Mehiläinen kahmii itselleen työterveyspalveluita – kaupassa siirtyvät Pohjola Terveyden 19 000 asiakasta

Pohjola Terveys keskittyy jatkossa ortopediaan sekä tapaturma-asiakkaiden ja urheilijoiden hoitoon.

talous
Mehiläisen logo
Ismo Pekkarinen / AOP

Yksityinen sotejätti Mehiläinen ostaa 19 000 asiakkaan työterveyspalvelut OP Ryhmään kuuluvalta Pohjola Terveydeltä.

– Pohjola Terveyden työterveyspalveluiden kauppa tukee erinomaisesti kasvustrategiaamme, toteaa Mehiläisen Työelämäpalveluiden liiketoimintajohtaja Antti Miettinen tiedotteessa.

Pohjola Terveyden asiakkaana on ollut 800 asiakasyritystä ja niiden 19 000 työntekijää. Kaupalla ei Mehiläisen mukaan ole vaikutuksia asiakassopimuksiin. Liiketoimintakaupan yhteydessä myös OP Ryhmän työterveyspalveluiden puitesopimus siirtyy Mehiläiselle.

Mehiläisen on määrä ottaa työterveyspalvelut haltuunsa kesäkuun alussa. Kauppojen myötä Pohjola Terveys aloittaa 250 henkilöä koskevat yt-neuvottelut, joiden arvioidaan johtavan enintään 20 tehtävän karsimiseen.

Mehiläinen on valmiiksi iso toimija työterveyspalveluissa. Mehiläisen Työelämäpalveluiden asiakkaana oli vuonna 2018 yli 14 000 työnantajaa ja niiden yli 390 000 henkilöä.

OP Ryhmä keskittyy nyt tapaturmiin ja urheilijoihin

Pohjola Terveys ilmoitti loppuvuodesta vetäytyvänsä lääkärikeskustoiminnasta. Kauppalehden mukaan Pohjola Terveys teki 6,1 miljoonan euron tappiot (siirryt toiseen palveluun) vuonna 2017.

OP Vakuutuksen toimitusjohtaja ja Pohjola Terveys Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Lehtilä toteaa tiedotteessa, että Pohjola Terveys keskittyy jatkossa ortopediaan sekä tapaturma-asiakkaiden ja urheilijoiden hoitoon.

- Keskitymme Pohjola Terveyden ydinliiketoimintaan ja systemaattisesti rakennettuun erikoisosaamiseen tapaturmien hoidossa. Tarkennettu palvelutarjonta tuo kustannustehokkuutta, ja samalla haemme kasvua erityisesti urheilijoiden hoidosta, mikä tukee OP:n vakuutusliiketoimintaa, kertoo Lehtilä tiedotteessa.

Pohjola Terveys aloitti toimintansa ortopediaan keskittyneenä yksityissairaalana vuonna 2013, ja sen toiminta on laajentunut viiden sairaalan valtakunnalliseksi verkostoksi. Sairaaloihin perustetaan urheiluklinikat tämän vuoden aikana.

Juttua muokattu 16.4. klo 13:32: Lisätty OP Ryhmän kommentit.

Lue lisää:

Kova kulukuuri tuo turvaa, uskoo OP-ryhmää mylläävä Timo Ritakallio: "Heilunta on palannut markkinoille"