Lulu Ranne sai vaalikentällä tappouhkauksen, Mirka Soinikoski on "maakuntavihreä" – tässä ovat Hämeen vaalipiirin voittajanaiset

Vihreiden ja perussuomalaisten yhteistyö ei ole mahdotonta, sanovat tulevat naiskansanedustajat Hämeestä.

eduskuntavaalit
Mirka Soinikoski ja Lulu Ranne
Vihreiden Mirka Soinikoski (vas.) pääsi ainoana vihreiden hämäläisehdokkaana eduskuntaan. Lulu Ranne (ps.) on eduskuntavaalien äänikuningatar Hämeessä.Yle

Ääntenlaskenta oli vielä kesken, kun se näytti selvältä: perussuomalaisten Lulu Ranne Hämeenlinnasta on Hämeen äänikuningatar. Ranne kahmi yhteensä 7 875 ääntä. Edelle kiiri vain SDP:n Ville Skinnari Lahdesta.

Perussuomalaiset piti kolme paikkaansa Hämeessä, samoin teki kokoomus. Vaalien häviäjä keskusta menetti toisen paikkansa, kun taas demarit saivat neljännen hämäläisedustajan Arkadianmäelle.

Lulu Ranne vastaili Ylen kysymyksiin varhain maanantaiaamuna, viiden tunnin yöunien jälkeen. Ääniharava kuvailee kampanjaansa perusteelliseksi ja kivaksi. Hän kiersi vaalipiiriä laajalti ja uskoo sen olevan äänipotin taustalla.

– Nyt satsattiin. Joka puolella käytiin, eikä vain kerran. Lahdessa tarjosimme perjantai- ja lauantaimakkarat joka viikko, hämeenlinnalainen Ranne kertoo.

Lulu Ranne
Lulu Ranne (ps.) on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja hän vaikuttaa Hämeen liiiton maakuntahallituksessa ja Hämeenlinnan kaupunginhallituksessa sekä -valtuustossa.Tiina Kokko / Yle

Pelkkää hymyä ja hyvää henkeä vaalikiertue ei kuitenkaan ollut. Kansanedustajaehdokkaiden häirintä korostui näissä vaaleissa. Siitä kärsivät muun muassa Laura Huhtasaari (ps.) sekä vasemmistoliiton Suldaan Said Ahmed.

Myös Lulu Ranne kertoo kokeneensa fyysistä uhkaa vaalikentillä.

– Heti vaalien alussa jouduin tappouhkauksen kohteeksi. Se oli tosi vakava juttu, eikä mitään some-häirintää. Siinä tultiin fyysisesti kymmenen sentin päähän esittämään uhkaus koko tiimille.

"Maakuntavihreillä on eri kärjet kuin city-vihreillä"

Vihreät olivat Hämeessä demareiden ohella vaalivoittajia. He saivat edustajan piiristä läpi kahden kauden tauon jälkeen. Sitä saatiin jännittää liki ääntenlaskennan loppuun, kuka Hämeen vihreä eduskuntaan pääsee.

Maaliviivataisto oli niin tiukka, että ero seuraavaan oli vain 29 ääntä ja kolmanteenkin vaivaiset 64. Lopulta riihimäkeläinen Sari Jokinen ja asikkalalainen Juha Tapiola jäivät nuolemaan näppejään. Eduskuntatalon portaita saa ensi kaudella ravata Mirka Soinikoski Hämeenlinnasta. Hän sai 2 310 ääntä, joka oli kolmanneksi pienin kansanedustajaksi oikeuttava äänimäärä koko maassa.

Soinikoski uskoo, että hänen menestystään petasi voitto Hämeen vihreiden jäsenäänestyksessä, jossa valittiin eduskuntavaaliehdokkaat. Soinikoski haki eduskuntaan nyt toista kertaa.

– Ollaan tehty mahtava kamppis. Jo neljä vuotta sitten tehtiin hyvän tuulen kampanja, nyt vaan korotettiin panoksia. Meillä oli tosi mahtava lista ja loistavat ehdokkaat, hän hehkuttaa.

