Ensimmäinen Punaisen Ristin avustuslento saapui Venezuelaan

Presidentti Maduro on aiemmin torpannut kansainvälisen avun saapumisen maahan ilmoittamalla toistuvasti, ettei Venezuelassa ole humanitääristä kriisiä.

Venezuela
Maduro
Venezuelan presidentti.EPA

Kansainvälisen Punaisen Ristin ensimmäinen humanitäärinen avustuskuljetus on saapunut Venezuelaan.

Punaisen Ristiin avustuslennolla pääkaupunkiin Caracasiin saapui muun muassa lääkkeitä, joista Venezuelassa on valtava pula.

Vajaa viikko sitten presidentti Nicolas Maduro kertoi maan hallinnon ja Punaisen Ristin päässeen sopuun humanitaarisen avun tuomisesta maahan.

Aiemmin Maduro on toistuvasti painottanut, ettei Venezuelassa ole humanitääristä kriisiä siitä huolimatta, että maassa kärsitään akuutista ruoan, lääkkeiden ja peruselintarvikkeiden puutteesta.

Maduro on aiemmin estänyt muun muassa Yhdysvaltain tarjoaman humanitaarisen avun pääsyn maahan. Lisäksi presidentti on estänyt päävastustajaansa, oppositiojohtaja Juan Guaidoa tuomasta maahan ruoka- ja lääkeapua Kolumbiasta ja Brasiliasta

YK:n mukaan lähes neljännes Venezuelan 30 miljoonasta ihmisestä tarvitsee kiireellistä apua. 3,7 miljoonaa venezuelalaista on aliravittuja ja 22 prosenttia alle 5-vuotiaista lapsista on kroonisesti aliravittuja.

Maduro: Punaisen ristin apu on tervetullut Venezuelaan

Lähteet: AP