Egyptiläiset äänestävät al-Sisin valtakauden pidentämisestä – presidentille luvassa myös lisää valtaa

Mikäli perustuslain uudistukset menevät läpi kansanäänestyksessä, presidentti Abdel Fattah al-Sisillä on mahdollisuus jatkaa vallassa vuoteen 2030 saakka.

Egypti
Vanhempi Egyptiläisnainen äänestämässä Kairossa.
Vanhempi Egyptiläisnainen äänestämässä Kairossa.Khaled Desouki / AFP / Lehtikuva

Egyptiläiset ovat alkaneet äänestää perustuslain uudistuksista kolmipäiväisessä kansanäänestyksessä.

Uudistusten myötä armeijan jo nykyisinkin vahvaa roolia lujitettaisiin entisestään ja presidentti Abdel Fattah al-Sisi voisi pysyä vallassa vuoteen 2030 asti.

Egyptin parlamentti hyväksyi perustuslain muutokset aiemmin tällä viikolla.

Arvostelijoiden mukaan uudistukset keskittävät liikaa valtaa presidentille ja vievät Egyptiä takaisin autoritäärisen hallinnon suuntaan.

Kahdeksan vuotta sitten demokratiaa vaativa liike kaatoi Egyptissä Hosni Mubarakin hallinnon. Armeijataustainen al-Sisi syrjäytti seuranneen, Muslimiveljeskuntaa edustaneen Muhammed Mursin sotilasvallankaappauksessa vuonna 2013.

Al-Sisi valittiin presidentiksi ensimmäisen kerran vuonna 2014 ja uudelleen viime vuonna.

Presidentille myös uusia valtaoikeuksia

Uudistukset pidentäisivät al-Sisin nykyisen nelivuotiskauden kuusivuotiseksi ja sallisivat hänen pyrkiä vielä kolmannelle kaudelle. Presidentti saisi myös valtaoikeuden nimittää johtavia tuomareita ja syyttäjäviranomaisia.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet äänestystä ja suunnitelmia valtakauden pidentämiseksi.

Al-Sisin kannattajien mukaan muutokset tarvitaan, jotta presidentti saa riittävästi aikaa viedä loppuun kehityshankkeitaan ja talousuudistuksiaan.

Perustuslain uudistusten odotetaan menevän läpi kansanäänestyksessä. Suurin huomio keskittyy äänestysaktiivisuuteen, jonka arvioidaan kertovan Sisin kannatuksesta.

Presidentin kannatusta ovat rapauttaneet kolme vuotta sitten tehdyt talousuudistukset ja julkisen talouden säästökuuri.

Lähteet: Reuters, AP, AFP, STT