Sudanin mielenosoittajien ja sotilaiden välille osittainen sopu vallanjaosta – Ylen toimittaja: "Mielenosoitus muistuttaa festareita"

Paikalla oleva Ylen toimittaja Liselott Lindström kertoo, että tunnelma protesteissa on riemukas.

Sudan
Mielenosoittajia ja Sudanin lippuja
Sudanilaiset mielenosoittajat heiluttivat maansa lippuja armeijan päämajan ulkopuolella 25. huhtikuuta.EPA

Sudanissa protestiliikkeen johtajat ja maata hallitseva sotilasneuvosto ovat päässeet sopuun vallanjaosta.

Sopimuksen mukaan maahan perustetaan siviileistä ja armeijan edustajista koostuva neuvosto, jonka on määrä muodostaa Sudaniin siviilihallinto siirtymäkauden ajaksi.

Neuvoston tarkka koostumus on kuitenkin yhä auki.

– Käymme parhaillaan neuvotteluja siitä, miten suuri edustus siviileillä pitäisi olla neuvostossa ja miten suuri osuus olisi armeijalla, sanoi yksi protestiliikkeen johtohahmoista Ahmed al-Rabia uutistoimisto AFP:lle.

Sopimus syntyi sotilasneuvoston sekä protestiliikkeen edustajien lauantaina käymien neuvottelujen päätteeksi.

Sitä voi pitää merkittävänä läpimurtona, sillä armeijan edustajat ovat tähän asti kieltäytyneet noudattamasta mielenosoittajien vaatimuksia.

Tuhannet mielenosoittajat ovat vaatineet vallan luovuttamista siviilihallinnolle sen jälkeen, kun Sudanin asevoimat syrjäyttivät pitkäaikaisen presidentin Omar al-Bashirin aiemmin tässä kuussa. Mielenosoittajat haluavat siviilihallinnon myös siirtymäkaudelle.

"Puolikas vallankumous tuhoaa kansakunnan"

Mielenosoittajat ovat pysytelleet sitkeästi Sudanin armeijan päämajan edustalla pääkaupunki Khartumissa sen jälkeen, kun asevoimat syrjäytti presidentin. Mielenosoitus jatkui myös lauantai-iltana neuvottelusovun löydyttyä.

– Me emme lähde ennen kuin meillä on siviilihallinto ja lait, jotka takaavat ilmaisunvapauden, sanoi mielenosoittaja Rawan al-Fateh AFP:lle.

Myös 26-vuotias mielenosoituksen turvallisuusvastaava Osman Abadi aikoo yhä jäädä osoittamaan mieltään.

– Puolikkaaksi jäänyt vallankumous merkitsee kansakunnan tuhoutumista, Abadi sanoi uutistoimisto Reutersille.

Länsimaiden hallitukset ovat ilmaisseet tukeaan mielensoittajien vaatimuksille. Monet Afrikan maat ovat puolestaan vaatineet armeijalle enemmän aikaa siirtää valtaa siviileille.

"Mukana paljon naisia ja lapsia"

Khartumiin perjantaina saapunut Ylen toimittaja Liselott Lindström kertoo, että tunnelma mielenosoituksissa on iloinen.

– Tämä muistuttaa enemmän festareita kuin mielenosoitusta. Kun ottaa kameran esiin, kaikki sanovat, että "ota kuva", Lindström kuvailee puhelimitse Khartumista.

Lindström kertoo, että mielenosoittajien joukko keskustassa jatkui lauantaina kilometrejä suuntaansa 40 asteen helteestä huolimatta. Presidentin luovuttamista Kansainväliseen rikostuomioistuimeen vaativat "Bashir ICC:hen" -huudot ja "vallankumous"-iskulauseet kaikuivat.

– Mukana on paljon naisia. Ihmiset ottavat lapsensa mukaan, ja mukana on taaperoitakin, Lindström sanoo.

Armeija pitää kuitenkin ihmisjoukkoon suunnatut rynnäkkökiväärit paikallaan merkkinä siitä, etteivät mielenosoittajat saa edetä päämajan sisäpuolelle.

Lisää aiheesta:

Omar al-Bashir hallitsi Sudania kovin ottein kolme vuosikymmentä – Länsi-Darfurin konflikti toi syytteet kansanmurhasta

Sudanissa vallankaappaus – armeija valtaan, presidentti pidätetty, perustuslaki lakkautettu, rajat suljettu

Valkoisiin pukeutunut nainen huudattaa väkijoukkoa Sudanissa – vallankumousta vaativasta Aliasta tuli protestien symboli ja someilmiö

Lähteet: AFP, Reuters