Berliiniläisestä kassajonosta on tehokkuus kaukana – Saksa tarvitsee pakkausalueen jakajia

Insinöörikansan olisi syytä ottaa mallia Suomesta, kirjoittaa Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja Dan Ekholm.

Saksa
Ilman ostoksia pakkausalueella jakavaa lapaa kassajonot ovat pitkät.
Ilman ostoksia pakkausalueella jakavaa lapaa kassajonot ovat pitkät.Dan Ekholm / Yle

BerliiniSuomessa on paljon yksinkertaisia asioita, jotka helpottavat arkielämää. Saksalaiset ovat insinöörikansaa, mutta täältä puuttuu joitain hyviä keksintöjä, jotka helpottavat asioiden hoitamista.

Kun käyn ruokaostoksilla Berliinissä, ihmettelen joka kerta kassajonojen pituutta. Saksan pääkaupungissa on toki enemmän ihmisiä kuin esimerkiksi Helsingissä, mutta silti asia ihmetyttää.

Kun asiakas on jonottanut pitkään ja viimein päässyt kassalle, joutuu hän odottamaan edellisen asiakkaan ruokaostosten pakkaamista. Saksalaisesta kaupasta kun puuttuu liukuhihnan jakaja, joka laittaa eri asiakkaiden ostokset eri lokeroihin, kun ostokset on maksettu.

Tämä yksinkertainen läppä nopeuttaisi kauppareissua tuntuvasti.

Kassanhoitaja joutuu odottamaan, kunnes edellinen asiakas on tyhjentänyt liukuhihnan päässä olevan pakkausalueen. Jos kassajono on erityisen pitkä, kassanhoitaja nopeuttaa työtään pitämällä eri asiakkaiden ostoksia erillään omalla kädellään, jotta nämä eivät menisi sekaisin.

Saksalaiset laskevat eurot ja sentit aika tarkkaan. Ihmettelen, eikö pakkausalueen jakaja säästäisi rahaa – ja asiakkaiden hermoja.

Olen vain kerran nähnyt tällaisen ihmeen saksalaisessa kaupassa. Harmittaa, etten enää muista missä. Olisin kysynyt, mistä kauppias oli saanut näin hyvän idean. Suomestako?

Lauantaisin kassajonot ovat erityisen pitkät, koska kaupat ovat sunnuntaisin suljettuina. Vain poikkeusluvalla kaupat voivat olla auki sunnuntaisin.

Toinen yksinkertainen keksintö, joka Berliinistä puuttuu, on astiakaappien kuivausritilä. Suomessa kuivauskaappeja löytyy lähes jokaisesta kodista. Saksassa en ole koskaan nähnyt niitä.

Suomen Työtehoseuran kotitalousseuran päällikkö Maiju Gebhard kehitti astiankuivauskaappeja 1940-luvulla. Keksintö on kuitenkin alun perin amerikkalainen ja vuodelta 1928.

Menin kalustekauppaan kysymään kuivausritilöistä. Laatukaupan keittiöosaston myyjä ei ollut koskaan kuullutkaan niistä. Hän sanoi, ettei Saksassa mitään kuivausritilöitä ole, mutta ehkä Italiasta löytyy.

Hänen kollegansa muisteli joskus nähneensä esitteitä kuivausritilöistä. Hän kävi kolme esitekansiota läpi, mutta eipä löytynyt ritilöitä. Myyjä soitti lopulta tehtaalle, jossa vastattiin, että sellaisia todella oli olemassa. Tilaamalla saisin kuivausritilän, joka maksaisi 140 euroa.

Kehuin, että tällaiset ritilät ovat olleet standardi suomalaiskodeissa jo yli 50 vuotta. Astianpesukoneet kuivaavat astiat täällä Saksassa, myyjä vastasi. En jaksanut väitellä asiasta sen enempää, vaan kiitin ja lähdin pois.

Yksi selitys kuivauskaappien vähyydelle saattaa olla Berliinin kalkkipitoinen vesi. Jos astioita ei kuivata heti, kalkkiraidat näkyvät astioiden pinnoilla.

Berliinin kalkkivesi ei kuitenkaan selitä sitä, miksi kuivauskaapit puuttuvat koko maasta. Enkä edelleenkään ymmärrä, miksi Saksassa ei ole ostosten jakoläppiä kassojen liukuhihnojen päässä.

Olisiko tässä suomalaisen myyntimiehen markkinarako?

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella kello 18 asti.