Nuori lotta kantoi salaa pistoolia, jonka oli saanut isältään – 94-vuotiaana hän uskoo, että osaisi yhä ampua sillä: "Näkö vain on mennyt huonoksi"

Sodan aikainen pistooli on säilössä edelleen sukuaarteena.

sotahistoria
94-vuotias Lea Joutsenlahti.
94-vuotias Lea Joutsenlahti aloitti lottana ilmavalvontatyön 17-vuotiaana vuonna 1941.Pyry Sarkiola / Yle

Sinä yönä 17-vuotias Lea Joutsenlahti pelkäsi. Keskellä yötä yhteyspuhelin oli lakannut toimimasta ilmavalvontatornissa.

Yhtäkkiä nuori nainen puhkesi laulamaan. Laulava lotta laskeutui korkeuksista peloissaan. Äänekkäällä liikkumisella hän halusi luoda illuusion pimeisiin pusikoihin ja puiden varjoihin, että liikkeellä olisi useampi kulkija.

– Lauloin niin kovaa kuin osasin. En muista mikä kappale oli kyseessä, Joutsenlahti kertoo.

Lottakuva Lea Joutsenlahdesta
Joutsenlahden lottakuva.Pyry Sarkiola / Yle

Valoton kilometrin mittainen kinttupolku vartiopaikalta yhteysasemalle tuntui Joutsenlahdesta tuona iltana tavallista pidemmältä.

– Tiesin olevani yksin tornilla. Matkalla takaisin ymmärsin, että puhelinlanka oli katkaistu. Se oli todennäköisesti desantin tekosia.

Desantit olivat venäläisiä laskuvarjosotilaita, jotka pudotettiin lentokoneesta Suomen puolelle vakoilu- ja sabotointitehtäviin.

Sota-aikana lottien varustukseen ei kuulunut asetta, mutta Joutsenlahdella oli takkinsa taskussa isänsä vanha Browning-pistooli varmistettuna. Ampumista nuori Joutsenlahti harjoitteli puihin.

– Isällä oli pistooli jo vapaussodan aikana takkinsa taskussa. Se oli minun turvani polulla. En kertonut aseesta muille lotille. Se oli minulla ikään kuin salaa mukana.

Browning-pistooli kotelon päällä
Browning-pistooli.Yle

Harakanpesä

Lea Joutsenlahti kiipesi ensimmäisen kerran ilmavalvontatorniin kesällä vuonna 1941. Vartiopaikka sijaitsi hänen kotipaikkakunnallaan Virolahdella.

Mieli oli rauhallinen, vaikka torni oli hatara ja aika levoton.

– Torni oli todellinen hökkeli. Sinne kiivettiin puun viertä. Puhuttelimme sitä harakanpesänä, Joutsenlahti sanoo.

Vuonna 1941 Pyterlahden ilmavalvontatorni oli tiettävästi rakennettu osittain luonnonpuiden varaan. Tämä aiheutti sen, että se ei taannut samanlaista sirpalesuojaa kuin vakaammat pylväille rakennetut tornit.

Lotat raportoivat tornista puhelimella.
Lea Jotsenlahden lottakuvia hänen kotialbumistaan. Pyry Sarkiola / Yle

Joutsenlahti kipusi torniin vapaaehtoisesti. Kiikaroimaan nousi iso osa alueen muistakin nuorista naisista. Joutsenlahti kertoo, että ilmavalvonta oli luonteva tapa olla avuksi.

– Valtaosa ilmavartioasemien henkilöstöstä oli lottia, maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian opettaja Jussi Pajunen kertoo.

Korkealla tornissa tähystyslaverin päällä ei ollut kattoa. Sateen sattuessa irtonainen peltiräystäs nostettiin päänsuojaksi. Toisessa kädessä piti pitää kiikareita, joilla havainnoitiin neuvostolentokoneita. Jalkoja pystyi lepuuttamaan matalalla jakkaralla.

– Ei meitä kauheasti opetettu. Osasimme tunnistaa pommikoneen ja punainen tähti koneen kyljessä kertoi, että pitikö reagoida, nyt 94-vuotias lotta Lea Joutsenlahti kertoo.

Kiikareiden lisäksi viholliskoneiden kuulemista helpotettiin sota-aikana kuulosuppiloilla, joita tosin ei Virolahdella käytetty.

– Ilmavartioasemien tehtävänä oli tähystämällä tai tarvittaessa kuuntelemalla selvittää lentokoneiden kansallisuus, määrä, lentosuunta, summittainen lentokorkeus ja tyyppi, sotahistorian opettaja Jussi Pajunen sanoo.

Lea Joutsenlahti ilmavalvontatornissa.
Lea Jotsenlahti kiikaroi ilmavalvontatornista.Antti-Jussi Korhonen / Yle

Pyterlahdella havainnoista ilmoitettiin ilmavalvontatornista lankapuhelimitse yhteysasemalle, joka sijaitsi noin kilometrin päässä.

– Puhelimella raportoitiin myös säästä. Esimerkiksi siitä, mistä suunnasta tuuli käy, Jotsenlahti lisää.

