Kun Christa Mikkolan puoliso sairastui vatsatautiin, ventovieras tuki Mikkolaa koko yön – "Myös puolisoni joutui sairaana kantamaan huolta paniikistani"

Kaikki lääkäritkään eivät tunne kunnolla emetofobiaa, joka tarkoittaa oksentamisen pelkoa. Christa Mikkola on kärsinyt siitä lapsesta saakka.

fobiat
Christa Mikkola Sapokan vesipuistossa.
Oksentamisen pelko ei jätä Christa Mikkolaa rauhaan yhtenäkään päivänä. Tiina Karppi / Yle

Etova olo oli vellonut 19-vuotiaan Christa Mikkolan vatsassa koko alkuillan. Se oli valmistellut häntä siihen pahimpaan, mitä hän saattoi kuvitella.

Hän oli tehnyt varotoimenpiteet joka päivä: pessyt käsiään jatkuvasti. Vahtinut, ettei mikään ruoka jääkaapissa ollut ylittänyt parasta ennen -päivämäärää. Oliko hän silti voinut saada taudin puolisoltaan, joka oli sairastunut muutamaa päivää aikaisemmin?

Mikkola itse oli ollut vatsataudissa viimeksi viisi vuotta sitten. Hän vilkaisi puolisoaan hädissään.

– Minä kuolen.

Sitten hän oksensi.

Melkein koko ikäni olen ajatellut, että minussa on vain jotakin todella pahasti vialla.

Christa Mikkola

Christa Mikkola lähetettiin jo ala-asteella kouluterveydenhoitajalle, sillä hän oli bakteerien – ja niiden mahdollisesti aiheuttaman oksennustaudin – pelossa pessyt kätensä verille.

– Terveydenhoitajan reaktio asiaan oli nauru. En ole tähän päivään mennessä tavannut yhtäkään terveydenhuoltoalan ammattilaista, joka tietäisi, mitä tämä on, Mikkola toteaa.

Vielä muutama vuosi sitten Christa Mikkola ei tiennyt, miksi jo oksentamisesta puhuminen sai kylmän hien kihahtamaan pintaan.

– Melkein koko ikäni olen ajatellut, että minussa on vain jotakin todella pahasti vialla.

Sitten hän törmäsi emetofobia-termiin netissä.

Vähätelty pelko

Emetofobia tarkoittaa elämää haittaavaa oksentamisen pelkoa, joka ulottuu laajasti elämän eri osa-alueille. Se kuuluu määräkohteisiin eli tarkkarajaisiin fobioihin. Niistä tunnetuimpia ovat korkeiden ja ahtaiden paikkojen kammo, veren ja neulojen pelko sekä eri eläinten pelko.

Ala-asteella jotkut kiusasivat minua työntämällä sormiaan kurkkuunsa. Heistä oli kai hauskaa nähdä paniikkireaktio.

Christa Mikkola

Tarkkarajaisesta fobiasta kärsii arviolta joka kymmenes aikuisista. Etenkin oksentamisen kohdalla fobia-asteisen pelon määrittely voi kuitenkin olla veteen piirretty viiva.

– Kyseessä on luonnollinen kehon toiminto, joka on harvalle mieluisa kokemus. Siksi tätä pelkoa väheksytään usein sanomalla, että eihän kukaan oksentamisesta pidä, kertoo psykologi Katarina Meskanen.

Christa Mikkola muistaa tarkkaan hetken, jolloin pelko astui hänen elämäänsä.

Christa Mikkola.
Christa Mikkola on kärsinyt emetofobiasta lähes 15 vuotta. Hän toivoo, että voisi joku päivä matkustella ilman alituista sairastumisen pelkoa.Tiina Karppi / Yle

Välttelyä ja eristäytymistä

Se tapahtui kuusivuotiaana, rajun vatsataudin seurauksena. Siitä jäi trauma.

– Oksentamisen pelko on kulkenut matkassa siitä lähtien päivittäin ja rajoittaa elämääni todella paljon, Mikkola kertoo.

Käsidesi kulkee aina Mikkolan laukussa. Hän ei voi kuvitellakaan syövänsä pesemättä käsiään. Lisäksi julkisten kulkuvälineiden ja yhteisten vessojen käyttö tuntuu vaikealta.

En ole tähän päivään mennessä tavannut yhtäkään terveydenhuoltoalan ammattilaista, joka tietäisi, mitä emetofobia on.

Christa Mikkola

Asiakaspalvelutyötä tekevä Mikkola pelkää saavansa töissä tartunnan. Illanvietot ystävien kanssa eivät tule kysymykseenkään, jos tautia on liikkeellä tai jos hänellä on aihetta pelätä, että joku oksentaa humalassa.

