Shiba inu on koirarotujen hipsteri – Kaupunkilaisten suosima koira hurmasi myös huippumuotoilijat

Muotoilustudio Companyn perustajat Johan Olin ja Aamu Song odottivat kaksi vuotta omaa pentua ja saivat Yaya-koirastaan perheen hyvinvointivastaavan.

Shiba inu
Johan Olin ja Aamu Song
Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraillut muotoilijapariskunta Johan Olin ja Aamu Song olivat Yaya -koiran kanssa pääsiäistunnelmissa.Minna Perovuo /Yle

Johan Olin ja Aamu Song ihastuivat japanilaiseen shiba inu -koirarotuun matkallaan Japanissa. He näkivät, kuinka vanha mies kulki yhdessä shiban kanssa toinen toistaan taluttaen, ja halusivat itselleen samaa.

Japanista koiran tuominen Suomeen olisi ollut liian hankalaa, joten pariskunta päätti hankkia shiban kotimaasta.

Shibojen suosio ja tunnettavuus on ollut hillityn tasaisesti nousussa Suomessa 2010-luvulta lähtien. Halukkaita ottajia on enemmän kuin pentuja ja keskimäärin pentua joutuu odottamaan vuoden verran.

Koiranpentu
Johan Olin ja Aamu Song odottivat omaa pentua kaksi vuotta. Shibojen kasvatus on Suomessa pienimuotoista ja ottajia olisi enemmän kuin pentuja on tarjolla.Aamu Song

Pitkä odotus

Puoli seitsemän ohjelmassa vierailleet muotoilijat Olin ja Song odottivat omaa pentua kaksi vuotta ja muuttivat koiran vuoksi myös asuinpaikkaansa.

– Kasvattaja ei ollut innostunut antamaan koiraa kerrostaloasuntoon Helsingin keskustassa, joten muutimme lähemmäs koirapuistoja ja hyviä ulkoilualueita, kertoo Johan Olin.

Hipsterishibat

Shiboja kutsutaan leikkisästi myös hipsterikoiriksi, sillä niitä on suhteellisen paljon juuri kaupunkilaisilla. Shiba on pienikokoinen koira, eikä se juurikaan hauku.

Helppo seurakoira se ei kuitenkaan ole, vaan omapäinen koira vaatii omistajaltaan paneutumista koulutukseen. Kaikki shibat eivät tule toimeen muiden koirien kanssa, ja älykäs rotu tarvitsee paljon aktiviteetteja ja liikuntaa.

Hyvinvointivastaava vähentää työstressiä

Olinin ja Songin Yaya-koira on kolmevuotias ja päivisin mukana pariskunnan työhuoneella. Olin kertoo muuttuvansa lähes läpinäkyväksi kulkiessaan Yayan kanssa, kun ihmisten huomio kiinnittyy väistämättä kettumaisen veikeään koiraan.

Yaya on tullut tunnetuksi myös pariskunnan lähistöllä olevassa kahvilassa. Henkilökunta tuo Yayalle oman tuolin, kun Olin ja Song pistäytyvät kahvilla. Yaya myös määrää työpäivien tahdin.

– Yaya on perheen pomo ja meidän hyvinvointivastaava toimistolla. Se päättää milloin on pidettävä töistä tauko ja lähdettävä kävelylle. Työstressi katoaa kun viettää aikaa koiran kanssa, kävelee meren rannalla tai metsässä, kertoo Aamu Song.

Siba inu
Yaya pistäytyy säännöllisesti kahviloissa. Johan Olin

Perheen stara

Yaya on niittänyt mainetta myös kansainvälisesti.

Olin ja Song ovat tunnettuja muotoilijoita, joiden työmetodiin kuuluu muun muassa käsityömestareiden etsiminen ympäri maailmaa. Olin kertoo, että oli sopinut japanilaisen maineikkaan muotoilualan lehden kanssa haastattelusta, mutta lehteen päätyikin juttu Yayasta.

– Meidät rajattiin kuvista ulos ja minä heiluttelin erilaisia herkkuja.

Katso Johan Olinin ja Aamu Songin koko haastattelu Yle Areenasta.