Vuonna 1941 ilmavalvontatornissa tuli olla aina kaksi lottaa kerrallaan valvomassa. Joutsenlahti muistaa, että tätä sääntöä ei aina noudatettu.

– Yövuorot olivat pidempiä kuin noin nelituntiset päivävuorot. Sai nukkua enemmän, jos yöaikaan valvontaa hoiti yksinään. Aamuyön tunnit olivat ikävimpiä hetkiä tornissa.

Ilmavalvontatornissa lotat altistuivat kovillekin olosuhteille. Taivaanrantaa tarkkailtiin kaikenlaisessa säässä. Korkeat tornit olivat alttiita salamaniskuille. Joutsenlahden torniin salama ei koskaan osunut. Läheiseen Miehikkälässä sijainneeseen ilmavalvontatorniin salama sen sijaan iski.

Ukkosen rytinässä toinen tornissa tähystämässä ollut lotta menehtyi ja toinen loukkaantui vakavasti. Ilmavalvontatehtävissä menehtyneiden lottien määristä on vähän tietoa.

Hyvä ampuja

Yöllisellä matkallaan mutkittelevalla kinttupolulla Lea Joutsenlahden ei tarvinnut koskaan käyttää pistooliaan. Kovaääninen laulu muuttui helpottuneeksi hyräilyksi, kun tutut yhteyspaikan valot alkoivat häämöttää.

– En ampunut aseella koskaan ihmistä kohti. Mutta varmasti olisin ampunut varoituslaukauksen, jos sellainen tilanne olisi tullut.

Pistooli on suvulla tallessa edelleen. Se on tarkoitus säilyttää sukuaarteena myös jatkossa.

94-vuotias Joutsenlahti naurahtaa kysyttäessä, oliko ampuminen hankalaa.

– 17-vuotiaana olin tarkka tähtäämään. Osaisin minä edelleen ampua, mutta näkö on vain mennyt vähän huonommaksi.

Vaikka lotat eivät kantaneet aseita, he pääsivät kuitenkin harjoittelemaan aseenkäsittelyä Virolahden ampumaradalla upseerien ohjauksessa.

Uusi torni Siipioravanvuorelle

Sota-aikana rakennettu ilmavalvontatorni purettiin Pyterlahdelta pois pian sotien jälkeen, koska se oli huonokuntoinen.

Nyt Lea Joutsenlahden ja muiden ilmavalvontatyöhön osallistuneiden lottien ja sotilaiden tekemää työtä on haluttu kunnioittaa rakentamalla samalle alueelle uusi ilmavalvontatorni.

– Torni on tarkoitettu kunnianosoituksen lisäksi virkistys- ja matkailukohteeksi, Pyterlahden Kulttuurikyläyhdistyksen jäsen Pekka Suurpää kertoo.

Pyterlahdelle Siipioravanvuorelle kohoava ilmavalvontatorni on rakennettu sota-aikaisten pohjapiirrosten mukaan. Rakennusmallia on haettu myös sota-aikaisista valokuvista.

Virolahdella ksällä avattava ilmavalvontatornin kopio
Siipioravanvuorelle rakennettuun ilmavalvontatornin kopioon pääsee kiipeämään Pyterlahden kulttuurikyläyhdistyksen luvalla.Antti-Jussi Korhonen / Yle

Ilmavalvontatorni on rakennettu puupylväiden varaan.14-metrinen torni on noussut kevään aikana kallion laelle kymmenen hengen talkoovoimin.

– Ajatus ilmavalvontatornista lähti kiinnostuksesta paikkakunnan arvokkaaseen sotahistoriaan, Suurpää sanoo.

Tornin budjetti on ollut noin 50 000 euroa. Virolahden Siipioravanvuoren ilmavalvontatorni sai järjestöille myönnettävää kotiseutujen tukemiseen tarkoitettua EU-rahaa tämän vuoden alussa 36 500 euroa. Rahaa on käytetty rakennusmateriaaleihin.

Lotta Lea Joutsenlahti asuu yksin omakotitalossaan Virolahden keskustassa. Tämän hetkistä arkeaan hän kuvailee mukavaksi.

– Kun lapset ja lapsenlapset käyvät kylässä pelaamme Kymppitonnia. Siinä pelissä pärjään vielä ihan hyvin, Joutsenlahti hymähtää.

Joutsenlahti asuu kolmen kilometrin päässä Siipioravanvuoren uudesta tornista. Sota-ajan muistot eivät paina mieltä päivittäin.

– Ajattelen, että en koskaan saanut elää nuoruutta kunnolla. Ilmassa oli pelkoa ja rauhattomuutta, kun olin nuori. Huolettomuus oli silloin tiessään.

Uuteen Pyterlahden torniin hän ei enää jaksa kiivetä. Kunnianosoituksesta hän on kuitenkin otettu.

– On hyvä muistaa vanhat ajat, mutta toivottavasti kenenkään ei tarvitse enää sotamielessä siihen torniin kavuta.

Tornin viralliset avajaiset on tarkoitus pitää kesäkuussa.

Artikkelissa on käytetty lähteenä Timo Yrjölän vuonna 2016 julkaistua kirjaa Kahdeksan tornia.