Fobia hankaloittaa paitsi sosiaalisten suhteiden ylläpitoa, myös niiden luomista.

– Ala-asteella jotkut kiusasivat minua työntämällä sormiaan kurkkuunsa. Heistä oli kai hauskaa nähdä paniikkireaktio. Yhä edelleen monella menee hermot siihen, etten osaa vain pitää hauskaa vaikkapa huvipuistossa.

Pitkään Mikkola luuli, että oli pelkonsa kanssa yksin. Löydettyään pelolleen nimen hän kuitenkin löysi myös Facebookin Emetofoobikot-ryhmän.

Oman lapsen oksennustauti pelottaa

Kohtalotovereita löytyi liki tuhat ympäri Suomea.

"Saatoin lapsena olla monta päivää syömättä mitään jos jollakin toisella oli vatsatauti. Lisäksi fobiaani liittyy hyvin voimakkaasti kauhu siitä, että joku näkee kun oksennan. Jouduin aikoinaan myös lopettamaan hoitajan opinnot pelkoni takia."

"7-vuotiaana nukuin patjalla sängyn vieressä ja heräsin siihen, kun oma äitini oksensi humalassa suoraan kasvoilleni. Teininä oireilin vuosikausia niin, että joka ilta rukoilin tietyllä kaavalla, ettei vain yöllä iskisi mahatauti."

"Oksentamisen pelko alkoi haitata elämää ensimmäisen raskauteni aikana. Pelkäsin jo valmiiksi sitä, kun lapseni sairastuu. Pelko paheni vuosien myötä, ja toinen raskausaika meni itkiessä, että minun ei olisi ikinä pitänyt hankkia lapsia, sillä en pysty huolehtimaan heistä, jos he sairastuvat."

"Sairaalassa minulle tehtiin nielurisojen tähystys. Sanoin olevani emetofoobikko saadakseni kurkkuun puudutteen. Lääkäri nauroi ja sanoi, ettei sellaista fobiaa ole olemassakaan."

"Jotkut ihmiset vähättelevät fobiaani. He eivät tiedä, millaista on pelätä oksentamista enemmän kuin kuolemaa."

Käsiä pestään saippualla.
Emetofobiasta kärsivä pesee alinomaan käsiään ja muita pintoja, joiden pelkää olevan likaisia.Pekka Kauranen / Yle

Kontrollin havittelu

Emetofobiasta kärsivän pelko kohdistuu tavallisimmin omaan tai muiden oksentamiseen. Moni esimerkiksi pesee jatkuvasti käsiään ja pelkää saastuneisiin pintoihin kuten ovenkahvoihin ja ruokaottimiin koskemista.

Myös ruokapakkausten kunnon ja päivämäärien tarkkailu ruokamyrkytyksen pelossa on yleistä, samoin ravintolan ja ruoka-annoksen valinnan vaikeus.

– Tämä voi ajaa emetofobiasta kärsivän ruokavalion hyvin rajoittuneeksi. Se voi edetä syömishäiriöksi asti, psykologi Katarina Meskanen kertoo.

Hoito voi pitää sisällään esimerkiksi sellaisen ohjelman katsomista, jossa näytetään pahoinvointia.

Katarina Meskanen

Emetofobiasta kärsivän elämä pyörii riskien hallinnan ympärillä. Hän käyttää paljon aikaa varmistaakseen, ettei joutuisi tilanteeseen, jossa hän itse tai joku muu oksentaa. Kun näin kaikesta huolimatta tapahtuu, kontrollin tunne lipeää otteesta.

– Moni emetofobiasta kärsivä muistaa mieltä järkyttäneen oksentamiskokemuksen, mistä on jäänyt trauma, Meskanen sanoo.

Alituinen hälytystila

Emetofobiasta kärsivä on erityisen herkkä kehon lähettämille viesteille, jotka voivat kertoa taudin alkamisesta.

– Oksentamista pelkäävä kokee ne uhkasignaaleina, vaikka kyseessä olisivat normaalit suolen liikkeet, psykologi Katarina Meskanen kertoo.

Christa Mikkolalle pienikin nipistely vatsassa riittää laukaisemaan huolen pahimmasta.

– Jokainen outo tuntemus kääntyy päässäni taudin peloksi, mikä puolestaan vain lisää huonoa oloa. Jos minulla on illalla epänormaali olo, asetan puhelimeeni herätykset tunnin tai kahden välille koko yön ajaksi. En uskalla nukkua, koska pelkään että herään ja oksennan, Mikkola kertoo.

