Maaseudulle rakentaminen väheni Kangasalla

Kaavoitustoimi on vertaillut lupamääriä jaksolla 2004-14 sekä 2008-18. Käyrä osoittaa alaviistoon.

Kangasala
Lohjalla ja Vihdissä on runsaasti kaavoittamattomia haja-asutusalueita.
Kymmenen viime vuoden aikana Kangasalla on asemakaava-alueen ulkopuolelle myönnetty 242 lupaa asuntorakentamiselle.Paula Tiainen / Yle

Asuntojen hajarakentaminen on vähentynyt Kangasalla.

Kaavoitustoimen mukaan kymmenen viime vuoden aikana on asemakaava-alueen ulkopuolelle myönnetty 242 lupaa asuntorakentamiselle.

Edellisellä samanpituisella tarkastelujaksolla lupia tuli ainakin 500.

Maaseuturakentamista on pyritty suuntaamaan kyliin esimerkiksi sen takia, että palveluille olisi enemmän käyttäjiä. Kylärakentamisen suosio on kuitenkin ollut melko vaatimaton. Siihen on myönnetty vain 33 lupaa kymmenessä vuodessa.

Kangasalan kaupunki katsoo edelleen, että asutusta ja palvelujen säilymistä voidaan kaavoituksella edistää varsinkin Kuhmalahdella ja Sahalahdella.