Lumisade hidasti lintujen kevätmuuttoa Pohjois-Savoon

Monet ensimmäisen vaiheen muuttolinnut lentävät keväisin edestakaisin säiden vaihtelujen mukaan.

Siilinjärvi
Jälän kylän laajalla peltoaukealla on hyvä bongata muuttolintuja.
Jälän kylän laajalla peltoaukealla on hyvä bongata muuttolintuja.Varpu Mäntymäki / Yle

Lintujen kevätmuutto Pohjois-Savoon otti takapakkia säiden kylmenemisen vuoksi viikko sitten. Lintuyhdistys Kuikasta arvioidaan, että lähes kolmannes jo alueelle tulleista linnuista kaikkosi lumisateiden myötä.

Myös yöpakkaset hidastavat lintujen paluuta. Esimerkiksi västäräkit ja pääskyt ovat erityisen herkkiä sään muutoksille.

– Monet linnut kuten peipot ja töyhtöhyypät lähtivät kylmän vaiheen aikaan etelämmäksi ja palaavat sitten takaisin. Se on normaali ilmiö keväisin. Tällaista edestakaista muuttoa näillä ensimmäisen vaiheen muuttajilla on, kertoo lintuja Jälän pellolla Siilinjärvellä katselemassa ollut Eelis Rissanen Lintuyhdistys Kuikasta.