Lapissa tuhat työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten

Toissa vuoden maaliskuuhun verrattuna Lapissa oli työttömiä jopa kolmisentuhatta vähemmän.

Työllisyys ja työttömyys
Siivoaja pesee kaapin ovia
AOP

Lapin ely-keskuksen mukaan Lapissa oli noin 8 800 työtöntä työnhakijaa maaliskuun lopussa. Vuosi sitten vastaavaan aikaan Lapissa oli noin tuhat työtöntä enemmän ja toissa vuonna työttömiä oli kolmisentuhatta enemmän kuin nyt.

Maaliskuun lopussa Lapin työttömyysprosentti oli 10,9. Joka kolmannessa Lapin kunnassa alittui 10 prosentin raja.

Suhteellisesti laskettuna työllisyyskehitys on ollut parasta Sodankylässä, Muoniossa ja Pelkosenniemellä. Tunturi-Lapissa ja Pohjois-Lapissa työttömyysaste on jopa alhaisempi kuin maassa keskimäärin (9,1 prosenttia).

Ely-keskuksen mukaan työtä ovat saaneet erityisesti 50–54- ja 60–64-vuotiaat ihmiset korjaus- ja rakennusalalla sekä tuotteiden valmistuksessa.

Lapin työttömistä joka viides on ollut työttömänä yhtäjaksoisesti yli vuoden. Työttömyysjaksot ovat nyt lyhentyneet, ja pitkäaikaistyöttömien määrä on laskenut kolmanneksella.

Parisentuhatta avointa työpaikkaa

Maaliskuussa Lapissa ilmoitettiin avoimeksi lähes 1 770 työpaikkaa. Kolme neljäsosa niistä oli yrityksissä ja joka viides kuntasektorilla.

Työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi eniten hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöille, myyjille, rakennustyöntekijöille, kone- ja sähköasentajille ja korjaajille, palvelutyöntekijöille ja kuljetustyöntekijöille.