Merestä ruokapöytään – pian valmistuva Kalastuksen talo kokoaa kalaosaamisen yhden katon alle

Kalastuksen taloon Vaasassa tulee ainakin ravintola, kalakauppa ja Pohjanmaan kalastajaliitto. Kalastuksen talo avataan yleisölle jo tänä kesänä.

Rakentaminen & kiinteistöt
Kalastuksen talo
Jarkko Heikkinen / Yle

Vaasassa, Vaskiluodon sillan kupeessa on viime syksystä lähtien voinut seurata Kalastuksen talon rakentamista. Noin kahden miljoonan euron talohanke on edennyt aikataulussaan, vaikka syksyn tuulet hankaloittivat talon elementtien nostoa.

Siitä kuitenkin selvittiin ja työt ovat edenneet nyt siihen pisteeseen, että rakennuksen sisätilat alkavat olla viimeistelyä vaille valmiit.

Kalastuksen talo
Terhi Varjonen / Yle

Tarkoitus on, että sisätilat ovat valmiina heti vapun jälkeen.

Rakennuksen ulkopuolella riittää kuitenkin vielä tekemistä ja näiden töiden on arvioitu kestävän ainakin touko-kesäkuun ajan.

Innostusta ilmassa

Rakennuksessa tulee olemaan Isabella Asplundin kalakauppa Kalatiski, Pohjanmaan kalastusliiton tilat sekä ravintola HEJM. Ravintolan omistajiin kuuluva , palkittu kokki Mattias Åhman on innoissaan, kun ravintola alkaa saada muotoaan.

– Olemme olleet suunnittelussa alusta alkaen mukana. Keittöstä tulee avoin eli ei olla oven takana, kertoo Åhman ja viittoilee samalla ravintolan puolelle, jossa työmiehet viimeistelevät tilaa.

HEJMin ravintoloitsija Mattias Åhman
Merja Siirilä / Yle

Ravintolan ideana on lähiruoka ja kaikki raaka-aineet ja juomat tulevat lähialueen toimittajilta. Ruokaravintolan puolelle asiakaspaikkoja tulee lähemmäs 90. Näiden lisäksi muita asiakaspaikkoja on muun muassa terassilla ja baarissa.

Niin kiinnostava uusi ravintola on, että yhteydenottoja on ehtinyt jo tulla.

– Pöytävarauksia on jo kysytty, mutta emme ole ihan vielä ottaneet niitä vastaan, naurahtaa Åhman.

"Yhteinen kalaklusteri"

Kalastuksen talon alkuperäinen idea on Pohjanmaan kalastajaliiton toiminnanjohtajan Guy Svanbäckin. Hän on haaveilut pitkään keskuksesta tai kalaklusterista, jossa kalastukseen liittyvät toimijat olisivat saman katon alla.

Nyt haave toteutuu – juuri ennen kuin Svanbäck jää tehtävästään eläkkeelle.

– On hienoa, että vihdoin saadaan tällainen yhteinen kalaklusteri. Tämä on perinteinen paikka ja ihmiset ovat tottuneet tulemaan tänne. Uskon, että kävijät löytävät meidät.

Pohjanmaan kalastajaliiton toiminnanjohtaja Guy Svanbäck
Merja Siirilä / Yle

Toivomus on, että kaupunkilaiset ottaisivat paikan uudeksi kohtauspaikakseen. Kokonaisuudessaan kaupungin kalarannan ja sisäsataman ranta-alueiden uskotaan houkuttelevan väkeä viettämään aikaa meren äärelle.

Liitolla on omat tilansa rakennuksen etupäässä ja sinne tulee muun muassa monenlaista kalastukseen liittyvää infoa ja toimintaa.

– Aiomme myös laittaa tietoja digitaaliseen muotoon eli meille tulee infotauluja, jotka ovat käytössä silloinkin kun emme itse ole paikalla, kertoo Svanbäck.

Heinäkuussa auki

Kalastuksen talon rakennustyöt kiinnostavat kaupunkilaisia ja monet pysähtyvät rakennuksen edustalle seuraamaan työmiesten tekemisiä. Svanbäck kertoo, että kyselyitä talon valmistumisesta ja avautumisesta on tullut runsaasti.

Nyt on sovittu, että rakennus avautuu 30. päivä heinäkuuta ja silloin ovat avoinna niin ravintola, liiton tilat kuin kalakauppakin. Avautumisen kunniaksi järjestetään myös pieni juhla, lupaa Svanbäck.

Kalastuksen talo
Terhi Varjonen / Yle

Kalastuksen talon värimaailma on luonnonläheinen. On vaaleanruskeaa, harmaata. Mielenkiintoinen yksityiskohta on rakennuksen pintapaneloinnin maali.

– Maalin nimi on Kalastuksen talo, ja se tulee noudattamaan samaa värimaailmaa kuin rakennus muutenkin, hymyilee Svanbäck.

Itse rakennus ja ihan sen vieressä olevat piha-alueet ovat valmiina täksi kesäksi, mutta tekemistä jää vielä. Lisäksi Vaasan kaupunki aloittaa omat rakennustyönsä rakennuksen edustalla. Tarkoituksena on muun muassa tehdä uusi laituri.