Tampereen ratikan reittiin suunnitellaan muutosta – kiskot kulkisivat Taysista linja-autoasemalle heti alkuvaiheessa

Tampereen kaupunginhallitukselle esitetään, että ratikkalinja Koskipuistosta linja-autoaseman suuntaan suunniteltaisiin rakennettavaksi heti.

raitioliikenne
Hämeenkatu Tampereella, ratikkatyömaa
Tampereen tulevan ratikan varrelle on asennettu jo uusia valopylväitä muun muassa Tuulensuun korttelissa.Marjut Suomi / Yle

Tampere aikoo sittenkin jatkaa ratikkalinjaa Koskipuistosta linja-autoaseman tuntumaan jo piakkoin.

Tuleva ratikkalinja kulkisikin jo alusta asti Tampereen yliopistolliselta sairaalalta Hatanpään valtatielle linja-autoaseman ja Ratinan kauppakeskuksen suuntaan. Aiemmin sekä Hervannan että Taysin linjan on ollut tarkoitus päättyä Pyynikintorille.

Ratikkalinjan haarautumiseen on jo aiemmin varauduttu päättämällä, että ratikalle rakennetaan vaihteet kiskoineen Koskipuistoon Hämeenkadun ja Hatanpään valtatien risteykseen.

Ensi vuosikymmenen puolenvälin jälkeen ratikkalinja voisi jatkua linja-autoasemalta Pirkkalaan ja toisessa päässä Taysista Koilliskeskukseen.

Hervannasta ratikalla pääsisi edelleen ensin Pyynikintorille ja myöhemmin Lentävänniemeen asti.

Tampereen Hämeenkatu
Ratikan rakennustyöt ovat kiihtymässä taas kesää kohti muun muassa Hämeenkadulla.Marjut Suomi / Yle

Yrittäjät toivovat ratikkaa linja-autoasemalle

Tampere on tilaamassa uuden linjauksen suunnittelua Raitiotieallianssilta vajaalla miljoonalla eurolla.

Suunnitelman pohjalta valtuusto voisi päättää Hatanpään valtatien raitiotien rakentamisesta loppuvuodesta 2019.

Esimerkiksi Pirkanmaan yrittäjät ja Tampereen yrittäjät ovat toivoneet, että Hatanpään valtatien ratikkalinja rakennettaisiin valmiiksi jo ensimmäisessä vaiheessa eli vuoteen 2021 mennessä.

Tampereen keskustan painopiste on siirtymässä etelään muun muassa Ratinan kauppakeskuksen sekä tulevan Kannen ja monitoimiareenan vuoksi.

Lisäksi käytöstä poistuvan Viinikan jätevedenpuhdistamon paikalle suunnitellaan uusia asuntoja vähintään 3 000 asukkaalle Hatanpään valtatien varteen.

Lue lisää:

Tampereen Hämeenkatu uusitaan perusteellisesti raitiotien rakentaminen yhteydessä – yli puolet raiteista jo valmiina

Tampere kaipaa mielipiteitä Koilliskeskuksesta: suunnitelmissa lisää asukkaita, ratikka ja uimahalli