Vanhan museoveturin Ruuhveltin kunnostamisesta monta mielipidettä – nyt ehdotetaan talkoita

Kouvolan kaupungille on ehdotettu Ruuhveltin pintapuolista kunnostusta sen nykyisellä paikalla rautatieaseman kupeessa.

museojunat
museoveturi Ruuhveltti
90 vuotias muistomerkkiveturi Ruuhveltti on seisonut Kouvolan asemalla vuodesta 1970 lähtien. Pyry Sarkiola / Yle

Kouvolan rautatieaseman maamerkkinä seisova museoveturi saatetaan sittenkin kunnostaa omalla paikallaan ennen kesän asuntomessuja. Veturi on pahoin ruostunut ja perusteellisen kunnostuksen tarpeessa.

Kahden kouvolalaispoliitikon suunnitelman mukaan Ruuhvelttina tunnettu veturivanhus kunnostettaisiin talkoilla. Kunnostus keskittyisi veturin pintapuolisiin osiin.

Kunnostussuunnitelma on lähetetty Kouvolan kaupungille pääsiäisenä. Talkoosuunnitelman ovat tehneet kaupunginvaltuuston jäsenet kokoomuksen Miia Witting ja perussuomalaisten Kristian Sheikki Laakso.

Museoveturin kunnostus on houkutellut mukaan myös kymmenkunta kouvolalaista yritystä, jotka ovat lupautuneet tukemaan työtä muutamilla tuhansilla euroilla.

Verkossa huhtikuun alussa avatun kuntalaisaloitteen museoveturin kunnostamiseksi on tähän mennessä allekirjoittanut runsaat 200 henkilöä.

Kouvolan käsissä

Talkoot edellyttävät kunnostuslupaa veturin omistajalta, Kouvolan kaupungilta. Päätös asiasta on luvassa aikaisintaan toukokuun puolivälissä.

Kaupunki harkitsi alunperin veturivanhuksen kunnostamista itse, mutta Kouvolan kaupunginhallitus jätti huhtikuun alussa myöntämättä kunnostamiseen tarvittavan, reilun 80 000 euron määrärahan.

Kaupungin mukaan mahdollisia vaihtoehtoja ovat olleet myös Ruuhveltin myyminen tai luovuttaminen jollekin muulle taholle. Myös romuttaminen on ollut yksi vaihtoehto.

museoveturi Ruuhveltti
Pyry Sarkiola / Yle