Kemijokeen öljyä Rovaniemellä

Polttoöljyä on valunut Kemijokeen arviolta satoja litroja.

Kemijoki
Öljyvahinko öljyntorjunta Kemijoki Rovaniemi 26.04.2019
Pelastuslaitos imeyttää hulevesiviemäristä valuvaa öljyä makkaroihin. Pia Tuukkanen / Yle

Rovaniemellä on valunut polttoöljyä Kemijokeen perjantaina aamupäivällä. Rovaniemen ympäristötarkastaja Harri Katainen kertoo, että ensimmäinen ilmoitus öljyvuodosta tuli hieman aamu kahdeksan jälkeen.

Puolen päivän aikaan huleveden seassa tulevan öljyn määrä on vähentynyt. Pelastuslaitos imeyttää öljyä edelleen imeytysmakkaroihin ja paikalla on valmius rakentaa allas vuotavalle öljylle, jos sitä alkaa tulla taas enemmän.

Napapiirin Energia ja Vesi etsii parhaillaan öljyvuodon lähdettä. Sen arvioidaan olevan jossain Rovaniemen keskustan alueella, mutta tarkka paikka on vielä epäselvä.

– Keskustan huoltoasemilta on tarkistettu, että polttoöljy ei ole niistä lähtöisin, kertoo Katainen.

Ympäristötarkastajan mukaan keskustassa ei ole enää juurikaan öljylämmitteisiä taloja. On mahdollista, että jokeen valuva öljy on peräisin esimerkiksi vanhasta maahan jääneestä öljysäiliöstä, joka nyt on puhjennut ja aine löytänyt tiensä hulevesijärjestelmään.

–Jokeen päässyttä öljyn määrää on hyvin vaikea sanoa, mutta todennäköisesti puhutaan kymmenistä tai sadoista litroista, ei tuhansista, sanoo Katainen.

Kello 13 iltapäivällä Katainen kertoi öljyvuodon jo tyrehtyneen.