Jukka Rasila on Suomen virallinen Aku Ankka ja tunnettu monista hassuista hahmoista – itsestään hän uskalsi ruveta heittämään vitsiä vasta nyt

Rasila oli asettanut tavoitteekseen kiivetä stand up -lavalle ennen viisikymppisiään.

Jukka Rasila
Näin Jukka Rasilasta tuli Suomen virallinen Aku Ankka
Näin Jukka Rasilasta tuli Suomen virallinen Aku Ankka

Näyttelijä Jukka Rasila on ollut yli puolet elämästään Aku Ankkana. Eli tarkemmin 26 vuotta Suomen ainoana näyttelijänä, jolla on Disney-yhtiöiden lisenssi ääninäytellä Aku Ankkaa animaatioden dubbauksissa. Ura alkoi vuonna 1993 Helsingin Kaupunginteatterin harjoituksista.

– Siellä tehtiin näytelmää Pohjanmaan kautta ja siihen tarvittiin koirasoundia. Istuin katsomossa ja tein ensin pikkukoiran ääntä ja sitten ison haukuntaa. Joku tuli siihen kysymään, miten teen tuon äänen. Vastasin että se on helppoa, koska osaan puhua akuankkaa. Sitten osallistuin Disneyn virallisiin äänitesteihin ja kaksi viikkoa myöhemmin minulla oli lisenssi puhua sitä.

Kouluun kyllästyminen toi Aku Ankan ääneen

Siitä lähtien Rasila on ollut Suomen virallinen Aku Ankka kaikissa Disneyn dubbauksissa. Juuret akuankan puhumiseen sitä vastoin ovat jo kouluajoissa.

– Olin viidennellä luokalla, kun alkoi kiinnostaa kaikki muu paitsi koulunkäynti. Rupesin tekemään kaikenlaista, kääntelemään silmiä kieroon ja tekemään ääniä. Koiran äänestä lähtenyt akuankkaääni muuttui päivä päivältä kirkkaammaksi.

Lopputuloksena Rasila puhui sellaista akuankkaa, jonka suomalaislapset ovat yhdistäneet yhteen maailman tunnetuimmista piirroshahmoista jo neljännesvuosisadan ajan.

Stand up -lavalle nouseminen pitkän työn takana

Rasila tunnetaan monista hauskoista komediahahmoista aina Studio Julmahuvin Touko Poukosta Putoushahmoihin. 30 vuotta kestäneen uran aikana yksi haave kulki pitkään mukana – stand up -lavalle nouseminen. Kynnys oli korkea, mutta Rasila päätti toteuttaa haaveen ennen kuin täyttää 50 vuotta.

– Olen haaveillut siitä varmaan kymmenen vuotta. En ole vaan koskaan uskaltanut, se on ollut ihan siitä kiinni. Kun näyttelijällä on kirjoitettu teksti, pystyy olemaan siinä roolissa hauska. Mutta kun pitäisi mennä lavalle omana itsenään...

Kuukausi sitten Rasila viimein sai noustua stand up -lavalla Espanjan Fuengorilassa.

– Se oli ihan käsittämätön katharsis!

Palkittu lastenohjelma saa jatkoa

Jukka Rasila on pääosassa sunnuntaina 28.4. Pikku Kakkosessa alkavassa uutuussarjassa Jarin ja Karin kesäloma yhdessä Kari Hietalahden kanssa. Sarjan on käsikirjoittanut ja ohjannut Petteri Summanen, ja sarjan edellinen tuotantokausi palkittiin parhaan lasten- ja nuortenohjelman Kultaisella Venlalla vuonna 2015.

Tästä voit katsoa Jukka Rasilan koko haastattelun Puoli seitsemän -ohjelmassa: