Järvestä löytyi matkalaukku ja sieltä naisen ruumis – epäillään Kyproksen kenties ensimmäisen sarjamurhaajan uhriksi

Betonilohkareella varustettu matkalaukku oli heitetty myrkylliseen järveen hylätyssä kaivoksessa.

Kypros
Tutkijat etsivät mahdollisia uhreja tekojärvestä perjantaina.
Tutkijat etsivät mahdollisia uhreja tekojärvestä perjantaina.Katia Christoduolo / EPA

Kyprosta kuohuttanut sarjamurhaajatapaus sai uuden käänteen sunnuntaina, kun tekojärvestä löytyi matkalaukku ja sieltä naisen ruumis. Viranomaisten mukaan matkalaukussa oli painona betoninmurikka, kertoo uutistoimisto AP.

Ruumiin uskotaan olevan sarjamurhaajaksi epäillyn kyproslaisen sotilaan uhri. Mies on tunnustanut tappaneensa seitsemän ulkomaalaista naista ja tyttöä.

Kuolemansyyntutkijan mukaan ruumiin mätäneminen on jo pitkällä. Alustavasti tiedetään, että ruumis on aikuisen naisen.

Ruumista osattiin etsiä noin 30 kilometriä pääkaupunki Nikosiasta sijaitsevasta järvestä, sillä epäilty oli kertonut laittaneensa kolmen uhrin ruumiit matkalaukkuihin. Tämän jälkeen hän oli heittänyt ne myrkylliseen järveen suljetun kuparikiisukaivoksen alueella.

Näiden kolmen järveen heitetyn uhrin uskotaan olevan 31-vuotiaana kuollut filippiiniläisnainen sekä 36-vuotias romanialaisnainen ja hänen 8-vuotias tyttärensä. Filippiiniläisnainen on ollut kateissa joulukuusta 2017. Äiti ja tytär katosivat syyskuussa 2016.

Epäilty 35-vuotias kapteeni

Kyseessä on tiettävästi Kyproksen ensimmäinen sarjamurhatapaus, ja se on järkyttänyt saaren asukkaita pahoin. Epäilty on 35-vuotias kapteeni.

Sarjamurhaajan mahdollisuus alkoi paljastua, kun huhtikuun 14. päivä tulvivasta kuilusta löytyi 38-vuotiaan filippiiniläisnaisen ruumis.

Jäljet johtivat kapteeniin, joka pidätettiin. Tämän jälkeen, 20. huhtikuuta, kaivoskuilusta löytyi 28-vuotiaan filippiiniläisnaisen ruumis.

Kapteeni tunnusti tappaneensa molemmat. Häntä epäillään myös 38-vuotiaan naisen 6-vuotiaan tyttären surmasta.

Tutkinta laajeni, kun kapteeni tunnusti torstaina tappaneensa viisi naista ja kaksi tyttöä.

Myöhemmin yhden naisen ruumis löydettiin armeijan ampumaradalta.

Epäilty löytyi 38-vuotiaan filippiiniläisnaisen tietokoneelta, treffsivuston viesteistä. Tutkijoiden mukaan epäillyllä ja naisella oli ollut suhde puolen vuoden ajan. Uutistoimisto Reutersin mukaan hän löysi kaikki naiset treffisivuston kautta.

Paikallisia viranomaisia on kritisoitu siitä, ettei naisten katoamisia tutkittu aikoinaan tarpeeksi, koska he ovat ulkomaalaistaustaisia. Poliisissa on määrätty asiasta sisäinen tutkinta.

Lähteet: AP, Reuters