Tohloppijärven rannalle tuodaan lampaita kesällä – suunnitelmissa koko ympäristön kehittäminen

Lampaita tuodaan Mediapoliksen ja järven väliselle alueelle.

Tampere
Lammas niityllä.
Arkistokuva.Jarkko Riikonen / Yle

Tampereen Tohloppijärven ympäristöä aiotaan panna kuntoon.

Alueella on esimerkiksi kaksi uimarantaa, talvisin luistelurata ja järveä kiertää vilkas rantareitti.

Luonto on monipuolista. Alueella on suota, vanhaa metsää, viljelypalstoja sekä avointa rantaa.

Hyvästä pidetään kaupunginpuutarhuri Timo Kosken mukaan huolta.

– Kyllähän tämä on helmi kaupungissa. Maa-aluetta on 80 hehtaaria ja itse järvi on 60 hehtaaria. Näin laajaa ja monipuolista kokonaisuutta ei ole Tampereella muualla jäljellä, Koski sanoo.

Avantouimari menossa uimaan.
Tohloppijärven uimarannalla pääsee talvisin myös avantoon.Petri Aaltonen / Yle

Uimarannat pidetään kunnossa ja pusikoituneita peltoja raivataan, mikäli siitä ei ole haittaa luonnolle. Esimerkiksi lintulajien kirjo selvitetään kevään aikana.

Tänä kesänä kunnostetaan mm. vilkkaan rantareitin penkkejä. Mediapoliksen ja järven väliselle alueelle taas tuodaan lampaita.

–Se on ihan loistava paikka se laidunalue. Sekin on vanhaa peltoa. Myös alueen asukkaiden mielestä paikka oli paras.

Lampaiden saapumisajankohtaa ei ole tiedossa. Vielä esimerkiksi luvat on saatava kuntoon.

Tohloppijärven alueesta on tehty suunnitelma seuraavien kymmenien vuosien ajalle. Sitä käydään läpi yhdyskuntalautakunnassa lähikuukausina.