Jussi Halla-aho kirjoitti blogiinsa kahden vuoden hiljaiselon jälkeen – kokosi tylyt luvut loikkareista

PS:n puheenjohtajana Halla-aho ei ollut vielä kertaakaan aiemmin kirjoittanut polemiikkia nostattaneeseen blogiinsa.

Jussi Halla-aho
Jussi Halla-Aho
Jussi Halla-aho.Kalevi Rytkölä / Yle

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on torstaina päivittänyt Scripta-blogiaan (siirryt toiseen palveluun). Kärkevää blogia lukevat tuhannet seuraajat ja juuri sen avulla Halla-aho valoi takavuosina perustan tämänpäiväiselle kansansuosiolleen.

Edellisen kerran Halla-aho on julkaissut alustalla kaksi vuotta sitten huhtikuussa 2017, ennen puheenjohtajaksi nousemistaan seuraavana kesänä.

Loikkarille ottaa politiikassa melkein aina ohraleipä.

Jussi Halla-aho

Halla-aho purkaa eduskuntavaalien tulosta ja kirjoituksen kärjekkäimmässä kohdassa kerää yhteen puolueestaan loikanneiden kohtalon. Osuus on otsikoitu "Pettäjän tie":

– Loikkarille ottaa politiikassa melkein aina ohraleipä.

Halla-aho toteaa, että kaikki vuonna 2017 lähteneet putosivat eduskunnasta niin sinisten kuin kokoomuksenkin listoilla. Perussuomalaisista irtautunut Sininen tulevaisuus sai sunnuntain vaaleissa tasan yhden prosentin kannatuksen.

Halla-aho itse oli eduskuntavaalien äänikuningas, minkä hän tuo kirjoituksessaan muistutuksen omaisesti esiin.

Blogin päivittämisestä kertoi perjantaina ensin Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).

Vanhat tekstit kummittelevat hallitusneuvotteluissa

Eilen torstaina Halla-aho oli haluton vastaamaan kysymyksiin vanhoista blogikirjoituksistaan, mikä johti erikoiseen tilanteeseen perussuomalaisten tiedotustilaisuudessa. Korkein oikeus tuomitsi hänet sakkorangaistukseen uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan koskien yhtä blogipäivitystä.

Eilisessä tilaisuudessa blogimenneisyydestä tivannut toimittaja keskeytettiin ja häneltä vietiin mikrofoni suorassa verkkolähetyksessä.

Aktiivisimmin Halla-aho on kirjoittanut blogiinsa Scripta – kirjoituksia uppoavasta lännestä vuosina 2005–2009. Yhteensä runsaat 400 julkaistua tekstiä keskittyvät paljolti arvostelemaan maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta.

Median lisäksi muista puolueista on kyseenalaistettu, edustaako Jussi Halla-aho edelleen poleemisimpia blogikirjoituksiaan. Hallitustunnustelija Antti Rinne (sd.) on vaalien jälkeisissä haastatteluissa tuonut esiin henkilökohtaiset "ihmisyyteen liittyvät näkemyserot" (MTV (siirryt toiseen palveluun), Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun)).

Lue myös:

Video: Perussuomalaisten tiedotustilaisuus kuumeni – toimittaja kysyi Halla-aholta vanhoista blogiteksteistä, Putkonen keskeytti