Amadeus Lundberg häpesi lapsena nimeään, mutta oppi arvostamaan sekä nimeä että tarinaa sen takana

Tangokuninkaaksi vuonna 2009 valittu Amadeus Lundberg kantoi omaa nimeään lapsena häpeillen.

Amadeus Lundberg
Kuinka Remu Aaltosen kultasormus päätyi Amadeus Lundbergille? Hyvän tarinan lisäksi Lundberg myös imitoi Remua uskottavasti.
Kuinka Remu Aaltosen kultasormus päätyi Amadeus Lundbergille? Hyvän tarinan lisäksi Lundberg myös imitoi Remua uskottavasti.

Maaliskuun lopussa vuonna 1989 syntyi Helsingissä poika, jolle annettiin nimeksi Juha Grigori Amadeus Lundberg. Samana vuonna syntyneiden poikien suosituimpia etunimiä oli tuolloin muun muassa Aleksi, Ville ja Matias.

– Häpesin nimeäni. Amadeus tuntui ala-asteella nololta. En pitänyt erityisemmin Juhastakaan, ja Grigori oli nimenä pelkästään outo. Enoni keksi minulle lempinimeksi Amppu, kertoo Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraillut Lundberg.

Ajan myötä kaikki nimet ovat alkaneet tuntua omilta. Taiteilijanimenä toimii Amadeus ja virallisemmissa asiakirjoissa on käytössä Juha. Ystävien ja fanien kesken Lundberg tunnetaan edelleen Amppuna.

Nimi nousi koko kansan tietoisuuteen

Kolmekymmentä vuotta syntymänsä jälkeen Lundberg tuntee ylpeyttä valtavirrasta poikkeavasta nimestään. Ujosta pojasta tuli koko Suomen tuntema laulaja, joka viettää tänä vuonna kymmenvuotistaiteilijajuhlaansa.

Lundberg valittiin vuonna 2009 tangokuninkaaksi ja on siitä lähtien kiertänyt Suomen konserttisaleja.

Amadeus -nimen hänelle halusi antaa isä Taisto Lundberg, ja tarina nimen takana on kertomisen arvoinen.

– Isäni pölähti synnytyslaitokselle tapansa mukaan viime hetkellä. Mukanaan hänellä oli kasettisoitin, josta hän pisti soimaan säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartin yhden kuuluisimmista teoksista, Pienen iltasoiton ja siitä se idea syntyi.

Ei kolmenkympin kriisiä

Tänä vuonna Lundberg on täyttänyt kolmekymmentä vuotta. Hetkessä elävä laulaja ei ole tunnistanut itsessään ikäkriisiä.

– Kollegani Tomi Metsäketo kiusasi moottoripyörien ja avoautojen houkutuksista, mutta en kaipaa sellaisia. Elämä tulee tässä ja nyt, eikä tapoihini kuulu miettä liikoja. En suunnittele etukäteen edes tiskikoneen täyttöä tai kauppareissuja.

Lundberg kertoo, että hetkessä elämisen taito on myös hänen huono puolensa.

Suunnitelmallisuutta ja asioiden ennakoimista on kasvattanut nyt 4- vuotiaan pojan isänä olo, mutta apuvälineitä oman luonteen hallintaan hän on hakenut myös muualta.

– Olen käynyt elämänhallintakursseilla. Siellä pitää ajatella ja miettiä oman elämän kulkua. Ammattilaisen kanssa olen käynyt läpi niin ura- kuin yksityisasioita, ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä ihan sitä tiskikoneen täyttöä myöten.

Suomalaista tangoa maailmalle

Taiteilijana Lundberg toivoo olevansa vasta pitkän uran alussa. Tällä hetkellä hän kokee elämässään olevan tasapainoa ja rauhaa, joka antaa hyvän pohjan taitelijana kehittymiselle.

Suomalaisten konserttisalien lisäksi hän toivoo esiintyvänsä tulevaisuudessa myös ulkomailla.

– Minusta voisi tulla suomalaisen tangon lähettiläs maailmalla. Unelmiin ja toiveisiin uskominen antaa voimaa.

Katso Amadeus Lundbergin koko haastattelu Yle Areenasta.