Hoitajan ja lääkärin syytteet hylättiin – epäiltiin kuolemantuottamuksesta hengitysvaikeuksista kärsineen kotiuttamisessa

Käräjäoikeus totesi selvitysten perusteella, että epäillyt eivät syyllistyneet laiminlyönteihin.

Oikeus hylkää syytteet
Päijät-Hämeen käräjäoikeuden kirjaston lakikirjat vanhassa istuntosalissa.
Emilia Malin / Yle

Käräjäoikeus on hylännyt syytteet tapauksessa, jossa Päijät-Hämeen keskussairaalan lääkäriä ja hoitajaa epäiltiin kuolemantuottamuksesta.

Syyttäjän mukaan hengitysvaikeuksista kärsineen leikkauspotilaan omaista ei ollut ohjeistettu riittävän hyvin potilaan kotiuttamisen yhteydessä. Kotiin oli annettu mukaan hengitystä avustava laite.

Syytteessä todettiin myös, että potilaalle olisi jätetty tekemättä hengitysvajaukseen liittyviä lisätutkimuksia ennen kotiuttamista.

Käräjäoikeus totesi selvitysten perusteella, etteivät mitkään seikat osoittaneet lääkärin yleisesti laiminlyöneen potilaan kotiuttamisen riittävää järjestämistä. Lääkärin toimintatapa potilaan kotiuttamisessa ei osoittanut hänen rikkoneen olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta.

Käräjäoikeuden mukaan oli myös selvää, että syytetty hoitaja ei ollut vastuussa potilaan kotiuttamisesta. Asiassa ei ole myöskään näytetty, että kyseinen hoitaja olisi antanut potilaalle hengitystä avustavan laitteen kotiin mukaan.

Esille ei ole myöskään tullut, että hoitaja olisi laiminlyönyt selvittää laitteeseen liittyvän käyttöopastuksen.

Lääkäri ei rikkonut virkavelvollisuutta

Käräjäoikeus katsoi, etteivät laiminlyönneistä epäillyt hoitaja ja lääkäri ole olleet ylipäätään tietoisia, että potilas oli saanut kaksoisventilaatiolaitteen kotiin tai että tämä olisi edes tarvinnut sellaista.

Käräjäoikeus hylkäsi molempien epäiltyjen syytteet kuolemantuottamuksesta. Syyttäjä vaati lääkärille rangaistusta myös tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, mutta tämänkin syyte hylättiin.

Tapahtumaketju ajoittui vuodenvaihteeseen 2014–2015.