Katto ja torni sortuivat reilun tunnin kuluttua hälytyksestä – Näin Notre Damen suuri tulipalo eteni

Maailmankuulun katedraalin palo järkytti ranskalaisia.

Notre Damen katedraali
Grafiikka Notre Damen tulipalon etenemisestä.
Ilkka Kemppinen / Yle

Pariisissa monet ihmiset surevat eilen illalla palanutta Notre Damen katedraalia. Kirkon keskustorni romahti ja kattorakenteet tuhoutuivat.

Viranomaiset epäilevät, että tulipalo liittyy kirkon katolla tehtyihin remonttitöihin. Viisi yhtiötä osallistui katedraalin remontointiin.

Yhden yhtiön edustaja Julien le Bras vakuutti uutistoimisto AP:n mukaan, että työmaalla noudatettiin kaikkia turvaohjeita.

Kartta
Yle Uutisgrafiikka

Näin palo eteni uutistoimistojen AP:n ja Reutersin mukaan. Kaikki kellonajat ovat Suomen aikaa. Ranskassa kello oli tunnin vähemmän.

19.50: Ensimmäiset ilmoitukset tulevat, että Notre Damessa palaa. Rakennuksesta nousee savua ja katolla näkyy liekkejä. Pian palomiehet aloittavat sammutusoperaation.

20.30: Palomiehet yrittävät saada palon hallintaan. Pelastuslaitos epäilee, että tulipalo saattaa liittyä katedraalin remonttiin.

20.40: Tuli on levinnyt Notre Damen kapeaan keskustorniiin. Ranskan presidentti Emmanuel Macron peruu suunnitellun televisiopuheensa tulipalon takia.

20.53: Katedraalin keskustornin romahtaa.

21.05: Kirkon tiedottaja kertoo, että Notre Damen puiset sisusrakenteet palavat ja tulevat todennäköisesti tuhoutumaan.

21.07: Katedraalin puinen katto sortuu.

21.20: Pariisin varapormestari Emmanuel Gregoire kertoo, että palomiehet yrittävät pelastaa Notre Damen mittaamattoman arvokkaita taideteoksia.

Pariisin pormestari Anne Hidalgo vahvisti myöhemmin, että useita merkittäviä taide-esineitä onnistuttiin pelastamaan.

21.25: Poliisi evakuoi Paris’ Ile de la Cité -saaren, jolla Notre-Dame sijaitsee.

22.00: Palo on levinnyt pohjoiseen kellotorniin, mutta tuli saadaan sammutettua. Palomiehet ovat aloittaneet sammutustyöt katedraalin sisällä.

23.20: Sammutustöihin osallistuu 400 palomiestä.

00.05: Palopäällikkö Jean-Claude Galletin mukaan kaksi kolmasosaa kirkon katosta on tuhoutunut. Yksi palomies on loukkaantunut vakavasti sammutustöissä.

00.15: Pariisin syyttäjänvirasto kertoo, että paloa tutkitaan onnettomuutena. Tuhopolttoa tai terrorismiin liittyviä motiiveja ei toistaiseksi epäillä palon syyksi.

00.35: Presidentti Macron on luvannut korjata Notre Damen katedraalin. Palopäällikkö Galletin mukaan operaatio on siirtynyt jälkisammutusvaiheeseen. Palomiehet jatkavat rakennuksen jäähdyttämistä yön yli.

10.45: Pelastuslaitoksen tiedottaja mukaan koko tulipalo on täysin sammutettu.

Lue myös:

Katso erikoislähetys Notre Damen katedraalin palosta – Yle seuraa hetki hetkeltä: "Tuntuu, että jotain minusta kuoli kirkon mukana"

Tällainen on pahasti vaurioitunut Notre Dame – Victor Hugon romaani pelasti katedraalin jo 1800-luvulla

Notre Damen katedraali rapistuu, hirviöpatsaat putoavat pian alas katolta – yksityisiltä yritetään kerätä sata miljoonaa remonttiin

Johtajat eri puolilta maailmaa esittävät Ranskalle pahoittelunsa Notre Damen palosta

Toimittajalta: Päivä Pariisissa valkenee tuhkanharmaana

Kuvat näyttävät Notre Damen tulipalon dramaattiset hetket: Ikonisen maamerkin tuhoutuminen järkytti Pariisia

Lähteet: AP, Reuters