Ministeriöltä yli miljoona euroa ammatillisen koulutuksen kehittämiseen Kanta-Hämeessä

Kuusi kantahämäläistä koulutuksen järjestäjää pääsi osalliseksi 34 miljoonan euron tukipotista.

ammatillinen koulutus
Läheltä
Yle

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammatillisen koulutuksen kehittämiseen Kanta-Hämeessä yli miljoona euroa.

Eniten ministeriö myöntää strategiarahoitusta Koulutuskuntayhtymä Tavastialle, puoli miljoonaa euroa. Toiseksi eniten saa ammatillista erityisopetusta järjestävä Kiipulasäätiö, 313 000 euroa.

Strategiarahoitusta saavat Kanta-Hämeessä myös Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä, Hämeen ammatti-instituutti, Ypäjän Hevosopisto sekä Eerikkilän urheiluopisto.

Hyria koulutus Oy saa yhteensä 1,1 miljoonaa euroa. Hyria toimii pääasiassa Uudellamaalla, mutta sillä on yksiköitä myös Riihimäellä ja Hämeenlinnassa.

Yhteensä ministeriö myöntää rahaa ammatillisen koulutuksen kehittämiseen 34 miljoonaa euroa, jota saa 93 koulutuksen järjestäjää eri puolilla Suomea.

Kaikki rahoitusta saavat koulutuksen järjestäjät näet täältä (siirryt toiseen palveluun).

Juttua päivitetty 25.4.2019 klo 11:38: Lisätty tieto Hyrian saamasta rahasta.