Salon kyberkaksikolle lievät tuomiot verkkopalveluhyökkäyksistä

Oikeuden mielestä näyttö haittaohjelman käytöstä jäi puutteelliseksi.

Salo
Turun oikeustalon julkisivu.
Käräjäoikeus määräsi asiakirjojen väärennysjutussa ehdollisia vankeusrangaistuksia. Arkistokuva.Kalle Mäkelä / Yle

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 20-vuotiaan miehen yhdeksään päiväsakkoon kuudesta tietojärjestelmän häirinnästä. Maksettavaa kertyi 540 euroa.

Kyse oli vuodenvaihteessa 2016-2017 toteutetuista palvelunestohyökkäyksistä, joiden kohteina olivat muun muassa Salon kaupungin ja Salon seudun koulutuskuntayhtymän verkkosivut sekä Verohallinnon ja Traficomin eli entisen liikenteen turvallisuusviraston järjestelmät.

Oikeus katsoi miehen kumppanina toimineen 17-vuotiaan nuorukaisen syyllistyneen tietojärjestelmän häirintään nuorena henkilönä ja yllytyksestä tietojärjestelmän häirintään. Alaikäisenä häntä ei tuomittu rangaistukseen.

Päätekijä joutuu maksamaan korvauksia noin 25 000 euroa. Kumppani selvisi reilulla 600 eurolla. Yhteisvastuullisesti kaksikolle kertyi maksettavaa 340 euroa.

Syyttäjä ja asianomistajat vaativat mittavampia vahingonkorvauksia, mutta oikeuden mielestä näyttö jäi puutteelliseksi. Lisäksi kaksikon hallussa olleen haittaohjelman käyttöajasta ei saatu kaikissa tapauksissa varmuutta. Näin ollen palvelunestohyökkäyksiä saattoi tehdä myös joku muu taho.