihmisenkokoista näkökulmaa, hallinnon sijaan. On kyse ihmisestä - potilaasta, yrittäjästä, opiskelijasta tai vaikka rikoksen uhrista. Erityisesti lasten, nuorten ja perheiden asiat ovat lähellä sydäntäni."

Tytti Tuppurainen
Tytti Tuppurainen.Pekka Tynell / Yle

Tytti Tuppurainen, SDP, 43 vuotta

Kansanedustaja, filosofian maisteri

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): "Puolustan hyvinvointipalveluita: vanhustenhuollon ja terveydenhoidon laatua ja resursseja on lisättävä. Nuorten syrjäytymistä ehkäistään. Vammais-, mielenterveys- ja päihdepalveluja parannetaan. Työllisyyttä ja oikeudenmukaista verotusta edistetään.

Koulutukseen, sivistykseen ja kulttuuriin investoidaan. Varhaiskasvatusoikeus palautetaan kaikille. Laajennetaan oppivelvollisuus toiselle asteelle ja tehdään siitä maksuton. Oulun yliopiston perusrahoitusta lisätään. Peruskoulua kehitetään.

Puolustan pohjoista: Rata kaksiraiteiseksi Ouluun saakka ja väylät kuntoon. Ilmastonmuutosta torjutaan ja pohjoisen herkkää luontoa suojellaan. Järviä puhdistetaan ja vaelluskalakantoja varjellaan. Metsähallituksen Luontopalveluita vahvistetaan."

Jenna Simula
Jenna Simula.Sasha Silvala / Yle

Jenna Simula, perussuomalaiset, 29 vuotta

Kansanedustajan avustaja, liiketalouden tradenomi

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): "Toimin politiikassa edistäen Suomen kansan etua.

Teen arvojeni mukaista politiikkaa ja perehdyn huolellisesti käsittelyssä oleviin asioihin.

Kuuntelen kansalaisia, ja olen heitä varten - myös vaalien välillä."

Mikko Kinnunen.
Mikko Kinnunen.Yle

Mikko Kinnunen, keskusta, 51 vuotta

Kansanopiston rehtori, erityisopettaja, pastori, uskonnon ja psykologian opettaja

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): "Tehdään yhdessä maa, jossa kaikki otetaan mukaan. Ihmisellä ei ole hintaa, pidetään toisista huolta, kukaan ei putoa. Elämä on jatkuvaa oppimista ja rakentamista. Jokaisen koulupolku kuntoon. Jokainen lapsi/nuori löytää lahjakkuutensa, paikkansa.

Saa yrittää, tehdä työtä ja rakastaa. Yrittävää asennetta oppii eskarista yliopistoon. Työ on aina kannattavaa. Otetaan kaikki mukaan. Saatetaan sukupolvet yhteen. Lapsi on tervetullut. Tuetaan perheitä. Varmistetaan arvokas ja vireä vanhuus.

Viljellään ja varjellaan, kannetaan yhdessä vastuuta. Ettei jäätiköt pääse sulamaan, koko maa pysyy asuttuna, voi hyvin ja kukoistaa. Viljellään ja varjellaan. Välitetään viljelijästä. Hoidetaan metsiä. Rakennetaan puusta. Kierrätetään. Biotalous."

Jenni Pitko.
Jenni Pitko.Yle

Jenni Pitko, vihreät, 32 vuotta

Arkkitehti

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun):" Lupaan tehdä kaikkeni Suomen talvien pelastamiseksi.

Aion vaikuttaa sosiaaliturvauudistuksen toteuttamiseen, että Suomesta saadaaan kitkettyä köyhyys.

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on kaiken toimintani pohja."

Hanna-Leena Mattila.
Hanna-Leena Mattila.Yle

Hanna-Leena Mattila, keskusta, 50 vuotta

Kansanedustaja, suomen kielen ja historian lehtori

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): "Lupaan ajaa sellaisia perhepoliittisia uudistuksia, jotka rohkaisevat nuoria ja lapsiperheitä saamaan lapsia. Vanhempainvapaakustannusten tulisi olla valtion eikä äidin työnantajan kustannettavana. Tämä lisäisi myös työelämän tasa-arvoa.

