Lännen Media: Liivijengi United Brotherhood hallitsee Suomen vankiloiden huumekauppaa

Jengi muun muassa painostaa muita vankeja salakuljettamaan huumeita lomiltaan vankiloihin.

United Brotherhood (Jengi)
Helsingin vankila.
Viranomaisten mukaan on viitteitä myös siitä, että jengiväkivalta on lisääntynyt ja raaistunut vankiloissa. Henrietta Hassinen / Yle

Liivijengi United Brotherhood hallitsee suurta osaa Suomen vankiloiden huumekaupasta, kertoo Lännen Media (siirryt toiseen palveluun).

Juttuun haastateltujen viranomaisten mukaan on viitteitä myös siitä, että jengiväkivalta on lisääntynyt ja raaistunut vankiloissa. Jengi muun muassa painostaa muita vankeja salakuljettamaan huumeita lomiltaan vankiloihin. Vangeilta myös kiristetään rahaa erilaisina maksuina ja sakkoina.

Ryhmittymä pyrkii käyttämään myös vankilan henkilökuntaa hyväkseen, joko painostuksen avulla tai näiden tietämättä.

Rikoskomisario Christer Ahlgren keskusrikospoliisista arvioi Lännen Median haastattelussa, että tilanne on vakava. Poliisi pitää United Brotherhoodia suomalaiselle yhteiskunnalle vahingollisimpana rikollisjärjestönä muun muassa väkivaltarikosten määrän perusteella.

Lännen Median tietojen mukaan Riihimäen vankilassa on tapahtunut tänä vuonna useita törkeitä pahoinpitelyitä, joiden taustalla on United Brotherhood.