Kangaskaupat vähevät – nyt lopettaa Kruunupyyn Alavetelin kangasliike

Kokkolassa kaksi kangaskauppa löi lapun luukulle viime vuonna.

Kruunupyy
Kuvassa kangaspakkoja, kevään muotivärejä.
Kia-Frega Prepula / YLE

Kangaskauppojen määrä vähenee yhä alueella.

Kruunupyyn Alavetelissä kolmisenkymmentä vuotta toiminut kangaskauppa lopettaa toimintansa kesän korvalla.

Viime vuonna kaksi kangasliikettä sulki ovensa Kokkolassa vähäisen kysynnän vuoksi. Kaupungissa toimii edelleen kankaiden tukkuliike. Lähikuntiin, esimerkiksi Veteliin ja Ylivieskaan jää vielä muutama alan erikoisliike.

Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla toimii useita alan liikkeitä, myös valtakunnallisia ketjuja.

Alaveteliläisen Maris Handarbete -liikkeen omistaja Marita Nyfält ei niinkään mieti suomalaisten vähenevää käsityöharrastusta tai erikoiskaupan hiipuvia myyntilukuja, vaan omaa jaksamistaan. Hänellä on ikää jo 76 vuotta.