Lupaan edistää arjen turvallisuutta lisäämällä poliisien määrää ( tämä pitää tapahtua yli hallituskauden kestävällä ohjelmalla) ja niin, että kaikilla ikäluokilla on turvallinen paikka, johon he kuuluvat: esim. Vanhuksilla laadukas hoitoympäristö.

Opettajataustaisena haluan varmistaa, että suomalainen koulutus on koko matkalta laadukasta. Kuluneen hallituskauden aikana tehtiin koulutusuudistuksia, joita pitää vielä kehittää esim. ammatillisen koulutuksen reformissa on vielä työstettävää."

Olli Immonen
Olli Immonen.Jarno Kuusinen / AOP

Olli Immonen, perussuomalaiset, 33 vuotta

Kansanedustaja

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): "Lupaan tehdä kaikkeni niiden asioiden eteenpäin viemiseksi, joihin olen politiikassa sitoutunut. Lupaan ajaa politiikassa aina ensisijaisesti suomalaisten etua.

Tulen nostamaan yhteiskunnalliset epäkohdat näkyvästi esiin ja tekemään kaikkeni, jotta kyseiset epäkohdat saadaan korjatuksi.

Pyrin vaikuttamaan siihen, että Suomen maahanmuuttopolitiikkaa saadaan tiukennettua ja suomalainen hyvinvointivaltio säilytettyä. Kansalaisten elinkustannuksia täytyy pyrkiä alentamaan, sekä Euroopan unionin liittovaltiokehitys on pysäytettävä."

Merja Kyllönen 17.01.2018. TV1 vaalitentti, presidentinvaalit
Merja Kyllönen.Derrick Frilund / Yle

Merja Kyllönen, vasemmistoliitto, 42 vuotta

Bioanalyytikko, Euroopan parlamentin jäsen

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): "Perehdyn asioihin huolella ja teen työni täysillä haasteista riippumatta.

Olen aina rauhanrakentamisen puolella.

Maalaisjärjen lisäksi myös sydän on ratkaisuissa paikallaan."

Pekka Aittakumpu.
Pekka Aittakumpu.Yle

Pekka Aittakumpu, keskusta, 37 vuotta

Pastori, kirjailija

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): "Lupaan toimia edelleen yhteisten asioiden hoitamisessa avoimesti, rehellisesti ja päättäväisesti sekä toimia jokaista osapuolta arvostavasti myös silloin, kun asioista ollaan eri mieltä.

Lupaan pitää esillä kestäviä perusarvoja, joita ovat muun muassa rehellisyys, yritteliäisyys, oikeudenmukaisuus ja heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen.

Lupaan toimia sen puolesta, että koko Suomessa säilyisi ja vahvistuisi mahdollisuudet perustaa perhe ja kasvattaa lapsia, käydä koulua ja opiskella, yrittää ja tehdä työtä sekä viettää hyviä eläkepäiviä."

Janne Heikkinen
Janne Heikkinen.Paulus Markkula / Yle

Janne Heikkinen, kokoomus, 28 vuotta

Viestinnän suunnittelija

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): " Lupaan olla aloitteellinen uudistaja ja ennakkoluuloton uusien ideoiden esittäjä. Otan kantaa rohkeasti ja linjakkaasti.

Pyrin vastustamaan holhousta ja edistämään laajempia yksilönvapauksia.

Yritän tehdä hartiavoimin töitä Oulun seudun työttömyyden kitkemiseksi edistämällä pohjoista työtä ja yrittäjyyttä."

kansanedustaja Raimo Piirainen
Raimo Piirainen.Raimo Piiraisen internetsivut

Raimo Piirainen, SDP, 66 vuotta

Veturinkuljettaja evp, kansanedustaja 2009–2015

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): "Pyrin ajamaan oman maakuntani ja Pohjois-Suomen asioita kaikella tarmolla.

Toimin tasa-arvoisemman hyvinvointivaltion turvaamiseksi.

Työtä ja kasvua sekä toimeentuloa kansalaisille, se mahdollistaa hyvinvointivaltion palveluiden laadun ja yhdenvertaisen saatavuuden."