Koska kehon viestien ylitulkinta on osittain pakonomaista toimintaa, siitä on hankala oppia pois.

– On tärkeää opetella siirtämään huomio toisaalle esimerkiksi uppoutumalla keskusteluun tai elokuvaan. Itsensä rauhoittelu on todella tärkeä taito, psykologi Katarina Meskanen neuvoo.

Christa Mikkola Sapokan vesipuistossa.
Kotkalainen Christa Mikkola löysi sosiaalisen median kautta satoja emetofobiasta kärsiviä.Tiina Karppi / Yle

Pelon kohtaaminen on parasta lääkettä

Ylitulkinnan kierteen katkaiseminen on vain yksi osa-alueista, joihin emetofobian hoidossa keskitytään.

– Hoito perustuu pelosta keskustelemiselle, mutta myös asteittaiselle altistamiselle. Hoito voi pitää sisällään esimerkiksi sellaisen ohjelman katsomista, jossa näytetään pahoinvointia, psykologi Katarina Meskanen kertoo.

Tiedän, että paraneminen vaatii omien ajatustapojeni muuttamista.

Christa Mikkola

Asteittainen altistaminen emetofobian hoidossa on kuitenkin haastavampaa kuin esimerkiksi lentopelon hoidossa. Vatsatauti saattaa iskeä varoittamatta, vaikka hoito olisi vielä kesken. Se ei kuitenkaan välttämättä pilaa jo tehtyä työtä.

– Hoidon kannalta voi olla hyväkin asia että joutuu pakosta altistumaan sille, mitä pelkää eniten. Joku saattaa huomata, että tilanne menikin ohi paljon helpommin, kuin oli pelännyt, Meskanen sanoo.

Christa Mikkola ehti toivoa samaa viimeisimmän vatsatautinsa aikana.

Vain pari päivää aikaisemmin hän oli parhaansa mukaan yrittänyt olla puolisonsa tukena, kun tämä oli vatsataudissa. Tilanne tuntui kuitenkin ylitsepääsemättömältä.

– Puolisoni joutui sairaana ennemminkin kantamaan huolta minun paniikistani. Facebookin Emetofoobikot-ryhmän kautta sain yhteyden naiseen, joka oli viestien välityksellä tukenani läpi yön. Hän oli minulle ihan ventovieras, Mikkola kertoo.

Oman oksentamisen jälkeen jännitys lopulta purkautui naurulla, mutta helpotus oli vain hetkellistä.

– Ajattelin jo, että eikö se ollutkaan tuon kummempaa. Mutta heti toivuttuani aloin jo hysteerisesti pelätä, milloin ja mistä tulee seuraava tauti.

Tieto ei aina lisää tuskaa

Koska kyseessä on hyvin tarkkarajainen pelko, sen hoito on usein tehokasta. Suurin kynnys monelle emetofobiasta kärsivälle on asiantuntevan hoidon löytäminen.

Christa Mikkolan oma terapeutti ei ollut kuullutkaan emetofobiasta ennen kuin Mikkola kertoi hänelle asiasta.

Christa Mikkola Sapokan vesipuistossa.
Kun Christa Mikkola tuntee pelon nostavan päätään, hän keskittyy kirjan lukemiseen tai pelaamiseen. Myös Facebookin Emetofoobikot-ryhmästä löytyy hetkessä juttuseuraa.Tiina Karppi / Yle

Hän on etsinyt paljon tietoa muun muassa siitä, miten taudit leviävät ja millä alueilla tautiepidemioita on. Näistä asioista keskustellaan myös paljon Facebookin Emetofoobikot-ryhmässä.

– Tiedän, että paraneminen vaatii omien ajatustapojeni muuttamista.

Eroon päivittäisestä pelosta

Edistystä on tapahtunut hiljalleen. Nykyään Christa Mikkola sietää jo katsoa elokuvia, joissa joku oksentaa. Myös viimeisimmästä vatsataudista selviäminen kunnialla teki olon ylpeäksi, vaikkei se fobiaa pois vienytkään.

Hän kuitenkin tietää, että parasta on edetä päivä kerrallaan.

– Tällä hetkellä toivon, että oksentamisen pelkoni helpottaisi jossakin vaiheessa edes sen verran, että voisin tehdä normaaleja, jokapäiväisiä asioita – ilman, että minun tarvitsee koko ajan pelätä.

Välillä tieto lisää tuskaa, mutta se voi myös rauhoittaa.

– Eivät taudit ilmasta hyppää. Faktojen mielessä pitäminen on tärkeää tilanteessa, jossa paniikki on ottaa vallan.