Baltic Princess -aluksessa sähkövika merellä – saapuu Turkuun pari tuntia myöhässä, illan lähtö Tukholmaan peruttu

Illan lähtö Turusta Tukholmaan joudutaan perumaan.

M/S Baltic Princess
Tallinkin Baltic Princess
Tallink Silja

Tallink Siljan m/s Baltic Princess seilaa tällä hetkellä Ahvenanmerellä sähkövikaisena. Puolet laivan sähköjärjestelmistä on lakannut toimimasta.

Tällä hetkellä alus on matkalla Tukholmasta Turkuun. Tallink Siljan viestintäpäällikkö Marika Nöjd kertoo laivan jättävän matkallaan Maarianhaminan väliin.

– Alus saapunee Turkuun noin kaksi tuntia arvioitua myöhemmin eli kello 21 aikaan.

– Aluksessa olevilla matkustajilla ei ole mitää hätää.

Nöjd sanoo, että illan lähtö Turusta Tukholmaan on peruttu.

– Olemme nyt yhteydessä matkustajiin, joilta illan lähtö tulee jäämään väliin.

– Alus pyritään saamaan takaisin liikenteeseen torstai-iltana.

Hän kertoo myös teknisen vian aiheuttaneen muutamia ongelmia. Esimerkiksi ilmastointi ei toimi kunnolla. Lisäksi ruokaa ei pystytä lämmittämään, eikä laivassa esiintyvä bändi pysty esiintymään.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).

Päivitetty 24.4. kello 15.05: Illan lähtö on peruttu.