Vihreiden kansanedustaja Mirka Soinikoski.
Vihreiden 43-vuotias Mirka Soinikoski työskentelee Kanta-Hämeen keskussairaalassa anestesialääkärinä. Hän on vihreiden ryhmäjohtaja Hämeenlinnassa sekä Hämeen liiton maakuntavaltuutettu.Kati Turtola / Yle

Tuleva kansanedustaja lukee itsensä "maakuntavihreäksi". Soinikoski sanoo, että kun Touko Aalto valittiin pari vuotta sitten puolueen johtoon, se tapahtui maakuntaäänten turvin.

– Maakuntavihreillä on eri kärjet kuin city-vihreillä Kehä ykkösen sisäpuolella. Jatkamme samaa työtä, jota Keski-Suomessa ja muualla on jo tehty. Hämeen maakuntavihreillä on paljon annettavaa puolueelle.

Perussuomalaiset ja vihreät, mahdoton yhtälö?

Vihreät ja perussuomalaiset ovat poliittisesti kovin etäällä toisistaan. Jopa niin etäällä, että yhteistyö samassa hallituksessa kuulostaa lähes mahdottomalta ajatukselta. Räikeimmät erot ovat maahanmuutto- ja ilmastopolitiikassa.

Lulu Ranne kertoo kuitenkin, että etenkin maakunta- ja kuntatasolla yhteistyö ei ole mahdotonta. Päinvastoin: Ranteen mukaan päätöksenteko on mennyt sujuvampaan suuntaan.

– Pääsääntöisesti pystymme hyvään yhteistyöhön, kun keskitymme pelkästään asioihin ja faktaan. Siinä on tapahtunut iso muutos niin Hämeenlinnassa kuin maakunnassakin.

Vihreiden Soinikoskikin antaa varovaisia kehuja kollegalleen.

– Yhteistyö Lulun kanssa on sujunut tähän asti kohtalaisen hyvin. Uskon, että maakunnan, oman vaalipiirin ja Suomen asioiden edistämisessä ei ole ongelmia. Yhteistyöllä se sujuu.

Rajat kiinni -näkemykset ovat sellaisia, etten lähtisi sen tahon kanssa hallitukseen

Mirka Soinikoski

Hallituskumppanuus vihreiden ja perussuomalaisten välillä taitaa silti olla aika kaukainen ajatus.

– Tietysti ihmisoikeuksiin puuttuvat rajat kiinni -näkemykset ovat sellaisia, etten lähtisi sen tahon kanssa hallitukseen. Jos puolue on valmis keventämään maahanmuuttonäkemyksiään, sitten voidaan katsoa, Soinikoski puhuu.

Ranne heittää pöytään villin veikkauksen hallituksen muodostavista puolueista. Entä jos SDP jääkin oppositioon?

– Mahdollista on sekin, että SDP:stä kolme seuraavaa olisivatkin hallituksen muodostajat. Neuvotteluista tulee pitkät ja vaikeat, ihan varmasti.

Tällaisessa hallituksessa olisivat perussuomalaiset, kokoomus ja keskusta.

Miten ajatte maakuntanne etua eduskunnassa?

Sekä Ranteella että Soinikoskella on selkeät oman maakunnan agendat, joita he pyrkivät saattamaan päätöksentekoon asti. Molemmat nostavat esiin alueelle elintärkeät ratahankkeet.

Soinikoskelle junayhteydet ovat sydämen asia. Niiden heikkennyksiä vastaan hän taistelee.

– Muutin Hämeenlinnaan 2005, ja menin keskussairaalaan töihin. Loistavat junayhteydet olivat yksi syy, miksi tulin tänne töihin. Täältä pitää päästä näppärästi Tampereen, Helsingin ja Turun suuntiin.

Lulu Ranteelle on tärkeää maakunnan itsenäisyyden vahvistamisen.

– Meillä on turvallinen, ihana ja puhdas maakunta, josta täytyy pitää huolta. Nimenomaan nykyisiä asukkaita ja yrityksiä täytyy tukea.

Ranne pitää oleellisena myös yli puoluerajojen yltävää hämäläisyhteistyötä eduskunnassa.

– Koko piirin porukat pitää koota yhteen ja miettiä yhteiset edunvalvontakohteet, joita viemme systemaattisesti yhdessä eteenpäin. Ettei käy niin, että oho, VR:n junavuorot lipsahtivat, vaan ennakoidaan sitä edunvalvontaa.