Kesäinen lämpö valtaa Suomen – lähipäivinä +20 astetta voi ylittyä

Tämän viikon lämpötilat ovat tyypillisiä touko-kesäkuun vaihteessa.

sää
Kukkia nurmikolla. Kukat kukkivat lämpimässä kevätsäässä.
Markku Ulander / Lehtikuva

Kesäiset lämpötilat vyöryvät tällä viikolla Suomeen. Tänään maanantaina on vielä vilpoisempaa, mutta muu viikko näyttää lämpimältä.

– Tiistai ja keskiviikko ovat tosi aurinkoisia, lämpimän kesäisiä, Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi sanoo.

Kotakorpi pitää todennäköisenä, että päivän ylimmät lämpötilat ylittävät lähipäivinä +20 astetta. Sää on lämmin varsinkin maan etelä- ja keskiosissa. Kun tuulikin on vähäistä, säässä on monin paikoin jo kesän tuntu.

Alkuviikon sää.
Yle

Kaikkein lämpimimmiltä sääkarttojen lukemat näyttävät lähipäivinä lännessä ja Kaakkois-Suomessa. Lapissa alkavan viikon lämpötilat ovat 10–15 asteen tienoilla.

– Lumi sulaa vauhdilla ja luonto herää, Kotakorpi toteaa.

Näin lämpimiä lukemia Suomessa on tavallisesti vasta kesän kynnyksellä.

– Lämpötilat ovat nyt sellaisia kuin keskimäärin touko-kesäkuun vaihteessa, meteorologi Kerttu Kotakorpi sanoo.

Tässä vaiheessa koko viikko näyttää lämpimältä, mutta loppuviikon sään ennustaminen on vielä epävarmaa.

Ei vieläkään sateita

Tällä hetkellä sääkartta näyttää poutaiselta. Ainakaan lähipäivinä sateet eivät tuo helpotusta allergisille.

Kuivuuden vuoksi myös ruohikkopalojen varalta on syytä olla tarkkana. Ruohikkopalovaaran alue on laajentunut ja ulottuu nyt eteläisestä läntiseen Suomeen.

Toistaiseksi tämän kevään lämpöennätys on +19,3 astetta, joka mitattiin kiirastorstaina Kemiössä.