Ellips purkaa ahdistuksensa musiikkiin, mutta se auttaa vain hetken: "Paljon on vielä itselläkin läpikäytävää"

Soololevyn tekeminen oli Elisa Tiilikaiselle pelottava kokemus.

Elli Haloo
Ellips kertoo miten purkaa ahdistustaan musiikin tekemiseen – ja auttaako se
Ellips kertoo miten purkaa ahdistustaan musiikin tekemiseen – ja auttaako se

Jos Haloo Helsinki! -bändissä Elli eli Elisa Tiilikainen oli joukon hippi, niin nyt soololevyn myötä siitä on tullut suorastaan häntä määrittävä sana.

Ei ole kirjoitettu varmaan yhtään haastattelua, josta ei hippi-määritelmää löytyisi.

Tiilikainen itse inhoaa kategorisointia, mutta tämän leiman hän ottaa ilolla vastaan.

– Minulle hippeys tarkoittaa kaikkien asioiden arvostamista ja kunnioittamista, sitä että ollaan luonnon ja ihmisten kanssa läsnä. Vilpitöntä läsnäoloa ja rakkautta tietenkin, kuvaili Tiilikainen Puoli seitsemän -ohjelmassa.

Tiilikainen itse kokee rakkauden tunteita pieniä asioita kohtaan päivittäin. Esimerkiksi nähdessään kadulla kävelevän vanhuksen.

Kaikkien kappaleiden täytyy koskettaa itseä

Rauhaa ja rakkautta täynnä ei kuitenkaan ole Tiilikaisen ensimmäinen soololevy Yhden naisen hautajaiset, jonka hän julkaisi pari viikkoa sitten artistinimellä Ellips.

Pikemminkin levyn kappaleet ovat synkkiä ja syntyneet tekijän ahdistuksesta. Tiilikainen kokee, että jokaisen biisin täytyy koskettaa häntä itseään tai hänen lähipiiriään jollain tavalla, muuten niistä ei pystyisi kirjoittamaan.

– En lähde tekemään levyä niin, että nyt tähän täytyy saada mukaan kaikki mun mielenterveysongelmat, joku päihderiippuvuusjuttu ja syrjäytyneisyyttä. Kaikki alkoi vaan putoilemaan aivoista ulos ja huomasin, että tästä tuli tiivis, aika synkkä paketti.

Isän ehdotus yhdistyi Raamatun lauseeseen

Ideoita kappaleisiin Tiilikainen poimii sieltä täältä yhdistellen. Esimerkiksi päihdeongelmista kertova Kyykäärmeen valtatie -kappaleen nimi on hänen isänsä ehdotus yhteisellä Amerikan-matkalla, kun he ajoivat moottoripyörällä osavaltioiden halki.

Idea jäi muhimaan pitkäksi aikaa ja yhtäkkiä siihen yhdistyi Tiilikaisen pyörittelemä Raamatun lause “jos jonkun on jano niin tulkoon minun luokseni ja juokoon.”

– Tajusin, että nyt nämä liittyvät toisiinsa ja saan sen päihdeongelmabiisin tekstin kirjoitettua kyykäärmeen valtatien ympärille. Isältä tulee hyviä ideoita.

Ahdistus helpottaa, mutta vain hetken

Oman musiikin kuunteleminen tuntuu Tiilikaisesta vielä vähän hassulta, mutta hyvältä.

Soololevylle laulaja myös ensimmäisen kerran sävelsi kaikki kappaleet. Haloo Helsingin kappaleisiin hän on tehnyt vain sanat.

– Tämä on ollut pelottava, mutta tosi mielenkiintoinen ja opettava projekti.

Entä se ahdistus – helpottaako tunteiden purkaminen lauluihin? Kyllä, mutta vain hetkellisesti. Kun nuoren naisen harteilla on paitsi omat myös yksinäisten ja syrjäytyneiden tuskat sekä ympäristöongelmat, ei olo helpotu koskaan täysin

– Onhan elämä tosi iso ja laaja prosessi, ja paljon on vielä itselläkin läpikäytävää. Tässä sitä opetellaan elämää. Mutta kun sen asian saa sinne biisiin oksennettua, niin kyllä se hetkellisesti auttaa.

Katso Elisa Tiilikaisen koko haastattelu Puoli seitsemän ohjelmassa:

Ellips Puoli seitsemän -ohjelmassa