Suupohjan radalle halutaan lisää liikennettä ja kiskobussi

Suupohjan rata on varsin hiljainen ja siinä kulkee vain tavaraliikennettä. Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistys on työskennellyt rataosuuden liikennöitynä pitämisen ja kehittämisen puolesta nyt vuoden verran.

raiteet
Puutavarakuljetus Kaskisissa Suupohjan radalla.
Puutavarakuljetus Kaskisissa Suupohjan radalla.Johanna Peltoniemi/Kaskisten kaupunki

Kaskisten satamasta Seinäjoelle kulkevalle Suupohjan radalle halutaan henkilöliikennettä. Radan kehittämiseksi selvitetään henkilöliikenteen aloittamista yhdessä radanvarsikuntien kanssa. Raiteilla voisi kulkea tavanomaista junaa kevyemmin varusteltu kiskobussi.

Suupohjan radalla on kulkenut henkilöliikennettä viimeksi 1960-luvulla. Nykyään sitä käytetään vain tavaraliikenteeseen, mutta myös tavaraliikennettä kaivataan lisää.

Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistys ja Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti hakevat ratkaisuja myös tavaraliikenteen lisäämiselle. Tavoitteena on saada mukaan viisi yritystä toimimaan radalla vuoteen 2021 mennessä.

Kaksivuotinen selvityshanke toteutetaan EU:n maaseuturahaston tuella.

Liikenne uhkasi loppua kokonaan Suupohjan radalla, kun liikennevirasto päätti radan kunnossapidon lopettamisesta vuosi sitten. Maaliskuussa tuli kuitenkin tieto, että radan kunnossapidon rahoitusta jatketaan vuoden 2020 loppuun.