Joutuvatko teini-ikäiset heräämään kouluun liian aikaisin? Tarkista univelkalaskurilla, nukutko tarpeeksi

“Aikaiset kouluaamut on mulle pahoja välillä, kun mä oon semmonen iltaihminen”, sanoo yksi Yle Uutisluokan jututtamista nuorista.

Yle Uutisluokka
Alkaako teinien koulupäivä liian aikaisin?
Alkaako teinien koulupäivä liian aikaisin?

Aikaiset kouluaamut ovat raskaita monille nuorille. Joillakin paikkakunnilla on jo siirrytty aloittamaan koulupäivät vasta puoli yhdeksältä, mutta näin ei kaikkialla ole. Koulupäivien myöhäistäminen on harkinnassa monissa kunnissa.

Esimerkiksi Nokialla monet yläkoululaiset haluavat muutosta.

– Aikaisin herääminen on mulle tosi huono asia, koska mä oon semmonen ihminen, että mä torkutan tosi kauan, enkä pääse ylös sängystä. Sitten mä oon aina tosi väsynyt koulussa, Emäkosken koulun kahdeksasluokkalainen Julia Korhola kertoo.

– Koulussa ekoilla tunneilla voi olla väsynyt, eikä jaksa keskittyä, Vilma Riihimäki sanoo.

Alakoululaisille kahdeksan aamut ovat usein helpompia, sillä monen lapsen vanhemmat lähtevät samaan aikaan töihin, eikä lapselle tarvitse järjestää aamupäivätoimintaa. Monet pienemmät lapset ovat myös aamuisin virkeämpiä.

Osa nuorista on muutosta vastaan esimerkiksi iltapäivän harrastusten takia. He eivät ehtisi harrastuksiin, jos koulu loppuisi myöhemmin.

– Kun herään aikaisin, tuntuu että saan paljon enemmän aikaseksi, Viivi Lampinen sanoo.

– Välillä on kiva mennä aikaisemmin kouluun, välillä myöhempään. Jos menee aikasemmin, niin pääsee aikaisemmin koulusta, Meri Talvitie kertoo.

Tarkista univelkalaskurilla, nukutko riittävästi

Yläkoulu- ja lukioikäisille aikaisemmat kouluaamut saattaisivat olla vaikeita, koska unirytmi muuttuu puberteetti-iässä. Nukahtamiseen vaikuttavan melatoniinin erityshuippu tulee myöhemmin sitä mukaa kun sukuhormonit lisääntyvät. Tämä viivästyttää nukahtamista.

Univaje on yleistä, kun nuori joutuu menemään kouluun jo kahdeksaksi. THL kerää parhaillaan aineistoa uuteen kouluterveyskyselyyn. Edellisen kyselyn mukaan yli kolmasosa kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista nukkuu arkisin alle 8 tuntia.

14–17-vuotiaan nuoren olisi hyvä nukkua 8–10 tuntia. Alla olevalla laskurilla voit tarkastella, kuinka paljon sinulle kertyy viikon aikana univelkaa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Univelkalaskuri

Kerro ikäsi:

Kerro nukkumaanmenoaikasi ja heräämisaikasi:

Maanantai

Nukkumaan
Heräsit

Tiistai

Nukkumaan
Heräsit

Keskiviikko

Nukkumaan
Heräsit

Torstai

Nukkumaan
Heräsit

Perjantai

Nukkumaan
Heräsit

Lauantai

Nukkumaan
Heräsit

Sunnuntai

Nukkumaan
Heräsit

Nokialla ei ole tartuttu asiaan

Esimerkiksi Nokian kaupungin kouluissa ei ole vielä otettu käytäntöön myöhäisempiä kouluaamuja.

Oppilaat eivät edes pysty itse vaikuttamaan asiaan, myöntää Nokian kaupungin sivistysjohtaja Pauliina Pikka.

– Tietysti nuorilla on aika heikot vaikutusmahdollisuudet, kun tuntimäärä on tietty, ja koulukuljetukset aikaan sidottuja. Ruokailuaikatauluihin tulisi haasteita. Tuntuisiko oppilaista sitten, että ruokailu olisi vähän liian aikaisin?

Jos nuoret kuitenkin haluavat muutosta, niin Pikka neuvoo, että nuorisovaltuuston tai oppilaskuntien pitäisi tehdä aloite asiasta. Hän ei itse kuitenkaan ole kouluaikojen myöhäistämisen puolella.

– Henkilökohtaisesti epäilen kyllä suuresti, että onko se teini sen virkeämpi sitten iltapäivästä, kun aamusta. Monestihan ne iltapäivätunnit on haastavampia sen jaksamisen suhteen.

Yle Uutisluokan päivää vietettiin taas 25.4.2019. Jutun kirjoittajat Eemil Saikanmäki ja Jasu Leppänen sekä uutisvideon tekoon osallistuneet nuoret ovat Yle Tampereen uutisluokan eli Emäkosken koulun 7G:n oppilaita. Jutussa olevan laskurin ovat suunnitelleet ja koodanneet samaa luokkaa käyvät Mai Fredman ja Manu Uotila yhdessä Yle Suomen Mediadeskin kanssa.

Aiheesta voi keskustella 30.4.2019 kello 22 saakka.

Lue lisää:

Rehtori: "Teinien on vaikeaa herätä aamuisin, se on tieteellinen tosiasia" – Ylen kysely: Vain osa Helsingin kouluista aikoo myöhentää aamuherätyksiä

Yle Uutisluokan muut verkkojutut

Yle Uutisluokan muut videot