Astu vanhan setelin sisään: Tampereen kansallismaisemaan pääsee pian ihan oikeasti

Nyt ei ole kyse virtuaalimallista, vaan Tammerkosken kansallismaisemaan rakennetusta kävelysillasta.

Tammerkoski
20 markan seteli yhdistettynä valokuvaan Tammerkosken maisemasta
Vapriikinraitti eli puinen kävelysilta vanhojen tehdasrakennusten kupeessa Tammerkosken kuohujen päällä näkyy selvästi myös 20 markan setelissä. Reitti aukeaa vappuaattona.Yle

Sinisen kahdenkymmenen markan setelin päähahmo on Finlaysonilla työtä tehnyt kirjailija Väinö Linna. Setelin kääntöpuolella on tehtaiden, Finlaysonin ja Tampellan rajaama Tammerkosken maisema.

Kirjailija ja maisema ovat euroon siirtymisen jälkeenkin tamperelaisten ylpeydenaiheita. Ilman koskea ei olisi teollisuutta eikä koko kaupunkia.

Vapriikinraitti
Suomen teollistumisen historiaan voi tutustua lähes kosken pinnasta.Matias Väänänen / Yle

Nyt Tampere avaa reitin "setelin sisään". Uusi maisemareitti päästää kulkijan lähelle virtaavaa vedenpintaa. Kosken itämuuriin on rakennettu kulkusilta koko matkalle.

Vapriikinraitilta avautuu kokonaan uusia näkymiä Tampereen ytimeen.

Tampellan kohdalla oli aiemmin huoltotaso. Nyt siihen rakennettu väylä alkaa Työnpuistosta ja jatkuu koko teollisuusalueen pohjoispäähän Aleksandra Siltasen puistoon saakka. Osuus Vapriikista pohjoiseen on ollut jo käytössä muutamia vuosia.

Valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön sormeilu on herkkää puuhaa.

Raija Tevaniemi
Raija Tevaniemellä on nyt Tampellan portin avaimet. Vapriikinraitin aukipito siirtyy museon vastuulle.Jari Hakkarainen / Yle

– Tässä on ollut tarkat kriteerit. Museovirasto on valvonut kaiken aikaa, että kävelysilta ei saa tulla hallitsevaksi näkymäksi maisemassa. Asemakaavaan määriteltiin, että silta saa olla enintään 1,5 metriä leveä. Erityisesti sillan korkeusasema on tarkkaan suunniteltu, sanoo Tampereen kaupungin rakennuttajainsinööri Raija Tevaniemi.

Järeä portti piti asevarkaat loitolla

Historiaa on haluttu säilyttää myös yksityiskohdissa: samalla tavalla kuin Tampellan kyltti palautettiin jo aiemmin entisöitynä tehtaan katolle, on nyt myös rantasillan portti kunnostettu entiselle paikalleen.

Entisöity Tampellan portti
Tämän portin yli tai ympäri on vaikea pujahtaa.Jari Hakkarainen / Yle

Portissa on huomiota herättävän järeä suojaus: terävät ylänurkan hampaat ja koskenpuolelta raastavannäköiset rautakynnet.

– Tampellassa valmistettiin aikoinaan myös aseita. Alue oli tarkoin vartioitu, Raija Tevaniemi kertoo.

Kranaatinheittimien aika on ohi ja portit avataan vappuaattona. Sillalle pääsee kesäisin museokeskus Vapriikin aukioloaikoina.

Näklymä Vapriikinraitilta etelään
Kansallismaisema näkyy nyt uudesta kulmasta.Jari Hakkarainen / Yle

Avattava yhteys on osa Tampereen viiden tähden keskustan rakentamista. Pyhäjärveltä Näsijärvelle parannetaan kevyen liikenteen, kävelyn ja oleskelun mahdollisuuksia.

Ratinan alue on jo valmiina. Työt jatkuvat Näsijärven puolella Ranta-Tampellassa tämän vuoden.

Keskustelu on avoinna 22.4. kello 22 saakka.

Aiheesta myös:

Koskiraitti vie Tammerkosken ylle – katso video (2015)