"Neljä vuotta sitten naureskeltiin, että kaveri keulii" – Kokoomuksen äänikuningas Antti Häkkänen valmistautuu jo hallitusneuvotteluihin

Antti Häkkänen keräsi eduskuntavaalien kolmanneksi suurimman äänipotin Jussi Halla-ahon ja Li Anderssonin jälkeen.

eduskuntavaalit
Antti Häkkänen
Antti Häkkänen Kimmo Brandt / OP

Kokoomuksen äänikuninkaaksi nousi Antti Häkkänen 20 231 äänellä. 34-vuotias ensimmäisen kauden kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja kolminkertaisti äänimääränsä edellisvaaleista. Hän sai kahdeksan prosenttia kaikista Kaakkois-Suomen vaalipiirissä annetuista äänistä.

Puheenjohtaja Petteri Orpo keräsi Varsinais-Suomessa 10 784 äänen saaliin, mikä oli vain puolet varapuheenjohtaja Häkkäsen saamista äänistä.

– Täytyy olla ylpeä ja kiitollinen tuollaisesta määrästä. Pienestä kunnasta ja kohtuullisen pienestä vaalipiiristä, joka ei ole kokoomuksen vahvinta aluetta, Häkkänen iloitsi vaalien tulosillan loppumetreillä.

Oikeusministerinä vuodesta 2017 toiminut Häkkänen teki kalliin ja näkyvän vaalikampanjan. Hän arvioi kampanjan maksaneen 85 000 euroa, eli suunnilleen saman verran kuin neljä vuotta sitten.

Hallitusneuvotteluihin käydään heti alkuviikosta

Oman tuloksensa lisäksi Häkkänen on erittäin tyytyväinen myös kokoomuksen lukuihin. Hän pitää tulosta vaalivoittona haasteellisen hallituskauden jälkeen.

Siinä, missä hallituskumppani keskusta menetti 18 paikkaa ja siniset putosivat eduskunnasta kokonaan, kokoomus pystyi lisäämään paikkamääräänsä yhdellä ja nousee 38 edustajapaikkaan.

– Teimme nousujohteisen kampanjan tilanteessa, joka oli hankala sillä tavalla, että kokoomuksen piti jarrutella, kun moni pitkin kevättä lupasi miljardeja lisää kuka mihinkin kohteisiin. Pelkäsimme, että se koituisi meille hankaluudeksi, mutta toisin kävi. Olemme erittäin tyytyväisiä.

Varapuheenjohtajana Häkkänen kuuluu puolueen hallitusneuvottelijoihin. Hän odottaa tulevista hallitusneuvotteluista "kimurantteja". Mahdollisia hallituskokoonpanoja Häkkänen ei halunnut vielä vaali-iltana arvuutella.

– Millään puolueella ei ole kovin vahvaa mandaattia, kuten oli viime vaalien jälkeen esimerkiksi. Kokoomus pitää tärkeänä, että vastuullinen taloudenhoito ja työllisyyden lisääminen säilyy. Niitä päätöksiä ei voida perua.

Häkkäsen mukaan kokoomus ei lähde hallitukseen, joka leikittelee EU-erolla. Mutta hän uskoo, että kokoomus ja SDP kykenevät yhteistyöhön, vaikka vaalikamppailun tiimellyksessä syntyi jännitteitä.

– Hallitus saadaan varmaan kasaan, mutta neuvotteluista tulee vaikeat. Niin erilaisia ovat linjaukset olleet meidän ja SDP:n puolelta. Vaikea sanoa päästäänkö yhteisymmärykseen, mutta toivotaan, että päästään, Häkkänen pohtii.

Hän arvelee, että neuvotteluyhteys myös Perussuomalaisten kanssa avautuu nopeasti.

– Perussuomalaisten kanssa pitää käydä linja selväksi, että millaisia tavoitteita heillä on hallitusneuvotteluihin. Käydään avoimin kortein vaihtoehtot, mutta pallo on nyt Rinteellä. Hän asettaa kysymykset ja agendan.

Neuvottelut alkavat heti alkuviikosta, mutta pääsiäistä Häkkänen haluaisi päästä viettämään yhdessä perheen kanssa.

Oikeusministeriksi ensimmäisen vaalikauden puolivälissä

Antti Häkkänen kasvoi kokoomuslaiseksi jo lapsuuden kodissaan Mäntyharjussa, ja liittyi puolueeseen 15-vuotiaana. Kokoomusnuorten puheenjohtajana hän aloitti 2012. Sieltä kokoomuksen silloinen puheenjohtaja Jyrki Katainen poimi Häkkäsen erityisavustajakseen.

Kansanedustajan paikka heltisi ensimmäisellä yrittämällä vuonna 2015. Itseluottamus oli kohdallaan jo neljä vuotta sitten vaalituloksen ratkettua.

– Muistan miten minulle neljä vuotta sitten naureskeltiin, että siinä kaveri keulii ensimmäisen kauden ensimmäisenä päivänä, kun ilmoitin, etten sulje pois ministeritehtäviä.

Häkkänen nousi Sipilän hallituksen oikeusministeriksi vaalikauden puolivälissä vuonna 2017. Nyt kerätty tukeva äänipotti vain vahvistaa Häkkäsen asemaa puolueessa.

– Nyt sanon, että minulla on valmius toimia eri ministerin tehtävissä tai muissa vaativissa tehtävissä, mutta niihin palataan sitten tuonnempana kun neuvottelut etenevät.

Voit keskustella artikkelista kello 17.00 asti.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.