Notre Damen täydellinen tuhoutuminen oli todella lähellä

Palomiehet vaaransivat oman henkensä estääksen tulen leviämisen kahteen kellotorniin.

Notre Damen katedraali
Palomies nostolava-auton korissa sammuttamassa Notre Damen paloa.
Julien de Rosa / EPA

Katedraali Notre Damen täydellinen tuhoutuminen oli arviolta kiinni vain puolesta tunnista tai jopa vielä lyhyemmästä ajasta, arvioi Ranskan varasisäministeri Laurent Nunez. Hänen kommenttinsa on julkaistu The Guardian -lehdessä (siirryt toiseen palveluun) ja Britannian yleisradioyhtiö BBC:n verkkosivuilla. (siirryt toiseen palveluun)

Nunez kiitti palomiehiä uhrautuvasta toiminnasta ja oman henkensä vaarantamisesta kriittisillä hetkillä.

Palomiehet jäivät henkensä uhalla katedraalin sisälle. He suihkuttivat vesiseinän tulen ja kahden tornin väliin, jotta tornit eivät romahtaisi.

Poliisilta ja palomiehiltä menee noin kaksi vuorokautta rakenteiden turvallisuuden varmistamiseen.

"Kunnollinen huolto oli laiminlyöty"

Samaan aikaan kun poliisi selvitteli syttymissyytä ja pelastusviranomaiset siivosivat palon jälkiä, keskustelu Notre Damen kunnosta ennen paloa alkoi kiihtyä.

Katedraalin omistaa valtio, joka on jo vuosia kiistellyt Pariisin arkkihiippakunnan kanssa siitä, kenen pitäisi rahoittaa muun muassa halkeilevan julkisivun ja notkahtaneiden kaiteiden korjaus.

– Tämä oli odotettavissa. Katastrofin syy on se, että näin tärkeän rakennuksen kunnollinen huolto ja päivittäinen huomioiminen oli laiminlyöty, sanoi asiantuntija Jean-Michel Leniaud Guardianille. Hän on kulttuuriministeriön alaisen, kuraattoreita ja konservaattoreita kouluttavan instituutin tieteellisen neuvoston puheenjohtaja.

Notre Dame katto ilmiliekeissä
Ian Langsdon / EPA

New York Timesin mukaan Notre Damesta puuttui palon leviämistä estäviä rakenteita, joita on lisätty muihin Euroopan vanhoihin katedraaleihin. Esimerkiksi sprinklerijärjestelmä oli haluttu jättää rakentamatta, jotta arkkitehtuuri säilyy alkuperäisenä ja jotta katon puurakenteisiin ei tarvitse asentaa sähköjohtoja. Ullakon puurakenne oli jopa niin tiheä, että sitä kutsuttiin "metsäksi".

– Kaikkien sähköisten järjestelmien asentamista 'metsään' on systemaattisesti vastustettu riskien takia. Jokainen tiesi, että ullakko oli kaikkein haavoittuvin kohta, Pariisin historiallisen järjestön johtaja Pierre Housieaux sanoi New York Timesille.

Pula käsityöläisistä voi viivästyttää korjauksia

Asiantuntijat ovat arvioineet, että Notre Damen kunnostus veisi ainakin vuosia, jollei vuosikymmeniä.

Britanniassa Windsorin linnan palon jälkeisissä kunnostustöissä mukana ollut arkkitehti arvioi, että pula taitavista tekijöistä voi viivästyttää rakennustöitä. Historialliset rakenteet ja materiaalit vaativat omanlaistaan käsityöläisosaamista.

Arkkitehti Francis Mauden mukaan pula käsityöläisistä on aiheuttanut vastaavia ongelmia muissa suuren luokan kunnostusprojekteissa. Maude nostaa esimerkiksi muun muassa Lontoon Westminsterin palatsin, jonka kunnostusta ollaan valmistelemassa.

Lähteet: STT