Ville Vähämäki
Ville Vähämäki.Mikko Koski / Yle

Ville Vähämäki, perussuomalaiset, 39 vuotta

Kansanedustaja, DI

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): "Järkeä talouspolitiikkaan Kokonaisveroastetta laskettava. Keskituloisten veroale. Velaksi elämisen on loputtava. Asumisen, sähkön ja liikkumisen hintaa laskettava. EU-nettojäsenmaksu alemmaksi. Varauduttava uuteen velkakriisiin.

Toimivat liikenneyhteydet Hyvät liikenneyhteydet ovat tärkeitä: VT4, VT8, VT22 ja VT20. Pohjantielle kolme kaistaa Kaakkuri-Linnanmaa välille. Oulu-Ylivieska välille kaksoisraide ja lentorata. Junayhteyksien nopeuttaminen.

Oulusta teknologiakeskus Oulun talouskasvu edistää koko Pohjois-Suomea ja Oulun talousaluetta. Ouluun kasvua syntyy vahvasta osaamisesta useilla eri teknologia-aloilla. Yliopistolla on suuri rooli. Kaivos- ja akkuteknologiat."

Antti Rantakangas
Antti Rantakangas.Keskusta

Antti Rantakangas, keskusta, 55 vuotta

Olen toiminut kansanedustajana vuodesta 1999 alkaen, sitä ennen mm. maatalousyrittäjänä

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): "Haluan jatkaa työtä Suomen talouden,työllisyyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.Erityisesti haluan puolustaa pohjoisen Suomen kehitysedellytyksiä,liikenneyhteyksiä ja koulutuspaikkoja.

Haluan toimia kotimaisten uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämisesksi. Tärkeimpänä kasvavat metsävaramme.

Haluan parantaa erityisesti pienituloisten toimeentuloa mm.sosiaaliturva uudistuksen kautta."

Katja Hänninen.
Katja Hänninen.Yle

Katja Hänninen, vasemmistoliitto, 39 vuotta

Myyjä, kansanedustaja

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): "Riittävän toimeentulon, hyvinvoinnin ja turvallisuuden sekä julkisten sote-palveluiden turvaaminen. Indeksijäädytykset tulee perua ja säätää kaikille tukimuodoille yhtenäinen perusturva. Tulonsiirtoja lapsiperheille tulee lisätä ja köyhyyttä torjua.

Eriarvoistumisen ja nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen säätämällä esimerkiksi toisen asteen koulutus aidosti maksuttomaksi kaikille. Koulutusleikkaukset on peruttava ja opintopolku aina varhaiskasvatuksesta lähtien on turvattava.

Pienten sairaaloiden toiminnan turvaaminen, Pohjoisen Suomen työllisyyden, koulutuspaikkojen ja kulkuyhteyksien parantaminen. Työelämän tasa-arvon ja reilujen pelisääntöjen edistäminen esim. alipalkkauksen kriminalisointi."

Juha Pylväs.
Juha Pylväs.Yle

Juha Pylväs, keskusta, 47 vuotta

Kansanedustaja, agronomi, maaseutuyrittäjä

Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun): "Tiestön kunnossapitoon panostuksia. Varsinkin soratiestö kaipaa pysyäkseen pitkään hyvässä riittävää kunnossapitoa.

Biokaasu merkittäväksi liikennepolttoaineeksi. Uusiutuvaa energiaa pitää lisätä. Varsinkin biokaasun liikennekäyttöä pitää vauhdittaa verohelpotuksilla. Samalla maaseudulle saadaan merkittävä tulonlähde.

Perheiden palveluiden turvaaminen. Vastasyntyneen ja pienen lapsen paikka on ensisijaisesti kotona vanhempiensa hoidossa. Sitä pitää tukea riittävästi kotihoidon tuella ja perheiden päätöksillä."

Lue myös:

Millainen vaalitulos on pääministerin vaalipiirissä? Seuraa suoraa lähetystä Oulusta

Katso vaalien tulos Ylen tulospalvelusta (siirryt toiseen palveluun)

SDP johtaa ääntenlaskentaa yhdellä paikalla, Rinne: Odotin parempaa tulosta – katso suoraa lähetystä, seuraamme hetki hetkeltä