Mediatiedot: Ex-varapresidentti Joe Biden ilmoittaa huomenna lähtevänsä presidentinvaalikilpaan

Aiemmin tänä vuonna Bideniä syytettiin sopimattomasta käytöksestä.

Joe Biden
Jos Biden piti puheen Washingtonissa 12. maaliskuuta.
Jos Biden piti puheen Washingtonissa 12. maaliskuuta.Jim Lo Scalzo / EPA

Yhdysvaltain entinen varapresidentti Joe Biden ilmoittaa huomenna lähtevänsä mukaan demokraattipuolueen presidentinvaalikilpaan. Asiasta kertoo muun muassa Guardian (siirryt toiseen palveluun)lähteisiinsä vedoten. Guardianin saamien tietojen mukaan Biden avaa kampanjansa virallisesti tällä viikolla.

Myös New York Times (siirryt toiseen palveluun) kertoo Bidenin ilmoittautuvan presidenttikisaan huomenna. Lehti on saanut tietonsa kolmelta asiaa tuntevalta demokraattilähteeltä.

Bidenin ilmoitusta lähteä tavoittelemaan demokraattien ehdokkuutta vuoden 2020 presidentinvaaleissa on odotettu jo kuukausia. Häntä pidetään yhtenä kovimpana ennakkosuosikkina.

Hän on mielipidemittauksissa demokraattien kärkiehdokas, ja on kiilannut tiukasti muun muassa Vermontin senaattori Bernie Sandersin edelle, Guardian kertoo.

Biden tuli tunnetuksi presidentti Barack Obaman varapresidenttinä. Häntä on pidetty maltillisempana demokraattiehdokkaana verrattuna esimerkiksi Sandersiin tai Kalifornian senaattori Kamala Harrisiin, jotka molemmat ovat ajaneet muun muassa radikaaleja terveydenhuoltouudistuksia.

Syytöksiä sopimattomasta käytöksestä

Aiemmin keväällä Biden joutui suurennuslasin alle lähentelysyytösten takia, kun ainakin seitsemän naista syytti häntä sopimattomasta käytöksestä.

Esimerkiksi nevadalainen demokraattipoliitikko Lucy Flores on kertonut Bidenin koskettaneen häntä sopimattomasti kampanjatilaisuudessa vuonna 2014. Myös entinen poliittinen avustaja Amy Lappos on kertonut kokeneensa vastaavaa varainkeruutilaisuudessa vuonna 2009.

Biden on todennut "kätelleensä, halanneensa ja osoittaneensa kiintymystä" lukemattomia kertoja urallaan, muttei ole koskaan kokenut käyttäytyneensä sopimattomasti.

Demokraateilla jo lähes 20 ehdokasta

Jos Biden todella lähtee kisaan, on hän New York Timesin mukaan jo 20. demokraattien presidenttiehdokas. Joukossa on Sandersin ja Harrisin lisäksi muitakin kovia nimiä.

Demokraattien esivaaleissa Valkoisen talon paikasta kilpailee muun muassa Massachusettsin osavaltion senaattori Elizabeth Warren, demokraattien ex-kongressiedustaja Beto O'Rourke ja New Jerseyn senaattori Cory Booker.

Demokraattien presidentinvaaliehdokas valitaan virallisesti ensi vuoden heinäkuun puoluekokouksessa. Varsinaiset presidentinvaalit käydään saman vuoden marraskuussa.

Juttua on korjattu 27.4.2019 klo 11.25: Toisin kuin jutussa alunperin kirjoitettiin, ainakin seitsemän naista on syyttänyt Bidenia epäsopivasta käytöksestä. Jutussa luki ensin, että naisia olisi ollut kaksi.

Aiheesta lisää:

Joe Biden to announce 2020 presidential bid this week (siirryt toiseen palveluun)

Joe Biden Plans to Enter the 2020 Race on Thursday. He’s Starting With $0. (siirryt toiseen palveluun)