Uusi päivystysapunumero toiminut reilun kuukauden – yhteydenotot Keski-Suomen keskussairaalan päivystykseen lisääntyivät

Maaliskuun alussa käyttöön otetussa päivystysapunumerossa 116117 vastattiin ensimmäisenä kuukauden aikana reiluun 4500:een puheluun.

Lyhyet
puhelinnumero
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri

Puhelujen määrä on noin 500 enemmän kuin alkuvuodesta, ennen uuden numeron käyttöönottoa. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ensihoidon ylilääkäri Tomi Kavasmaa sanoo, että kasvu mahtuu kuitenkin normaaliin vaihteluun eri vuodenaikoina.

Kavasmaan mukaan uuden numeron tavoitteena on ennen kaikkea pienentää päivystyksen painetta.

– Nyt alkuvuoden aikana päivystyksen käyntimäärät ovat olleet vähän pienemmät kuin aikaisemmin, että voi olla, että numerolla on ollut vaikutusta. Suoraa yhteyttä ei tosin voi vetää, koska sellaista tilastoa meillä ei ole.

Ensimmäisen toimintakuukauden aikana maaliskuussa päivystysapunumeroon 116117 soittaneista noin kolmasosa ohjattiin tulemaan päivystykseen.

– Suurin osa yhteydenottajista ei tarvitse päivystyksellistä hoitoa, joten tuo kolmasosa on ihan hyvä määrä. Hyvää on myös se, että hätänumeroon ei ole tarvinnut ohjata soittajista kuin muutama prosentti.

Tilastoista selviää myös, että numeron idea on ymmärretty varsin hyvin: valtaosalle, kolmelle neljästä soittajasta, annettiin puhelussa neuvontaa terveysongelmaan.