"Kun saisi vanhuuden päivät terveenä möllötellä"

Eeva Kurkinen, 89, ja neljä muuta tamperelaisen palvelukodin asukasta kertovat, miten heillä menee.

Kiivas keskustelu vanhusten palveluasumisen puutteista ja epäkohdista on hallinnut vuoden 2019 alkua. Myrsky on ollut raju mutta välttämätön. Pelissä on ihmisen oikeus vanheta arvokkaasti.

Ikäihmiset jäävät julkisessa keskustelussa helposti kasvottomaksi joukkioksi, kulueräksi, joka rasittaa Suomen kansantaloutta. Päätimme mennä kysymään, mitä viidelle heistä kuuluu.

Tampereen Koskikotikeskuksessa tapaamamme naiset ovat muistisairaita ja hyvin iäkkäitä. Silti kenestäkään ei paista pelko tai katkeruus, vaan ilo eletystä elämästä ja riemu rakkaiden kyläilyistä.

Kukkuluuruu, hyvää kuuluu! Alles gut, very much.

Eeva Kurkinen, 89

Olen kotoisin Ämmänsaaresta, Suomussalmelta. Ilmari Kiannon mökki oli lapsuuskodin vieressä.

Työt toivat Pirkanmaalle. Olin myyjänä. Myin vaatteita, ruokaa ja kaikkea sellaista. Piti hymyillä aina, vaikka olisi ollut huono päivä.

Lapsia on kolme: Hannele, Helena ja Timo. Kaunis Helena istuu tuossa. Haastattele sitä!

Hyvin täällä menee, kunhan möllöttelen. Yksinäinen en ole. Käyn aina tuolla höpöttelemässä naapureiden kanssa.

Ai mitä haaveita? Kun saisi täällä vanhuuden päivät terveenä möllötellä. Toistaiseksi virtaa on piisannut.

Kukkuu kukkuu, kaukana kukkuu Saimaan rannalla ruikuttaa. Eipä ole kauniimpaa kuin tyttöni Helena.

Onko tässä joku eläin?

Marjatta Heino, 101

Ihanan pehmeä!

Mitä kuuluu? No, oikeastaan nyt kuuluu parempaa. Oon ollut koko talven flunssassa, mikä lie kulkutauti. Nyt se alkaa olla ohi.

Olen kotoisin Ruovedeltä, mutta suurimman osan elämästäni olen asunut Tampereella. Töiden perässä tulin.

Olin töissä kaupassa. Ennen vanhaan oli samassa paikassa lihakauppa, maitokauppa ja muuta. Se oli mielenkiintoista hommaa nuorelle tytölle. Hyviä muistoja.

Sattuihan minulle se tapaturma, jossa menetin sormia oikeasta kädestä. Puhdistin lihamyllyä ja kone käynnistyi vahingossa. Sen jälkeen menin töihin kioskiin, jossa ei ollut niin paljon sorminäppäryyttä vaativaa puuhaa.

Olimme mieheni kanssa yhdentekeviä vanhempia. Eli yksi lapsi. Lapsenlapsia on vaikka kuinka paljon, en osaa laskeakaan.

Käyvätkö moikkaamassa? Kyllä käyvät. Se tuntuu ihanalle!

Haaveeni on, että saisin pitää raajat ja silmät kunnossa. Että en menettäisi näköä ja kuuloa. Kuulo on huonontunut paljon, mutta ei se korva ihan mykkä ole.

Tässä olen enkä muuta voi. Kaikki on hyvin. Mua passataan täällä, kärryssä istun vaan.

Kerttu Aaltonen, 99

Olen kotoisin Hämeenlinnasta. Olin töissä Höyhensaaren synnytyssairaalassa. Ei ole enää omaisia ja elämänkumppanikin on ollut poissa jo kauan. Lapsia minulla ei ole ollenkaan. Ne ovat toisten tekemisiä.

Nyt alkoi yhdestoista vuosi Koskikodissa. Ensimmäinen asukas olin aikanaan. Ehdin olla pari päivää yksin täällä. Sitten tuli Reijo.

Yksi hoitaja kysyi, että olenko tyytyväinen ja maistuuko ruoka. Sanoin, että kymmenen vuotta olen tätä ruokaa syönyt, että eiköhän se maistu.

Ei, en tunne olevani yksinäinen. Tai ehkä omalla tavallani, mutta täällähän ovat kaikki ihmiset ympärillä.

En haaveile mistään. Tässä oon, enkä muuta voi.

Oonhan mää vanha ja höppänäkin. Eikös mulla ole tässä iässä jo ole oikeus vähän höpötellä?

Ei voi valittaa, kun ei ole särkyjä. Laiskaksi tässä vaan meinaa tulla kun istuskelee. Ei tartte mitään tehdä. Kaikki on oikeastaan pirun hyvin.

Tänään on mennyt hyvin, kun tytär on paikalla. Käy silloin tällöin, kun muistaa... (nauraa ilkikurisesti)

Irja Kulmakorpi, 93

Kyllä tyttären käynti on aina ykkösjuttu.

Lestijärveltä olen kotoisin. Sieltä jouduin perheen mukana Tampereelle jo lapsena. Melkein tamperelainen siis.

Olin koko työelämäni ravintolahommissa. Koko ajan siis ihmisten kanssa tekemisissä. Se oli ihan hyvää aikaa. Pöytäetiketti tuli tutuksi!

Yksinäisyys? En ole tuntenut. Tuolla salin puolella on aina ihmisiä ja omaiset käyvät. Kyllä tämä tässä on ihan mennyt.

Kolme lasta minulla on. Kaksi tyttöä ja poika. Lapsenlapsia on pitkä liuta. Nuoret eivät ole vielä ehtineet käydä.

Suurin haave on terveys, että pysyisin tällaisessakin kunnossa. Eipä mulla paljon sen suurempia haaveita ole.

Hyvää kuuluu! Aamiainen oli hyvää, meillä on monta ruokalajia täällä.

Kaija Kanto, 99

Olen ollut täällä muistaakseni 10 vuotta. Monet hoitajat ovat tulleet jo tutuiksi, mutta paljon tulee myös uusia. Ei se ole oikein mukavaa, kun joutuu aina tutustumaan uudestaan.

Olin Tampereen kaupungin hankintatoimistossa töissä 31 vuotta. Ostin kauheesti tavaraa kaupungille. Kyselin hintoja ja sellaista. Työpaikka oli hyvä ja hauska. Entiset työkaverit käyvät katsomassa minua täällä.

Käykö tytär kylässä? Kyllä käy. Ja lapsenlapset käyvät myös. Saara tulee aina viereeni istumaan, ja sitten me halaamme niin mahdottomasti! Ihana lahja. Se lämmittää sydäntä.

Isompia haaveita minulla ei enää ole, kun en pääse kävelemään. Istun ja makaan täällä. Ystävät käyvät kovasti katsomassa. Se on tärkeää.

Kiitos teillekin, että kävitte!

Tapasimme jutussa esiintyneet naiset 3.4.2019. Marjatta Heino nukkui pois aamulla 4.5.2019. Hän on mukana jutussa omaistensa toiveesta.

Tekijät

Tuomas Hirvonen

Jani Aarnio

Julkaistu 5.5.