Pablo Picasson ihailema Pirosmani oli traaginen taiteilija, joka kuoli nälkään ja jätti jälkeensä legendan miljoonasta ruususta

Mikkelin museossa Tallinnassa on georgialaistaiteilija Niko Pirosmanin harvinainen näyttely.

Niko Pirosmani
Niko Pirosmani: Leaning Against Woman Mutake, Mikkelin museo
Niko Pirosmani: Leaning Against Woman Mutake (1904).Jussi Mankkinen / Yle

Pikimustat silmät katsovat tiheän viivasykerön keskeltä tarkkaavaisina ja pohdiskelevina. Muutamalla vedolla piiretty lierihattu, pitkä takki, tuuheat viikset ja parta. Sirossa, mutta varmassa otteessa oleva pensseli on juuri koskettamaisillaan tyhjää kangasta. Kukaan ei tiedä, mitä kankaalle mahtaa syntyä.

Tällaisena Pablo Picasso kuvasi vuonna 1972 georgialaistaiteilija Niko Pirosmanin – dynaamisena, innovatiivisena ja kiehtovana. Eikä syyttä: kun Picasso näki Pirosmanin teoksia ensimmäisen kerran, ihastui hän niihin samantien, ja monelle muulle on käynyt samoin.

– Pirosmani oli individualisti ja yksinäinen sielu, mutta hänen taiteessaan oli vastaavia ideoita kuin esimerkiksi Picassolla, Henri Matissella ja venäläisillä 1900-luvun alun avantgardisteilla. Niko Pirosmani oli huomattavasti omaa aikaansa edellä, taidehistorioitsija Aleksander Metsamärt Mikkelin museosta kiteyttää.

Mikkelin museon Pirosmani. Yksinäisen neron maailma -näyttelystä on viime viikoina kehkeytynyt yksi Tallinnan puhutuimmista ja suositummista taidenäyttelyistä. Yleisöä on kiinnostanut traagisen taiteilijakohtalon lisäksi tietenkin itse taide, jota nähdään harvoin Georgian ulkopuolella.

– Yksinkertaistaen: tämä on hyvää taidetta ja nämä ovat hyviä maalauksia, siinä näyttelyn suosion salaisuus, Metsamärt jatkaa.

Niko Pirosmani, Nainen pääsiäismunien kanssa, Mikkelin museo
Niko Pirosmani: Nainen pääsiäismunien kanssa (1916-18), yksityiskohta. Jussi Mankkinen / Yle

Mustan öljykankaan salaisuus

Niko Pirosmanašvili eli Pirosmani (1862–1918) syntyi maanviljelijäperheeseen pienessä Mirzaanin kylässä Itä-Georgiassa. Hän jäi orvoksi jo lapsena ja työskenteli pienestä pitäen muun muassa palvelijana ja paimenena. Veri kuitenkin veti taiteen pariin.

Taidekoulutusta Pirosmani ei koskaan onnistunut hankkimaan, ja taiteilijana hän oli itseoppinut: tuotteliaimman kautensa hän maalasi täysin kansainvälisen taideyhteisön ulkopuolella. Pirosmanille kyse oli kutsumusammatista: hän pyhitti koko elämänsä taiteelleen ja teki silloin tällöin satunnaisia töitä Tbilisin pubeissa ja kapakoissa, joihin hän myös henkensä pitimiksi maalasi erilaisia kylttejä ja sisustusmaalauksia – usein pelkällä ruokapalkalla.

– Pirosmani käsitteli taiteessaan kaikenlaisia teemoja, jotka ulottuivat georgialaisesta kyläelämästä pääkaupunki Tbilisin urbaaniin menoon. Paikallisessa taiteessa Pirosmani oli selkeä poikkeus, koska hän maalasi myös eläimiä, Aleksander Metsamärt kertoo.

Niko Pirosmani, Hedelmäkauppa, Mikkelin museo
Niko Pirosmani: Jääkarhu ja pennut (1910-1912). Pirosmani maalasi mielellään eläimiä, koska hän koki ne ystävikseen. Jussi Mankkinen / Yle

Eläinten maalaamiseen oli selkeät syynsä: epäsosiaalisella ja ujolla Pirosmanilla oli vaikeuksia kommunikoida ihmisten kanssa, joten hän koki olonsa paremmaksi ja turvallisemmaksi eläinten seurassa, joita hän kutsui "parhaimmiksi ystävikseen".

Huonon taloudellisen tilanteensa takia Pirosmanin taiteen tunnusmerkiksi muodostui jo varhain musta öljykangas, jonka päälle hän maalasi suoraan. Öljykangasta käytettiin yleisesti Tbilisin baareissa ja ravintoloissa suojaamaan pöytiä – se oli halpaa ja kestävää, ja sitä oli helposti saatavilla.

