Romanttinen kirja muuttuu: Ennen päähenkilö oli neitseellinen nuori nainen, nyt naiset menestyvät ja mies tulee plussana kaiken päälle

Romanttinen kirjallisuus on kuitenkin edelleen asia, jota sekä sen lukijat että toisinaan myös kirjoittajat peittelevät.

Romanttinen kirjallisuus
Niina Mero Hämeen vanhan linnan sisäpihalla
Esikoiskirjailija, kirjallisuudentutkija Niina Mero on kirjoittanut jo pitkään kioskiromantiikkaa. Nyt ilmestynyt romaani on Meron ensimmäinen kaunokirjallinen teos.Kati Turtola / Yle

Esikoiskirjailija Niina Mero kuljeskelee Hämeen linnan mukulakivillä ja silmäilee rosoisia seiniä. Meron omat tekstit eivät sijoitu keskiaikaan, mutta Mero myöntää, että vanhan linnan miljöö voisi toimia hyvänä inspiraation lähteenä romanttiselle kirjalle.

– Sijoittaisin silti tarinani nykyaikaan. Historiallinen romantiikka vaatii niin paljon faktatietämystä siitä aikakaudesta, että se ei ole minun juttuni kuitenkaan, sanoo Mero.

Brittiläiset kirjailijat ja populaarikulttuuri ovat minulle todella rakkaita.

Niina Mero

Vasta ilmestyneessä kaunokirjallisessa esikoisromaanissaan (Gummerus) Englantilainen romanssi Mero vie päähenkilönsä, tamperelaisen kirjallisuustutkijan Oxfordin yliopistokuvioihin ja häävalmisteluihin englantilaisessa kartanossa. Romaanissa näkyvät vahvasti Meron omat kiinnostuksen kohteet.

– Brittiläiset kirjailijat ja populaarikulttuuri ovat minulle todella rakkaita. Kirjan dekkarivaikutteet puolestaan ovat tulleet englantilaisista tv-sarjoista. Rakkaus ja kuolema ovat ne kaksi isoa asia, joita pystyy hyvin käsittelemään juuri romantiikkagenren sisällä, kertoo Mero.

Romanttinen kirja muuttuu

Meron mukaan romanttinen viihdekirjallisuus on muuttumassa. Nykyään romantiikka on tarinoiden henkilöiden elämässä vain yksi elämänalue muiden joukossa.

Nykyajan romanttisessa tarinassa sisällöksi ei enää riitä, että lempiväiset päätyvät vaikeuksien kautta voittoon. Rakkaustarinan myötä voi Meron mukaan kertoa myös muista yhteiskunnallisista ja inhimillisistä ilmiöistä.

Erityisesti romaanien naispäähenkilöt ovat Meron mukaan muuttuneet aikaisempaa moniulotteisemmiksi. Romantiikasta on tullut moniäänisempää. Päähenkilöt eivät enää ole monistettuja sankareita ja sankarittaria.

Kirjassa pitää olla muutakin kuin rakkauskertomus.

Niina Mero

– Ennen päähenkilö oli neitseellinen nuori nainen, joka löytää rakkauden ja samalla nousee yhteiskunnallisesti sosiaalisessa hierarkiassa. Se ei enää pidä paikkaansa, sanoo Mero.

Nykyään tarinoiden naiset menestyvät hyvin elämässään ja tekevät asioita, joita itse haluavat.

– Mutta sitten se mies tulee plussana kaiken päälle, sanoo Mero.

Romantiikannälkä pidetään piilossa

Moni ahkera lukija tunnustaa rohkeasti ahmivansa rikosromaaneja, mutta piilottelee innostustaan rakkaustarinoihin. Miksi rakkaus on hävettävämpää kuin rikos? Tutkija ja esikoiskirjailija Niina Mero on huomannut, että romanttinen kirjallisuus on edelleen asia, jota sekä sen lukijat että toisinaan myös kirjoittajat peittelevät.

– Se saattaa liittyä ylenkatsontaan romantiikkaa kohtaan. Kirjailijat sanovat kirjoittavansa jotain muuta kuin romantiikkaa, vaikka se teos loppujen lopuksi olisi juuri romantiikkaa.

Niina Mero uskoo, että romantiikan häpeilyssä kyse on vanhanaikaisesta käsityksestä. Keskustelu aiheesta ei ole pysynyt mukana siinä, minkälaista romantiikka nykypäivänä voi olla.

– Romanttiseen viihdekirjallisuuteen on historiassa suhtauduttu jotenkin nuivasti. On jäänyt päälle käsitys, että romantiikka on höttöistä, halpaa, yksinkertaista ja aina samanlaisen kaavan mukaan etenevää, sanoo Mero.

Mikä tekee hyvän romanttisen kirjan?

Hämeenlinnalaisella kirjankustantamolla Karisto Oy:llä on pitkä perinne romanttisten kirjojen julkaisijana. Kariston kustannustoimittaja Pirta Syrjänen sanoo, että romanttisen kirjan korkea laatu määräytyy samoin perustein kuin minkä tahan hyvän kirjan.

Rakkaustarinan pitää olla huolellisesti kirjoitettu, sen rakenteen on toimittava ja kielen on oltava värikästä ja oikeaoppista. Juonivetoisuus on Syrjäsen mukaan romanttisen kirjan erityisvaatimus.

Se voi olla aivan munaskuita myöten raatelevan tunteellinen.

Pirta Syrjänen

– Romanttisessa kirjassa pitää olla jännittävä tai kiehtova juoni. Se voi olla aivan munaskuita myöten raatelevan tunteellinen tai sitten hauska, sanoo Syrjänen.

