Pohjois-Savon kuntien tulos painui pakkaselle

Pohjois-Savon kunnista valtaosa teki viime vuonna miinusmerkkisen tuloksen.

Pohjois-Savo
Taskulaskin ja euroja.
Ismo Pekkarinen / Yle

Pohjois-Savon kuntien talous on painunut miinuksen puolelle. Kuntien tulos notkahti viime vuonna yli 13 miljoonaa euroa miinukselle, kun se vielä toissa vuonna oli runsaat 25 miljoonaa euroa plussan puolella. Pohjois-Savon 18:sta kunnasta 11 teki viime vuonna miinusmerkkisen tuloksen, kun se edellisvuonna oli negatiivinen vain kahdella kunnalla.

Pohjois-Savon liitosta arvioidaan, että talouden heikkeneminen johtuu sosiaali- ja terveydenhuollon menojen kasvusta. Kuluja lisäsivät myös palkkojen sopimuskorotukset sekä kilpailukykysopimuksen vaikutukset. Kuntalaisten isot veronpalautukset toissavuodelta heikensivät myös kuntien taloutta.