– Pirosmani kokeili jo 1800-luvulla tekniikkaa, jossa hän jätti osan mustasta öljykankaasta maalaamatta. Nykypäivänäkin tämä tuntuu tuoreelta idealta, Aleksander Metsamärt toteaa.

Aleksander Metsamärt, Mikkelin museo
Aleksander MetsamärtJussi Mankkinen / Yle

Mustan värin käytöllä on Pirosmanin teoksissa oma symboliikkansa: hän maalasi myös Tbilisin bordelleissa työskenteleviä prostituoituja, ja heidän kohdallaan musta väri viittaa syntiseen ja synkkään elämään. Toisaalta taas ilotyttömaalauksissa esiintyvä valkoinen väri viittaa siihen, että synneistä vapautuminen ja paluu Jumalan huomaan on mahdollista.

Pirosmani oli intohimoinen kirjatoukka. Häntä kiinnosti etenkin kristillisen Georgian historia ja maan 1100-1200 -luvuille sijoittuva kulta-aika. Ei siis ole ihme, että Piromanin maalauksista löytyy myös historiallisia hahmoja, kuten ylväänä ja viisaana esitetty legendaarinen kuningatar Tamar.

Niko Pirosmani, Kuningatar Tamar
Niko Pirosmani: Kuningatar Tamar (1913-1914). Muotokuva legendaarisesta, keskiajalla eläneestä kuningattaresta huokuu viisautta. Jussi Mankkinen / Yle

Surullinen loppu

Vuonna 1912 runoilija ja venäläisen futuristisen taideliikkeen johtohahmoihin kuuluva Ilja Zdanevitš vieraili Georgiassa ja käyskennellessään veljensä kanssa Tbilisin varjoisilla kujilla he kiinnittivät huomiota erään halvan ravintolan kylttiin.

Veljekset astuivat ravintolaan ja löysivät sisältä lisää maalauksia, jotka lumosivat heidät täysin. Selvisi, että Niko Pirosmani oli kylläkin tunnettu nimi Tbisilin huonomaineisimmilla alueilla, mutta häntä ei pidetty minkään tason taiteilijana – eihän oikeaa taidetta voisi roikkua savuisten, hämäräperäisten kapakoiden seinillä.

Zdanevitš oli toista mieltä. Hän kirjoitti "synnynnäisestä taiteilijasta" useita ylistäviä artikkeleita alan paikallisiin julkaisuihin. Pirosmanin töitä oli ensimmäisen kerran julkisesti nähtävillä Pariisissa vuonna 1913, ja tämä oli pitkälti Zdanevitšin ansiota, joka toivoi uuden ystävänsä taiteelle näkyvyyttä ja että tämän taloudellinen tilanne paranisi.

Niko Pirosmani, Mikkelin museo, Ortachalan kaunottaret
Niko Pirosmani: Ortachalan kaunottaret (1905), diptyykin vasen puoli. 1900-luvun alussa Ortachalan kaupunginosa Tbilisissä oli tunnettu etenkin bordelleistaan. Jussi Mankkinen / Yle

Zdanevitšin yrityksistä huolimatta Pirosmani vietti viimeiset vuotensa köyhyydessä ja kurjuudessa, välillä porraskäytävissä, välillä pimeissä ja pölyisissä kellariloukossa asustellen. Pirosmani oli masentunut ja pettynyt mies: hänestä oli piirretty paikalliseen kulttuurijulkaisuun julma pilakuva, jossa kyseenalaistettiin hänen kyvykkyytensä ja lahjakkuutensa taiteilijana. Myös liiallinen alkoholin käyttö lisäsi taiteilijan ongelmia.

– Ensimmäisen maailmansodan myötä Pirosmanin kylttibisnekset loppuivat kuin seinään, ja yhtäkkiä hänelle ei enää ollut tarjolla minkäänlaisia töitä. Hän oli taiteilija koko sydämestään, eikä näin ollen oikein soveltunut fyysiseen työhön, Aleksander Metsamärt kertoo.

Niko Pirosmani kuoli nälkään ja kylmyyteen vuonna 1918. Kukaan ei tiedä, minne hänet on haudattu. Pirosmanin taiteen arvo ymmärrettiin vasta myöhemmin.

– Georgian modernille taiteelle Pirosmanin perintö on ollut valtava. Hän oli vastaava tienraivaaja, mitä Akseli Gallen-Kallela oli Suomelle ja Konrad Mägi Virolle. Lisäksi hän oli jättiläinen, johon nojaa suuri osa venäläistä avantgardea ja viime vuosisadan ensimmäisten vuosikymmenien eurooppalaista taidetta, Aleksander Metsamärt summaa.

Niko Pirosmani, Hedelmäkauppa, Mikkelin museo
Niko Pirosmani: Hedelmäkauppa, maalausaika tuntematon, yksityiskohta. Jussi Mankkinen / Yle

Miljoonan ruusun rakkaustarina

Vuonna 1982 Pirosmanin traaginen elämä ja surullinen rakkaustarina heräsi henkiin silloisessa Neuvostoliitossa. Supertähti Alla Pugatšova levytti alunperin Raimonds Paulsin säveltämästä latvialaisesta iskelmästä oman Million alyh roz -versionsa. Laulussa kerrotaan taiteilijasta, joka myi koko omaisuutensa ja lahjoitti "ruusujen meren" rakastamalleen näyttelijättärelle. Rakkaus oli kuitenkin yksipuolista: näyttelijätär katosi jonnekin yöjunalla ja taiteilija jäi yksin – köyhänä ja sydänsuruissaan rypevänä.

Neuvostoliitossa ja nyky-Venäjällä Million alyh rozista on vuosikymmenten myötä kasvanut ikoninen laulu, joka kuuluu edelleen pakollisena osana äskettäin 70 vuotta täyttäneen Pugatšovan ohjelmistoon, esiintyipä hän missä hyvänsä. Useasti myös venäläinen yleisö laulaa haltioituneena mukana Million alyh rozia iästä tai sukupuolesta riippumatta.

Laulusta on tehty Venäjällä ja muuallakin maailmassa useita tulkintoja, joista uusimpiin kuuluu Egor Kreedin viimevuotinen hip hop -versio. Kappale on kerännyt Youtubessa yli 84 miljoonaa kuuntelukertaa. Vera Teleniuksen sanoittama ja esittämä Miljoona ruusua ilmestyi vuonna 1984, mutta teksti ei enää kertonut Pirosmanista.

Niko Pirosmani, Näyttelijätär Margarita
Niko Pirosmani: Näyttelijätär Margarita (1909). Tälle naiselle Pirosmani lähetti valtaisan kukkameren, muttei saanut rakkaudelleen vastakaikua. Georgian kansallimuseo

Todellisessa elämässä Niko Pirosmanin intohimojen hämäränä kohteena oli ranskalaisnäyttelijätär Margarita de Sevres (n. 1885 -1968). De Sevres esiintyi ja asui Tbilisissä vuonna 1905, joidenkin lähteiden mukaan vuonna 1909.

Pirosmani ihastui nuoreen ja lahjakkaaseen näyttelijättäreen ja yllätti tämän eräänä aamuna ostamalla vähillä rahoillaan valtavan määrän kukkia ja rahtaamalla ne hänen hotellihuoneensa ikkunan eteen. Kukkien joukossa ei ollut pelkästään punaisina hehkuvia ruusuja, vaan myös pioneja, liljoja, vuokkoja ja unikkoja. Näystä huumaantuneena de Sevres astui kadulle ja suuteli intohimoisesti Pirosmania – ensimmäisen ja viimeisen kerran. Sitten de Sevresin kiertue jatkui muualla, hän jätti Tbilisin taakseen eivätkä taiteilija ja näyttelijätär kohdanneet enää koskaan.

Niko Pirosmani
Mikkelin museon näyttelyssä oleva valokuvasuurennus Niko Pirosmanista. Jussi Mankkinen / Yle

Muistoksi lyhytaikaisesta ja ilmeisen yksipuolisesta romanssista jäi Pirosmanin Näyttelijätär Margarita-maalaus, joka sekin kuuluu Georgian taidemuseon kokoelmiin. Taulussa balettiasuun pukeutunut hymyilevä nainen pitelee kädessään kukkakimppua ja hänen ympärillään liitelee kullankeltaisia lintuja.

– Kyllä, tämä tarina on tosi. Pirosmanin alkuperäisenä suunnitelmana oli todellakin lahjoittaa de Sevresille nimenomaan nuo miljoona ruusua, Aleksander Metsamärt vahvistaa.

Pirosmanin näyttely Tallinnassa Mikkelin museossa 11.08. 2019 saakka.

Pablo Picasso, Niko Pirosmani
Pablo Picasso: Niko Pirosmani (1972), yksityiskohta. Jussi Mankkinen / Yle

Jutun kommentointimahdollisuus on auki klo 22.00 saakka. Tervetuloa mukaan.