Työntekijöitä haetaan Kreikasta asti – Pietarsaaren seudulla on vain 4 prosentin työttömyys ja kova työvoimapula

Tarvetta olisi sadoille työntekijöille.

työvoimapula
Siivoaja pesee kaapin ovia
Pelkästään yksi siivousalan yritys tarvitsee 15 uutta työntekijää, mutta ala kärsii vanhasta imagosta.AOP

Pohjanmaan maakunnassa sijaitsevan Pietarsaaren seudun työvoimatarve on selvästi oletettua suurempi. Nyt ja kahden seuraavan vuoden aikana tarvitaan noin 600–800 työntekijää eri aloille ja eri paikkakunnille.

Työttömyysaste alueella oli maaliskuussa noin neljä prosenttia. Koko maassa luku on runsaat 9 prosenttia.

Tuotannon työntekijöistä on kova pula, mutta myös kunnissa kaivataan henkilökuntaa varhaiskasvatukseen sekä terveydenhuoltoon.

TE-toimiston työnhakurekistereistä löytyy vain kolmasosa näistä työntekijöistä. Pietarsaaren kehittämisyhtiö Concordia onkin kampanjoinut aktiivisesti eri rekrytointitapahtumissa löytääkseen tekijöitä myös muualta Suomesta.

Siivousalalla tarvitaan tekijöitä

Siivousalan yritys Professional Cleaning Service Oy on rekrytoinut myös ulkomailta, kertoo osaomistaja ja talouspäällikkö Simon Kivinen.

– Olemme hakeneet ja saaneet työntekijöitä Kreikasta. Meillä on nyt kaksi työntekijää sieltä ja jatkossa vielä kaksi lisää. Laajennamme hakua myös Suomessa, sillä esimerkiksi Itä-Suomessa on työttömyyttä toisin kuin täällä.

Kivisen mukaan yhtiössä on 115 työntekijää, mutta lisää tarvitaan 15. Työvoimapula estää kasvua ja vähentää työviihtyvyyttä. Tällä hetkellä työntekijät joutuvat ottamaan enemmän työtehtäviä kuin haluaisivat.

Professional Cleaning Servicessä toimitaan kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Simon Kivisen mukaan siivousala kärsii aiemmasta huonosta imagosta. Hänen mukaansa nykyään alalla palkkataso on kuitenkin verrattavissa vaikkapa kaupan alan palkkoihin.

– Lisäksi moni työtehtävä poistuu digitalisaation vuoksi, mutta ei siivousala. Robotit eivät valtaa alan työpaikkoja kymmenessä vuodessa.