Kiinalaisdelegaatio tutustuu kainuulaiseen osaamiseen – nähdäänkö talviolympialaisissa suomalaista osaamista?

Kiinalainen delegaatio kirjoittaa vierailullaan yhteistyösopimuksia ainakin Vuokatti-opiston kanssa.

Kajaani
Kiinalaishiihtäjiä harjoittelemassa Vuokatin hiihtoputkessa.
Kiinalaiset urheilijat ovat Vuokatissa jo tuttu näky.Elisa Kinnunen / Yle

Kolmen vuoden päästä järjestettävien Pekingin talviolympialaisten 2022 talvilajien isäntämaakunnan Hebein ja kisakaupunki Zhangjiakoun johtoa vierailee Vuokatissa ja Kajaanissa tiistaina ja keskiviikkona.

Noin 30 hengen kiinalaisdelegaatio koostuu Hebein provinssin ja Zhangjiakoun kaupungin edustajista, sekä China-Europe Health & Sport Councilin, eli Cemisin, jäsenistä ja Kiinalaisista sijoittajista.

– Heitä kiinnostaa hyvin laajasti tämän alueen osaaminen, kuten muun muassa se, miten lumi saadaan kisoissa riittämään, kertoo Cemisin Mikko Kerttula.

Ohjelmassa on muun muassa tutustumista Vuokatti-opiston toimintaan, Kajaanin ammattikorkeakoulun virtuaalitodellisuusosaamiseen, Oulun yliopiston Kajaanin mittaustekniikan yksikön terveysalueen tutkimukseen ja CSC -datakeskukseen.

Voi siis olla, että kainuulaista ja suomalaista osaamista näkyy tulevissa olympialaissa. Kerttulan mukaan tänään allekirjoitetaan jo useampia yhteistyösopimuksia delegaation ja Vuokatti-opiston kesken. Kerttulan mukaan tämä on kuitenkin vasta alkua.

– Uskoisin, että tänä vuonna saamme Kainuuseen vielä ainakin pari delegaatiota lisää ja maakunnan ja kaupungin johtoa kutsutaan vastavierailulle Kiinaan, sanoo Mikko Kerttula.

Delegaatiovierailun yhteydessä pidetään China-Europe Health & Sport Council vuosikokous ja paikalla on myös useita suomalaisia urheilu- ja terveysteknologian yrityksiä.