Tangolaulaja Markus Allan herkistyi ystävänsä Reijo Taipaleen kuolemasta – muistelee hetkeä, jolloin puhui laulajan kanssa viimeisen kerran

Allan ja Taipale tutustuivat toisiinsa jo 1960-luvun alussa.

Reijo Taipale
Markus Allan
Markus AllanMiikka Varila / Yle

Tango- ja iskelmätähti Markus Allan kertoo tyrmistyneensä, kun kuuli tänä aamuna pitkäaikaisen ystävänsä ja kollegansa Reijo Taipaleen kuolemasta.

Taipale kuoli perjantaina Helsingissä pitkäaikaiseen sairauteen 79-vuotiaana.

– Tämä uutinen oli aika rankka. Tuli tiukka paikka, kun kuulin sen tänä aamuna, herkistyneen kuuloinen Allan kertoo Ylelle puhelimitse kotoaan Pukkilasta.

Allan kertoo, että hän tutustui Taipaleeseen jo 1960-luvun alussa, kun molemmat laulajat aloittelivat musiikkiuriaan.

– Hän oli suuri taiteilija ja erinomainen ystävä sekä iso esikuva monelle taiteilijalle, Allan sanoo.

Allan kertoo, että laulajat olivat hyvin tiiviissä yhteydenpidossa miesten urien alkumetreiltä aina 80-luvulle saakka. Taipaleen viimeisten vuosikymmenten aikana yhteydenpito väheni, mutta ei kuitenkaan kokonaan.

Allan sanoo olleensa viimeksi yhteydessä Taipaleen kanssa muutama kuukausi ennen laulajan kuolemaa.

– Hän oli Oulunkylässä kaupan pihassa. Juteltiin puhelimessa, vaihdettiin muutama sana ihan vain päivän kuulumisia. Kysyin, että missä hänen vaimonsa on ja hän totesi, ettei tiedä.

Tilanne päättyi kuitenkin onnellisesti, kun Taipaleen vaimo Anita olikin ihan lähellä.

– Sillä hetkellä hänellä oli varmaan niin sanotusti tilanne päällä, Allan viittaa Taipaleella olleeseen muistisairauteen.

Ei toistensa kilpailijoita

Allan ja Taipale esiintyivät takavuosina yhdessä muutamia kertoja, mutta yhteislevytyksiä miehet eivät koskaan tehneet.

Allan kertoo, että hänestä ja Reijo Taipaleesta ei koskaan yritetty tehdä toistensa kilpailijoita, vaikka laulajat liikkuivatkin musiikkibisneksessä ”samoilla apajilla”.

– Pikemminkin oli niin, että suosittelimme toinen toisiamme esiintymispaikkoihin, jos tuli kyselyjä. Välillämme ei ollut kateellisuutta. Esitimme myös toistemme lauluja eri tanssitilaisuuksissa ja konserteissa.

Allan muistelee Taipaletta ihmisenä lämmöllä. Hän kertoo, että Taipaleen karskin aikuisen miehen ulkokuoren sisältä paljastui usein lopulta ujo ihminen.

– Hän ei ollut tietenkään millään tavalla ylpeä ihminen, mutta porukassa ollessaan hän ei ollut heti kaikkia suoraan moikkaamassa. Toisaalta hän oli hyvin rento tyyppi ja hänellä oli tapana aina vitsailla jotain, Allan kertoo.

Lue myös:

Iskelmälaulaja Reijo Taipale on kuollut

Reijo Taipale oli tanssilavojen työmyyrä – Musiikkitoimittaja Tarja Närhi: "Hän ei halunnut olla tangotähti"