Hän itse mieltyy romanttiseen kirjaan, jossa on mukana myös huumoria.

– Tietysti voi olla jotain mustasukkaisuutta, ettei liian helposti käy tämä pariutuminen, sanoo kustannustoimittaja.

Pakoa arjesta

Niina Meron mukaan lukija tarttuu romanttiseen teokseen, koska haluaa uppoutua tarinaan. Mero uskoo, että romanttisten viihdekirjojen lukijat hakevat tarinoista toisinaan puhdasta viihdettä, toisinaan keinoa päästä pois omasta arjestaan.

– Toki siinä on eskapistista todellisuuspakoa. Halutaan viihtyä ja halutaan jotain, ettei tarvitse ajatella omaa, tylsää arkea, mutta kyllä siellä pohjalla on yhteyden kaipuu ja se rakkauden kaipuu.

Halutaan jotain, ettei tarvitse ajatella omaa, tylsää arkea.

Niina Mero

Romanttisten kirjojen suosio on vakaata, koska rakkaus on yleinen ilmiö.

– Ihmiset haluavat lukea rakkaudesta. Se on helppo aihe samaistua, sanoo Anna-Maija Ahola Riihimäen kirjastosta.

Nainen lukee sohvalla kirjaa.
Kati Turtola / Yle

Päähenkilöstä pitää välittää

Lukijan ja romanttisen viihderomaanin päähenkilön välille syntyy kiintymyssuhde, mutta lukijan ei tarvitse täysin samaistua häneen. Riittää, että lukija tunnistaa päähenkilöllä samankaltaiset elämänarvot kuin itsellä on.

– Päähenkilön pitää olla lukijalle miellyttävä ja hänestä pitää välittää. En usko, että päähenkilön pitäisi olla juuri samanlainen kuin mitä itse on, sanoo Mero.

Romanttisen kirjallisuuden pääpari on Meron mukaan edelleen useimmiten mies ja nainen, tosin muutos on tapahtumassa.

– Romantiikka on sellainen laji, että siinä kustantaja säätelee aika pitkälti, minkälaisia ne tarinat ovat. Kioskiromantiikan puolella varsinkin on hyvin selvästi sanottu jopa minkälainen sen heteroparin täytyy olla. Mutta laajemmalti kustannuskentässä on kirjailijan oma valinta, minkälaisen pääparin siihen valitsee, sanoo Mero, joka itsekin on kirjoittanut myös kioskiromantiikkaa.

Kyllä se kenttä muuttuu ja kyllä homoromanssejakin alkaa olemaan yhä enemmän.

Nina Mero

Mero uskoo, että jatkossa romanttisen romaanin päähenkilöt voivat olla myös kaksi rakastavaista miestä tai naista.

– Ehdottomasti. Kyllä se kenttä muuttuu ja kyllä homoromanssejakin on yhä enemmän, kertoo Mero ja mainitsee kansainvälisistä romanttisista kirjailijoista J.R. Wardin kirjoittamat romaanit.

Suosio säilyy vakaana

Kirjastossa romantiikan suosio on säilynyt vakaana. Romanttiset romaanit ovat jatkuvasti varatuimpien kirjojen joukossa ja uudet romanttiset kirjat lainataan nopeasti hyllystä.

Romanttista viihdekirjallisuutta ilmestyy vuosittain runsaasti sekä kotimaisilta että ulkomaisilta tekijöiltä. Romanttisen viihdekirjallisuuden suosion kehityksestä ei ole kuitenkaan Kirjakauppaliiton mukaan olemassa vertailuaineistoa.

Kariston kustannustoimittaja Pirta Syrjänen arvioi, että eniten romanttisia viihderomaaneja lukevat naiset, jotka ovat yli kolmikymppisiä.

– Vuonna 2017 Kirjakauppaliitto teetti tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) naisten lukemisesta. Rakkausromaanit olivat toiseksi suosituin kaunokirjallisuuden genre, kertoo Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.

Mero pohtii, että romanttisten viihdekirjojen tutkimus saattaa olla vaikeaa, koska niitä on toisinaan mahdotonta sijoittaa mihinkään tiettyyn tyylilajiin.

– Genreyttäminen on hankalaa. Ehkä siksi tilastointikin on vaikeaa, pohtii Mero.

Helsingin Sanomat kirjoitti hiljan 40 vuotta täyttäneistä Harlequin-pokkareista (siirryt toiseen palveluun) (juttu vain tilaajille).

Väitöskirjatutkimus romanttisesta viihdekirjallisuudesta

Niina Mero on nauttinut kirjoittamisesta pienestä tytöstä saakka. Koulussa ainevihkot täyttyivät nopeasti pitkistä jutuista.

– Yleensä olen kirjoittanut aina sellaista, mitä itse olen lukenut, sanoo Mero.

Parhaillaan Niina Merolla on työn alla toinen romaani sekä väitöstutkimus nykypäivän romanttisesta kirjallisuudesta Suomessa. Mero sanoo, että oma kirjoitustyö on antanut kimmokkeen tutkimukseen.

– Minua kiinnostaa nimenomaan oma kirjallisuudenlajini. Sen vastaanotto ja arvot, mitkä kulkevat kirjallisuudenlajin mukana, sanoo Mero.

Lue myös: ”Pidä sängyntolpasta kiinni, muru” – Fantasioita ja romantiikkaa tarjoavat Harlequin-pokkarit täyttävät 40 vuotta, ja näin ne ovat muuttuneet ajan myötä (siirryt toiseen palveluun) (Helsingin Sanomat, juttu vain tilaajille)